torstai 15. elokuuta 2013

TEARS ARE WORDS THE HEART CAN'T SAY

kkkk
Samalla tavoin, kun tähdet ei loista ilman pimeetä, ei mullakaan oo hätää valoisessa maailmassa. Joinain päivinä tunnen itkun olevan herkemmässä kuin ikinä ennen ja silmien yrittävän painua kiinni ennen aamunkoittoa, jottei seuraavaakin päivää samoilla silmillä katseltais. Mä hengitän niin rauhallista hengitystä laskien viiteensataankolmeenkymmeneen ja ymmärrän, ettei tää tästä parane. Mulla on huono päivä vailla pientäkään aavistusta hyvästä.

Joskus elämän mennessä tavallisen hyvin, alkaa tuntua älyttömän pahalta tajutessaan, ettei siitä oo suunta kuin alaspäin. Yks päivä mä kävelin pitkin turun kauppatoria väsyneenä, kun tuntematon nainen pyytää mua pysähtymään ja ojentaa väkisin mulle ruusun. Mä katoin kysyvästi silmiin, ikäänkuin oottaen jotain vastausta, jota mä en ikinä saa. Pitkä hymy, jonka jälkeen alko kuulua huutoa hänen haluamastaan rahasta ruusua vastaan. Tunsin itteni maailman huonoimmaks ihmiseks pyytäessäni kovasti anteeks ja lähtiessäni pois. Se ei oo mun tapasta, en vaan jaksanu koko tilannetta.

Kuinka kotiin tullessa mun kaulaan hyppää ekaa päivää eskarissa ollu mun pikkunen lempparisisko ja miten mä nään sen silmistä onnellisuuden. Miten me vietetään tyttöjeniltoja shoppailemalla kaapit täyteen uusia mekkoja, käymällä syömässä daimkakkuja kerta toisensa perään ja kattomassa leffoja, joita mä en yksin uskalla. Kyllä mä haluun tätä, toisinaan on vaan vaikeeta nähä valoa tunnelin päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)