torstai 19. joulukuuta 2013

SÄHKÖKATKOKSEN TAKAA

IMG_1819
IMG_1751
IMG_1804
joonasyllätti
IMG_1851
Meillä on kotona ollu pientä ongelmaa, sähköt nimittäin lähti sen myrskyn takia moneks päiväks kokonaan pois. Oon sutinu meikkejä umpimähkään naamaan pimeessä talossa, syöny ulkona koko viikon ja viettäny vähintäänki ankeeta elämää sillon, ku kotona oon ollu. Ollaan "jouduttu" lähtemään äitin kanssa karkuun täältä kylmästä kotoa moneks päiväks kaupungille shoppailemaan ajankuluks ja joka kerta ollaan tultu kotiin kukkarot kevyempinä. Tällä hetkellä vaan on sellanen fiilis, et voisin ostella kaupat tyhjiks uusista kalusteista ja muista jutuista, jos vaan ois se oma kämppä. :-D

Tänään alko kuukauden joululoma, josta oon niin innoissaan, ku ihminen vaan voi olla. Vaikka oon vaan lähinnä käyny koulussa nukkumassa tän viikon ajan, niin kyllä tää tuntuu niin ansaitulta silti. Mun on pakko muuten kertoa tänne yks juttu, mikä kävi eilen. Olin siis menossa töihin ihan tuntemattomaan perheeseen, tuntemattomalle seudulle, jonne ei kulkenu ees busseja lähelle. Kaveri neuvo mulle oikeen bussin, muttei mulla ollu hajuakaan, missä jäädä pois. Seurailin navigaattorista oikeeta kohtaa A paikasta B ja sit jäin jossain kohtaa bussista pois. Puhelimen akku näytti 7% ja näpyttelin äitille nopeesti viestiä, että tulee hakeman mut joskus yöllä kotiin, ennenku akku loppuu. Sen jälkeen aloin kävelemään sitä kahta kilometriä navigaattorin kanssa niin nopeesti, ku ikinä jaloistani pääsin ja muutaman askeleen jälkeen puhelin näytti tyhjää. Mulla oli 10 minuuttia aikaa löytää sinne uuteen perheeseen ja mulla ei todellakaan oo joustavat työajat, vaan pitäis olla just tasantarkkaan paikanpäällä, jotten aiheuta ongelmia perheelle.

No, mulla iski kamala paniikki ja olin purskahtamassa itkuun, ku en tienny yhtään sen perheen talon suuntaa ja sinne oli kaikenlisäks vielä matkaa se kaks kilometriä. Mä oikeesti rukoilin, et mä löytäisin perille sinne kymmenessä minuutissa. En voinu ees soittaa heille, ku numero oli tietenki siellä sammuneessa puhelimessa ja juoksin vaan ihan kirjaimellisesti yhen auton eteen pysäyttämään sen ja kysymään, tietääkö se kyseistä osotetta. Ei tienny ja mä jatkoin juoksemista ihan satunnaiseen suuntaan, kunnes pysäytin yhen vanhan pariskunnan. Tosi ystävällinen mies viitto mut oikeelle, muttei osannu auttaa pidemmälle. Se juoksi mun kanssa puol kilsaa oikeeseen suuntaan ja kysyin seuraavalta vastaantulijalta, mihin suuntaan mun tulis mennä. Samalla huomasin, et se lapsi oli sattumalta sen hoitoperheen OMA LAPSI siitä perheestä, johon olin menossa! Voi jestas sitä mun hymyn määrää.. :-) Siellä mä sit olin 16:41, vielä neljä minuuttia etuajassa ja vihdoin löytäny perille... ♥

2 kommenttia:

  1. oi namm mitä herkkuja <3 hihii tosi kiva toi vikan jakeen teksti :'3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, et noi oli sairaan hyviä! Kiitti :-)

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)