torstai 4. heinäkuuta 2013

MITÄ MÄ LOPPUJENLOPUKS TARKOTAN

oona
IMG_9489
nakeeed
Mä sanon rakastavani aurinkoa, vaikka mä peitän sen kirkkaat säteet, kun ne satuttaa mun silmiä. Haluun nähä mun ympärillä onnellisia ihmisiä, mutten kuitenkaan aina onnistu tuottamaan sitä ite itessäni. Kuiskaan iltasin pieniä asioita kuluneesta päivästä ilmaan, jotenkin kai suojellakseni seuraavaa päivää. Kehun mua eniten satuttanutta ihmistä tosissani kauniiks, vaikka se on jättänyt muhun syvimmät arvet koko elämässä. Mä sanon rakastavani sua koko sydämestäni, vaikka toisinaan mä en haluais ees kuulla sun nimeäs muiden joukossa. Lupauksia vuoden takaa, joissa mä en halunnu lisätä ilkeitä kuvia toisenlaisesta tytöstä. Nyt kun kattoo tän postauksen kerättyä kuvamatskua monenkymmenen epäonnistuneen seasta, mä voin myöntää hairahduksen tutulta polulta. Toimin nurinkurin järjen ja tunteitten kanssa toisinaan, enkä valehtelematta tiiä edes syytä. Sun kanssa nukuttujen öitten jälkeen mä huijaan itteäni, etten saa enää unta yksin, vaikka aamulla huomaan kuitenkin silmien painuneen kiinni jossain vaiheessa yötä. Ruokapöydässä silmät tekee kiusaa, enkä jaksakkaan syödä pientä lusikallista enempää. Kuitenkin mä voin olla tyytyväinen, olla tässä mun pienien virheitten kanssa ja hymyillä niitten vahvistamalle tytölle.

6 kommenttia:

  1. oikeesti noora sun blogi on niin ihana !! <3 kirjotat nii hyvi :) mut tuli vaa mielee et otaks sä paljon aina kuvia joist valitset parhaat vai otat muutaman ja laitat ne ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tositosi paljon ♥ Haha tietäisit vaan... :-D Joonaksen kanssa blogikuvia ottaen järkkäristä voi löytyy päivän päätteeks monta sataa kuvaa, joista mä sit valitsen parhaat. Mut sit taas kavereitten ottaessa nopeesti jossain kahvilla tms, niin pyydän niitä ottamaan ihan vaan muutaman ja toivon sormet ristissä niitten onnistuvan (...jota ne ei muuten ikinä tee). Blaah, oiski niin helppoa, et ne ekat viis onnistuis ja homma ois siinä :-)

      Poista
  2. ihana postaus :)'

    http://mariannejohanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. sun kuvat on aina niin kivoja :) mitä kuvanmuokkaus ohjelmaa käytät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hävettää ihan myöntää, kun mä en oo ikinä päässy tähän kuvanmuokkaukseen oikeen sisälle, joten picasa toimii ainoastaan muuttamaan kuvat mustavalkosiks :-D

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)