keskiviikko 28. elokuuta 2013

ELOKUUN VIIMISIÄ VIEDÄÄN

IMG_6748 puistoo Kollaasit2
Elokuu on tuntunu menevän nopeemmin kuin mikään kuukausi tältä vuodelta, enkä mä tiedä, oonko vielä valmis syksyynkään. Se pienenpienikin rusketus on tipotiessään, monensadan pisaman keko nenänpäässä historiaa ja lämpimät säät jossain kaukana täältä. Oon juossu kameraa karkuun yrittäen peittää tällähetkellä itsetunnon musertanutta ihoa, selannu öisin plastiikkakirurgeja ja miettiny ongelmiin ratkaisuja. Ja päästäny ison huokaisun, ainut ratkaisu äskeseen ongelmaan ois muutaman tuhannen euron lottovoitto ja tää tyttö ois täyttä hymyä terveemmän näkösen ihon kanssa. Jottei tää ihan negatiiviseks kääntyis, niin päätin laittaa tähän tekstin sekaan muutamat eiliset kuvat, jotka käytiin nopeesti ottamassa ennen vanhojentanssimekon ettimistä. Huh heijaa, mua kieltämättä vähän kauhistuttaa toi mekon etsintä, kun voin nostaa kättä pystyyn kysyttäessä nirsoutta sen täydellisen mekon suhteen.

lauantai 24. elokuuta 2013

VIIMEYÖNÄ, AURINKO OLI JO LASKENUT

IMG_6417
IMG_6342
IMG_6298
IMG_6335
IMG_6253
IMG_6325
IMG_6463
IMG_6327
Inspis tulee, vaatteet lentää keskellä tietä pois päältä ja mua naurattaa. Naurattaa, kuinka mä keskellä keskustaa pompin ilman vaatteita, vaikka ympärillä on kymmeniä taloja. Käperryn kylmään peltoon makaamaan, jotta saisin mun inspiksen toteutettua kello 21:00, auringon jo laskettua. Sellasta se on, samalla yhtä kärrynpyörää. Aurinko laskee niin nopeesti, et meiän lopetettua se oli jo kadonnu näkyvistä puitten taa. Yhtenä yönä mä havahdun tunteeseen, miten en vieläkään tiedä tarkalleen, mitä mä tulevaisuudelta haluan. Oon ettiny tunnista toiseen neliapiloita, toivonu näkeväni tähdenlennon ja pitänyt sormia ristissä. Mä toivon sen rittävän ja mun voivan keskittyä pelkästään onnen ylläpitämiseen tai sun sylissä nukkumiseen aamunkoittoon asti.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

PIKKULAUANTAIN FIILIKSET

IMG_5663
IMG_5690
IMG_5937
IMG_5783
IMG_5638
Kun oon pyöritelly tekstiä kaheksan päivää, enkä vieläkään pääse alkuun, tuntuu kieltämättä oudolta. Kaheksassa päivässä mä opin elämän arvon kirjaimellisesti, enkä mä haluu oppia sitä enää toiste. Niinä päivinä mä kuihduin kolmenkymmenen puolelle mittarissa, sain pahoja paniikkikohtauksia ja oisin halunnu käpertyä johonkin muuhun kuin peiton sisään pieneks mytyks. Nyt mulla on suu lailla naantalin auringon & uutta kirkkaanpunasta huulipunaa, jota mä lisään viiden minuutin välein korostamaan onnea. Sormet ristissä ja viekas virne, josta mä tunnistan jo henkisen palautumisen. Ikean pienet metrilakut on mun uutta herkkua tällähetkellä, eikä mikään voi täyttää niiden tuomaa täydennystä mun ruokavaliossa haha. Oon ilonen siitä, että mä oon tässä ja nyt.

torstai 15. elokuuta 2013

TEARS ARE WORDS THE HEART CAN'T SAY

kkkk
Samalla tavoin, kun tähdet ei loista ilman pimeetä, ei mullakaan oo hätää valoisessa maailmassa. Joinain päivinä tunnen itkun olevan herkemmässä kuin ikinä ennen ja silmien yrittävän painua kiinni ennen aamunkoittoa, jottei seuraavaakin päivää samoilla silmillä katseltais. Mä hengitän niin rauhallista hengitystä laskien viiteensataankolmeenkymmeneen ja ymmärrän, ettei tää tästä parane. Mulla on huono päivä vailla pientäkään aavistusta hyvästä.

Joskus elämän mennessä tavallisen hyvin, alkaa tuntua älyttömän pahalta tajutessaan, ettei siitä oo suunta kuin alaspäin. Yks päivä mä kävelin pitkin turun kauppatoria väsyneenä, kun tuntematon nainen pyytää mua pysähtymään ja ojentaa väkisin mulle ruusun. Mä katoin kysyvästi silmiin, ikäänkuin oottaen jotain vastausta, jota mä en ikinä saa. Pitkä hymy, jonka jälkeen alko kuulua huutoa hänen haluamastaan rahasta ruusua vastaan. Tunsin itteni maailman huonoimmaks ihmiseks pyytäessäni kovasti anteeks ja lähtiessäni pois. Se ei oo mun tapasta, en vaan jaksanu koko tilannetta.

Kuinka kotiin tullessa mun kaulaan hyppää ekaa päivää eskarissa ollu mun pikkunen lempparisisko ja miten mä nään sen silmistä onnellisuuden. Miten me vietetään tyttöjeniltoja shoppailemalla kaapit täyteen uusia mekkoja, käymällä syömässä daimkakkuja kerta toisensa perään ja kattomassa leffoja, joita mä en yksin uskalla. Kyllä mä haluun tätä, toisinaan on vaan vaikeeta nähä valoa tunnelin päässä.

maanantai 12. elokuuta 2013

23:13 JA VIHDOIN TÄSSÄ

IMG_3812
IMG_5256
IMG_3789
IMG_5411
IMG_0782
IMG_5304
Mä en tiedä, miten mä osaisin ilmasta itteäni tarpeeks hyvin tällähetkellä. Mun ois pitäny käydä nukkumaan jo aikoja sit, mut kääriydyn yhä pienempään tilaan uuden kahisevan lakanan sisään. Oon syöny kymmenen lautasellista pasta carbonaraa ja rakastunu kyseiseen ruokaan hetkihetkeltä enemmän ja enemmän. Samaan aikaan oon potenu jonkinlaista kriisia itteni kanssa, enkä tosiaankaan tiedä miks. Typerä juurikasvu saa mut tuntemaan itteni rehellisesti sanottuna ihan tajuttoman rumaks ja nyt kun se on historiaa, alkaa oma naama samalla sekunnilla miellyttämään enemmän. Jaksan edelleen hämmästyä, miten ittensä kauniiks tunteminen voi omalla kohalla olla kiinni tasantarkkaan niistä kahesta maantienvärisestä sentistä hiuksien alussa. Tunnen itteni pikkutytöks jännittäessäni huomista koulupäivää, lakkaamalla varpaankynsiä ja miettimällä huomisia vaatteita. Monen minuutin sängyssä makoilun ja jalkojen heiluttamisen jälkeen oon edelleen tässä, miettimässä tänhetkisiä ajatuksia ja sitä, montako kuvaa mulla tässä postauksessa on kyseisistä lakanoista. Kello 23:13 ja vihdoin mä oon saanu ajatuksia ees pienen verran selvemmiks. Kauniita unia!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

IHAN TÄYSIN MUMMOMEKKO

IMG_4913
IMG_5058
aurafestipäov'1
Juostiin kaatosadetta karkuun ja kuultiin kuinka ihmiset kiljuu yrittäessään pysyä kuivina. Sade kasti ihon, sai kengät tuntumaan litimäriltä ja sukat juuttumaan jalkoihin kiinni. Se sai mut laittamaan silmät kiinni ja painamaan itteni vasten lämpöä. Niinkuin pienenä uhmattiin kaikkea mahollista, nykyään mun uhmaukset taitaa liittyä säähän ja mekon pistämiseen kaatosateella. Se muistuttaa kaheksankymmentä vuotiaan mummon yöpuvulta, mut mä en anna sen haitata. Jollain tapaa mä pidän siitä, vaikka mulla ei ookkaan mitään käsitystä, mistä mun sisäinen mummo on oikein iskeny.

perjantai 9. elokuuta 2013

SITÄ SUN TÄTÄ

NAANTALISSYÖMÄS
Muutama päivä sit venesatamassa istuskelemassa ja syömässä. Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua mun kaikkien rahojen katoavan pelkästään ulkona syömiseen, tän viikon saldona nimittäin yks ainut päivä kotiruualla :-D 
IMG_3916
Kuinka ihana paikka Naantali voi olla?! Vois sanoo jo kesällä tulleen tavaks käydä tuolla syömässä lämpiminä kesäiltoina ja toivottavasti tuun viettämään vanhuusvuodetkin asuen just tuolla! 
NAANTALISSYÖMÄS1Miten huono elämä mulla voi olla, kun saan keskellä yötä järjettömän mykkäkoulun aikaseks maailman typerimmällä syyllä: vesimelonin loppumisella. Siinä kirotessa mun huonoa elämää, aamulla jääkaappiin oli jotenkin kummallisesti ilmestyny muutamakin vesimeloni... Hups! :-D 
phone2
Tsekkaamassa 3096 päivää, joka tais olla yks parhaimpia leffoja aitoudellaan! Voi jestas, miten mua jo pienenä pelotti tän Natachan katoamisjutut lehdissä ja vähintäänkin yhtä paljon tätä kirjana lukiessa. Nää tositapahtumiin sijottuvat on musta parhaimpia leffoja, enkä taida olla ikinä kattonu huonoa sellasta!
IMG_3951
Leffailta Pretty Little Liarsin parissa ja tää jos mikä saa mut tuntemaan itteni jänishousuks! Yksin kattoessa mä en uskalla käydä sammuttamaan valoja ja ulkona tuntuu vaanivan joku mies.. :-D 
phone1
1. Viikon takasta asua, joka instagrammissakin vilahti @nooraheinonen 2. Vahingossa kolmas vesimelonikuva koko postauksessa, lemppariherkku!

tiistai 6. elokuuta 2013

AJATUKSET EI PYSY KASASSA

ppp
Mä käperryn tiukasti peiton alle ja mietin, kuinka eka päivä antaa uuden alun. Mä annan jatkuvasti uusia tilaisuuksia itelleni, jotka kuvittelen hoitavani edellistä paremmin. Kuitenkin tosielämässä mä huomaan olevani se tyttö, joka haluu tuntea jonkun silittävän päässä olevia hiuksia samalla tapaa, kuin pienenä viistoista vuotta sit. Se tyttö, joka ei uskalla käydä sammuttamaan valoja nukkumaan mennessä tai se, joka näkee pahaa unta pienimmästäkin vastoinkäymisestä elämässä.
IMG_4430
Viimepäivät on kulunu poissa kotoa ja nyt mulla ei tänään mitään muuta kuin aikaa ookkaan. Viime perjantaina olin viimistä päivää MLL:ssä töissä, mut jouduin lopettamaan siellä aika yllättäen (en tosin omasta halusta). Kolmen kuukauden aikana mä kasvoin älyttömästi, enkä ollu enää se tyttö, joka pyytää rahaa päivittäin leffoihin, ravintoloihin, uusiin vaatteisiin tai juhlimiseen. Noitten kuukausien aikana maksoin valehtelematta jokaikisen jutun omasta pussista, enkä mä muista pyytäneeni kertaakaan mitään muuta kuin ruokaa kotiin. Nyt mä oon taas vanhempiensa siivillä elävä, mikä tuntuu pahalta. Tunnen itteni huonoks ihmiseks sanoessani, kuinka tää elintason muutos laitti jo seuraavana päivänä ärsyyntymän, kun mulla ei ollutkaan viikossa monta sataa euroa tuhlattavaks rahaa, jotka mä olin ite ansainnu omalla työllä.
IMG_4488
En tienny ennen MLL:ssä työskentelemistä, että tuun saamaan niin paljon positiivista palautetta mun työskentelystä. Mä en tienny, kuinka suhtautua lapsiin, joilla ei oo elämässä kaikki hyvin. Nyt mä tiiän. Mä tiiän, kuinka paljon herkemmin lapset huomaa erilaiset tunteet ja miten paljon myötätuntoa niiltä löytyy. Tiiän miltä tuntuu käydä töissä, kun jokanen herätys sinne laittaa hymyilemään ja lähtemään ajoissa kotoa. Se tuntu hyvältä. Tällähetkellä mä en voi muuta kuin pitää sormet pystyssä ja toivoa jostain vapautuvan uus työ samoilta suunnilta. Mä kaipaan takas.

lauantai 3. elokuuta 2013

2.8. ♥

IMG_4055
IMG_4243
IMG_4326
kihlat1
Oon pukenu päälleni mekon, vaikka ulkona on viileetä ja mä tunnen paleltuvani. Laitan viimiset ripsarit ja kerron mun olevan valmis tulevaan iltaan. Pidät mua kädestä kiinni ja johdatat mua pitkin merenrantaa, enkä mä voi olla hymyilemättä idiootin tavoin. Ihmiset hymyilee meille ympärillä ja mä tunnen itteni tyttöystäväks, joka on pakahtumaisillaan seuraavilla sekunneilla.

18:00 meillä on pöytä mun kauan haluamastani ravintolasta, johon mä istun tietämättömänä tulevasta illasta tai tietämättömänä siitä, etten mä ois pian enää pelkkä tyttöystävä. Ilta kuluu ja mun hymy syvenee entisestään, kunnes sä johdatat mut uuteen ravintolaan ja sanot mun saavan mitä tahansa noilta listoilta. Mä vastustelen, vaikka tiiän sen olevan turhaa sun ylipuhumisten takia.

Ravintoloissa syömisen jälkeen johdatat mua taas kädestä pitäen pitkin satamaa ja osotat penkkiä riippusillalta. Huijaat mua ja sanot, miten mun lempikuohari sopis tähän hetkeen paremmin kuin mikään ja voin vaan nyökätä päätä siinä istuessa. Muutaman sekunnin päästä nostat kuoharipullon ilmaan ja poksautat korkin auki nopeemmin, kuin mä ees ehin ymmärtää. Kohotat kättä, josta paljastuu sormus ja mä jähmetyn minuuteiks. En sano mitään, tunnen vaan kyyneleitten valuvan poskille ja älyttömän onnellisuuden kohoovan ylöspäin. Tätä miestä mä rakastan, mä oon kihloissa ja onnellinen. Teinikihlat tai ei, kuka määrittää oikeen ajankohdan niille tai aikarajan tulevaan.