sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

A FEW PICTURES

IMG_7989
♥ Mun uus lempparivälipala on purkillinen vaniljakastiketta vaahdotettuna ja kanelikuorrutettuja omppuja upotettuna tohon. Ihan älyttömän hyvää ja voittaa kyllä kaikki karkit sun muut terveellisyydellään ja maullaan.

IMG_0620-002
♥ Poikaystävä lähetti eilen yhtäkkiä viestinä "tuu tohon teiän kivelle" ja vastasin sille vaan "mitä miks" ja lähin kävelemään sinne päin vailla mitään ajatusta. Siellä seiso komee poitsu kukkakimpun ja suklaalevyn kanssa ja ihmettelin kovasti sitä, sillä meiltä heille on 20km ja en ollu kertonu olevani ees kotona. Kyllä hän tietää, kuinka mut saa yllätettyä ja hymyilemään. :-)

IMG_8920-001
♥ Oon tosi huono ostamaan mitään hajuvesiä itelleni tai päättämään eri hajujen väliltä. Migreenin takia mun hajuaisti on tavallista ihmistä parempi ja hajuvesiä tuoksutellessa mä haistan ainoastaan sen niitten seassa olevan alkoholin, enkä ollenkaan sitä ite tuoksua, jonka kaikki muut ihmiset haistaa. Toi Ralph Laurenin tuoksu oli valehtelematta koko Stockan ainut tuoksu, jossa se alkoholi ei haissu. Ja mitä tohon Moroccanoiliin tulee, niin tosi yllättävä heräteostos multa. Pystyn kyllä tuhlaamaan vaatteisiin omaisuuden ilman huonoja omatunnontuskia, mut pakko myöntää, et teki oikeesti pahaa maksaa viiskymppiä aineesta, joka tekee hiuksista pehmeemmät ja kiiltävämmät. Toivottavasti tosiaan on hintansa väärti! 

IMG_7994
♥ Yhen päivän asua, joka ei ikinä päätynytkään päälle kylmän ilman vuoks. Tai no jos totta puhutaan, niin sen kylmän ilman lisäks tunsin itteni niin sotkusen näköseks, että noi housut jäi kokonaan laittamatta. Mukavimmat housut on vaatekaapin kireimmät housut, joten olo ei siitäkään syystä ollu kauheen mukava tollasissa löysissä housuissa. Terveisin tytsy, joka omistaa kahet kalliit juoksuhousut vaan sen vuoks, et ne on maailman mukavimmat yöhousuina niitten kireyden vuoks.

IMG_0602-001
♥ Jos mut haluu saada hymyilemään jollain konstilla, niin tää on täydellinen tapa siihen. En ymmärrä, miten joku asia voi olla niin hyvää, kuin suklaakuorrutetut mansikat!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

FROM DAY TO DAY

Helooou! Mä innostuin taas kirjottamaan kuukauden verran joistain päivistä jotain muistiin, kun mietin pääni puhki seuraavien postauksien ideoista. Nää on musta ihanan inhimillisiä juttuja, joista näkyy hyvin mun huonoja puolia.

Toisena päivänä opin sen, kuinka hyvä ystävyys kantaa pitkälle monen vuoden päähänkin. Ja kuinka ne muistot palautuu kultasena mieleen heti, kun näkee monen vuoden jälkeen. Oon välillä huono pitämään kauimmaisista ystävyyssuhteista kiinni, sillä yhteinen aika on tosi harvassa pitkien välimatkojen ja eri koulujen vuoks. 

Kolmantena päivänä mä opin, ettei mun tarvii pitää ystävänäni ketään, ketä ei kohtele mua hyvin. Ei, vaikka se toinen sitä haluaiskin. Jos mä en siedä tuntemattomaltakaan ihmiseltä itsekästä käytöstä, niin miks siedän sitä mun kaverilta, kun oon henkeen ja vereen sellasta luonnetta vastaan?

Neljäs päivä sai mut ymmärtämään, kuinka Joonas suhtautuu muhun riidellessä tosi eri tavoin, kuin mä siihen. Se on sellanen ihminen, joka jopa mulle suuttuneena on kädet auki ottamassa mua syliin ja silittämässä päätä. Mä en voi sanoa, et tää sama juttu pätis toistepäin ja toi onkin sellanen piirre murussa, joka on musta ihailtavaa.

IMG_0390
Viidentänä päivänä opin, ettei rakkaus pysy yllä tekemättä mitään sen eteen. Meillä näkemisenmäärät on suoraan sidoksissa siihen, kuinka hyvin meillä menee. Ollaan nähty kuukauden sisällä neljä kertaa pikasesti vaan, koska koeviikot, autokoulu ja mun kipeys on ollu esteenä ja meillä meni sen takia kuukaus "hukkaan". No, nyt entistä viisaampana tulevaisuutta kohti.

Kuudentena päivänä näin mun pomon ensimmäistä kertaa elämässäni - ja ei yhtään epäinhimillisemmäässä paikassa kuin alasti suihkussa. Vaikka ois kuinka sinut ittensä kanssa, niin uskallan väittää, et kun ei oo koskaan nähny toista ja heti kättelyitten jälkeen painutaan yhessä suihkuun, niin se voi olla aika kiusallista.

Seitsemäntenä päivänä lysähdin mun sänkyyn ja totesin ääneen, et nyt oon kyllä ottanu enemmän töitä tehtäväksi, kuin mä oikeesti jaksaisinkaan. Mulla ei oo ikinä tiukkaa rahan kanssa, mut silti mä painan duunia pää kolmantena jalkana väsymyksestä huolimatta. Mun pitäis oppia antaa itteni levähtää toisinaan.

Kaheksantena päivänä tapahtu jotain niin ihanaa ja opettavaista. Mä oon aina kuvitellu, et ainut mies, jota rakastan elämäni aikana ois mun poikaystävä tai oma lapsi. Mun elämään tuli kuitenkin yks poitsu ja ymmärsin, että se oli ensimmäinen poikapuolinen kaveri, johon mä yhtäkkiä "rakastuin". Vei ihan älyttömästi aikaa ymmärtää, kuinka voin rakastaa jotain poitsua niin paljon kaverina, ilman seurustelua. Oltiin kyllä puhuttu rakkaudesta ja siinä kävi ilmi, että mä oon meistä se tunteista höpisijä ja tunteittensa näyttäjä, eikä hän. Yks ilta mä kuitenki töksäytin sen saunassa, että kuinka paljon mä oikeesti häntä rakastan KAVERINA ja kauhulla odottelin sitä vastausta, kun olin varma, ettei nää tunteet ois molemmin puolisia. Meni kaks sekuntia ja vastauksena tuli "Niin mäki sua :)♥ Oot ensimmäinen, jolle oon ikinä sanonu näin, joten oo ylpee itestäs" ja voitte arvata, kunka onnelliseks mä tästä tulin! Loveyou, muru.

täykkytoppi
Yheksäntenä päivänä opo opasti mua, että mun pitäis olla entistä avarakatseisempi ammatinvalinnan kanssa. Ainut ala, joka kiinnostaa mua henkeen ja vereen on lääkis, mutta mahollisuudet sinne on niin matalat mun kohalla. Opo ehdotti farmasia-alaa Helsingissä ja se on tällä hetkellä yks vaihtoehto, vaikka en ollu ikinä ajatellukaan kyseistä vaihtoehtoa tai ollu perehtyny siihen yhtään.

Kymmenentenä päivänä olin täynnä kiukkua, eikä tilannetta yhtään lievittäny se, että mulla oli pitkä päivä koulussa. Kaverit oli kuitenkin eri tunneilla mun kanssa, joten jouduin jatkuvasti olemaan mukava ihmisille, vaikka mun fiilis sano ihan toista. Jos mä oisin ollu kavereitten kanssa, oisin luultavasti raivonnu asiat käytävän toisesta päästä tai meinannut ruveta itkemään huonoa päivää. Mut koska jouduin jatkuvasti pitämään yllä ystävällisempää fiilistä, kuin mulla oikeesti oli, niin mun oma fiilis parani sen mukana älyttömästi.

Seitsemäntenätoista päivänä mua alko harmittamaan se, kuinka ihmiset ajattelee oman rahankäytön toiseen ihmiseen vähentävän omaa onnellisuuttaan, sillä eihän se niin mee. Viiden euron junamatka näkemään ystävää ei oo _kenenkään_ kukkarosta pois, puhumattakaan yhestä leffakäynnistä vuodessa.

IMG_0411
Kaheksantenatoista päivänä opin uutta itestäni: mun heikon kohdan kokemuksen kautta. Olin koko viikon laittautunut kouluun tavallista enemmän, paitsi torstaina. Sillon olin ilman meikkiä, likasella tukalla ja kauheilla vaatteilla koulussa. Oon niin itsetietonen, et tiiän tasantarkkaan ite vahvasti, milloin näytän hyvältä ja milloin en. Ja kun mä sanon, et näytän hirveeltä, niin se sit oikeesti tarkottaa sitä. :-D No, mun kaveripoitsu päätti sit just perjantaina tulla sanomaan et "vitsi olit nätti torstaina" ja saatiin siitä oikeesti ihan älytön vääntö, sillä mua suututti se. Mun sisällä kiehahtaa sekunnissa, jos joku kutsuu mua kauniiks just sellasena päivänä, kun en tosiaan oo kauneimmillani. Ei siis kannata ikinä sanoa mua kauniiks, ellei mulla oo itelläni just samana päivänä kaunis olo.

Yheksäntenätoista päivänä opin, ettei kaveriporukan hajoaminen aina oo huono juttu. En ois uskonu tällasta käyvän, mut vaikka vähän ikävältä tuntuukin sanoa, niin mä oon onnellisempi näin. Tuntuu heti paljon vapaammalta ja meiän yhteishenkikin on enemmän positiivisempi kaiken tän jälkeen.

Kahdentenakymmenenä päivänä herättiin ystävän synttärien jälkeisenä aamuna ja mä tunsin kuuluvani niin oikeeseen kaveriporukkaan, joka koostu empaattisista, kauniista ja välittävistä tytsyistä.

IMG_0457
24. päivänä nolasin itteni ihan totaalisesti. Näin ennakkotietona mun pitää varmaan sanoa, et mä oon tosi vainoharhanen ja pelkään paljon asioita. Mun piti esimerkiks lopettaa mun lempparisarjan pretty little liarsin kattominen, koska aloin nähä niin raakoja painajaisia sen takia öisin. No, juteltiin kaverin kanssa whatsappissa ja hän kyseli missä oon ja sanoi tulevansa pian tähän käytävälle mun kanssa, muttei sanonut tarkempaa aikaa. Hetken päästä mun selän takaa kuuluu "noroooooooo" kuiskaten ja mä kiljuin valehtelematta kymmenen sekuntia putkeen kuin murhattu ja lopuks vielä muutamat idiootti-sanat perään. Kymmenen sekunnin päästä mun luokse oli rynnänny kolme opettajaa tunneiltansa ja kaveri joutu selittelemään nolona, ettei oo käyny mitään mun pelästymistä vakavampaa... Samalla sekunnilla whatsappiin tuli toiselta kaverilta viestiä "mitäs meluat siel käytävällä", joten keltäkään ei oo ilmeisesti jääny epäselväks torstain kirkuva tyttö.

Tänään käytävällä mun eessä seiso poitsu, joka pysäytti mut ottamalla kysyvän katseen naamalleen ja laittamalla kädet mun olkapäille, jotta vois viedä mut syrjempään juttelemaan. Päästit suustas samantien "Noora nyt ei oo kaikki hyvin, mä nään sen" ja mä välttelin vastaamista pitkällä halilla, enkä päästäny irti vielä sillonkaan, kun sä olit jo irrottanu kätes musta. Hetken päästä tunsin sydämessä ihan älytöntä kipua, silmissä sumeni ja sä hätäännyit. Veit mut vielä syrjempään ja pidin sua kädestä kaksin käsin kii. Istuttiin, halattiin kymmenen sekunnin välein ja mä höpöttelin keskusteluks mun jalassa olevasta millimetrin kokosesta pipistä, joka sattu. Sait mut nauramaan, melkein itkemään ja niin kiitolliseks siitä, et sä oot siinä. Sä oot niin rakas mulle. Mä en tiiä, mitä mä tekisin ilman sua.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

MELKEIN KESÄPÄIVÄ

IMG_0055-002
IMG_9867
valkonen mekko eetumur-002
IMG_9826-001
Tuolla on niin ihana ilma, et jopa kouluunki meneminen tuntu ihan luksukselta, kun sai vetästä ne kaikista tyttömäisimmät vaatteet päälle. Hutasen yleensä aamusin päälle ekat vaatteet, jotka löydän mut tälläkertaa olin niin innoissani tulevasta mekkopäivästä, et kokosin asun jo valmiiks edellisenä iltana. Noi kengät on mun näteimmät kengät ja ehdottomasti ykkösvalinta täks kevääks. Ongelmaks muodostuukin se, etten mä enää muita kenkiä haluiskaan jalkaani laittaa, kun ne tuntuu niin pliisuilta noihin verrattuna! Pitäis varmaan sen takia lähtee shoppailemaan muutamat parit uusia korkkareita, ettei mun jokapäivänen asu koostuis noista. Niitten uusien kenkien löytäminen saattaa vaan tulla ongelmaks, kun ei niitä täydellisiä kenkiä ihan samantien löydetä, varsinkaan viittä uutta paria... No, nää on taas näitä tyttöjen elämän vaikeimpia hetkiä, kyllä te tiiätte!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

MÄ RAKASTAN SUA

kultiii
IMG_9571
kultiii1
IMG_9738
Sä oot sellanen poitsu, joka on opettanu mulle autokoulun juttuja omakätisesti, kun mä en oo tajunnu konepellin sisällön rakenteita. Kutsut mua hellittelynimillä, tuijotat suoraan silmiin rakastavasti ja toteet mun olevan kaunis huonoimmillanikin. Tunnen sen katseen jo kaukaa, kun yrität viestiä sun tunteita. Joka ilta pussaat niskaan, toivotat hyvää yötä ja vedät mut ihan kiinni suhun. Rakastan sitä. Kun mä oon onnistunu olemaan typerä ja on sun vuoros kiehua kiukusta, niin otat mut avosylein vastaan silittäen hiuksia. Se on musta upeeta, kuinka mä tiiän sulla olevan syli avoinna tilanteessa kuin tilanteessa ja kuinka sun kiukku häivenee sillä sekunnilla, kun tuun vierelle.

37 kuukautta yhessä, yheksän kuukautta kihloissa ja mä oon onnellinen nyt. Erityisen onnellinen siitä, et me ollaan käsi kädessä vieläkin, kaikkien hetkien jälkeen. Tuun hetki hetkeltä varmemmaks meistä, kun huomaan sun tietävän musta niitä kaikkein kummallisimpia asioita, joita kukaan muu ei osais edes päätellä päältäpäin. Sanomattakin on selvää, kuinka hellyydenkipee mä tosielämässä oon: yks elämän parhaimpia puolia on se, kun joku kuivaa poskelle tippuneet kyyneleet, silittelee hiuksia yömyöhään, kaappaa mut syliin keskellä yötä, se kuinka Joonas pussailee mua unissaan joka yö niskaan tai se, kuinka se useesti istuu mun päällä harjaamassa mun hiuksia yli tunnin putkeen ihan vaan sen takia, et mä rakastan tollasia juttuja niin paljon. Mun rakas. ♥

perjantai 18. huhtikuuta 2014

PERJANTAI PÖLINÖITÄ

IMG_9335
IMG_9294
Kollaasit
IMG_9018
Nolottaa. Tuntuu tyhmältä. Mä jatkan ja fiilis on kuin idiootilla. Se sanontakin menee niin, että jonkin asian tärkeyden ymmärtää vasta menettäessään sen ja mä voin tosiaan allekirjoittaa sen joka sanaa myöten. Mä oon niin impulsiivinen joissain asioissa, että päätin lopettaa tän bloginkin hetken mielijohteesta ihan vaan siks, kun se tuntu niin hyvältä idealta (?) sillon. Vietin sen jälkeiset kaks päivää ihan kiinni koneessa ja kirjottelin bloggeriin valehtelematta kymmeniä postauksia luonnoksiin. Luin teiän lähettämiä kommentteja kyyneleet silmissä, kun kaikki alko siinä vaiheessa tuntumaan niin lopulliselta. Tuntu niin haikeelta ymmärtää, kuinka kauniisti te ootte aina puhunu musta ja miten pitkiä kommentteja ootte jaksanu kirjottaa. Saitte mut ymmärtämään, kuinka paljon mä oon itestäni antanu tähän blogiin ja miten oon nyt päästämässä sen kaiken pölynä ilmaan tosta noin vaan. Mä oon ikuisesti kiitollinen niistä kommenteista, joilla te saitte ymmärrystä mun päähän! Vielä kerran mun on vaan pakko todeta, miten mahtavia tyyppejä siellä on lukemassa tätä, ois ihan huippua tutustua vielä paremmin 

Mut mä lupaan, vannon jopa mun poikaystävän kautta, etten enää ikinä tee mitään noin ajattelematonta blogin kanssa. Anteeks mun impulsiivisuus, joka pomppas esiin aika yllättävästi tällä kertaa. Vaikka en aina pääsiskään postailemaan niin usein kuin haluaisin, on tää kirjottaminen mulle yhtä vapauttavaa kuin ennenkin. Ja se on ainut, jolla on mitään merkitystä mulle. Kivaa kevättä teille!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

INSTAGRAMMIN KAUTTA

Älkää kysykö, mitä tää postaus tarkottaa. Selitän ehkä myöhemmin, kun oon saanu selvitettyä omaa päätä tän blogijutun kanssa. Vielä en osaa sanoa kuitenkaan mitään varmaks ja mulla tuli vaan yksinkertasesti ikävä tätä touhua... :-(

IMG_8561
Mun ilme, kun kaupan pienin ja täydellisin hame on liian iso... Ostin sen silti ja päätin ommella sen muutamaa kokoa pienemmäks, että se pysyis päällä - kaveri tosin ehdotti suoraan tyynyn laittamista noihin sivuille. :-D

IMG_8360
Rakkautta ensisilmäyksellä, muuta mun ei tarvii varmaan näistä kertoa!

IMG_8554-001
Tais olla varmaan viides kerta kahen vuoden sisällä, ku pidin laseja Joonaksen kanssa. Tästä voi päätellä, etten mä niitä kovin usein päähäni laita. Varsinkaan vapaaehtosesti.

IMG_8560
Mä rakastan porkkanakakkua, mut kuka järjenjättiläinen on keksiny leipoa sinne sisään rusinoita?! Hyi. 

2eb082feb8cf11e39e5e1253aab7a344_8 (1)
Onnellinen mä ottamassa selfietä instagramiin. Hiusväri vaan on muuttunut vähän vaaleempaan suuntaan, kun kävin blondaamassa näitä raidoilla.

1969394_10203724735628041_5074816732425574958_n
Käytiin lauantaina syömässä tyttöjen kanssa ja söin kerrankin jotain erilaista, kuin niitä iänikuisia lehtipihvejä. Tällä kertaa gorgonzolapastaa, joka oli ihan taivaallisen hyväää... nam

10174960_10203724733547989_3048163408018940083_n
Toi uus hame on musta niin pirtsakka, että oli pakko ostaa se(kin) väärästä koosta huolimatta! Vielä en ihan tarkene paljain säärin ton kanssa, mut heti säitten lämmetessä toi on mun päällä varmaan monta kertaa viikossa.

10172632_10203724734668017_4620704110038946178_n
Niiin ihana Turku ja noi keltaset kukat - 3,5 kuukautta, niin munkin oma asunto sijaitsee tuolla! Rahotus on nyt kokonaan kunnossa kämppää ajatellen, joten voin muuttaa heti, kun ihana asunto löytyy. Arvatkaa, kuinka innoissani mä oon... :-)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

HILJASUUS JATKUU LOPPUELÄMÄN

Mä en enää haluu kirjottaa tähän blogiin. En ollu ees ajatellu blogin lopettamista, ennekuin muutama minuutti sit. Katoin ikivanhoja postauksia vuosien takaa tästä blogista ja mua rupes ahistamaan ihan älyttömästi. Ahistamaan ne ikuiset söpöilypostaukset poikaystävän kanssa, tunteista puhuminen ja mun elämäntilanne silloin. Ne kaikki on muuttunu, kaveripiiri on vaihtunu kuukauden sisään ihan toiseen suuntaan, mun vuoden takainen ulkonäkö herättää mussa vihaa ja yksinkertaisesti mikään ei oo enää niin kuin silloin.

En halua, et mua pidetään sellasena tyttöystävänä tai bloggaajana, kuin mä oon monia kuukausia sit kirjottanu tänne, koska mä en vaan oo enää kumpikaan. Ehkä jonain päivänä kirjottelen uuteen blogiin, uutena ittenäni tai sit jätän tän homman kokonaan sikseen. En vaan osaa sanoa mitään varmaks tällä hetkellä.

Jokatapauksessa mulla on ollu maailman ihanimmat lukijat, joilta en oo ikinä kuullu mitään negatiivista. Silloinkin, kun mä oon kiukkusena vuodattanu tänne juttujani, niin te ootte tullu kommentoimaan kaks kertaa enemmän tsemppikommentteja. Te olitte niitä, jotka sai mut hymyilemään kurjanakin aamuna, sillä kirjotitte niin kauniita juttuja musta. Kiitos. ♥

perjantai 4. huhtikuuta 2014

VALKOKANGASTA VASTEN

SANNA
IMG_8712-001
IMG_8851-001
puhnu
Mä muistan vielä ne ajat, ku mun paikka oli lähinnä siellä kameran toisella puolella ja ei ois tullu mieleenkään olla ite kuvattavana. Niistä ajoista on vähän päälle vuosi aikaa ja en tosiaan tiiä, johtuuko se muuttunut mieli kasvaneesta itsetunnosta vai onko se muutos tapahtunut ihan itestään. Joka tapauksessa, mä tykkään ehkä enemmän olla siellä kuvattavan paikalla ja varsinkin hyvää taustaa vasten! Oon jo pitkään haaveillu valkokangasta vasten otetuista mustavalkosista kuvista, joten kun lähettelin muutamat viestit, sain vähän vaatimattoman studion käyttöön pariks tunniks ja meinasin ratketa onnesta. :-) Kädestä pitäen mä raahasin kaverin mukaan ottamaan näitä ja voi vitsit, tonne me mennään vielä uudestaan ja seuraavaks on vuorossa vähän erilainen teema mustalla taustalla.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

SYITÄ MUN HYMYYN

IMG_8359G
kukkahamee
IMG_8150f
IMG_8091g
IMG_8267g
IMG_8213D
Tällä hetkellä asiat on paremmin kuin hyvin ja mun suunpielet on täynnä hymyä! Mä rakastan mun poikaystävää, joka kävi tuomassa mulle kukkakimpun yllättäen, kun mä podin kiukkua kotona. Rakastan niitä hetkiä, kun joku toinen poika sanoo mua kauniiks ja Joonas sanoo olevansa ihan samaa mieltä sen kanssa. Se aika, kun mä olin tosi kipeenä muutaman viikon, lähensi mua ja mun muutamaa hyvää ystävää ihan älyttömästi. Meinasin purskahtaa äsken itkuun, kun tajusin, kuinka onnellinen mä oon. Se, kuinka kaverit kutsuu hellittelynimillä, on niin ihana tunne. Vähän aikaa sit olin tuntia etuajassa autokoulussa ja lähin kävelemään keskustaa ympäriinsä ja sain päähänpiston varata kampaajan ja kävelin ekasta ovesta sisään: vastassa oli sattumalta yks mun paras lapsuudenystävä, jonka kanssa en ollu puhunu moneen moneen vuoteen ja musta tuntu silti, että se juttu jatku samasta kohdasta, kuin viimeks lapsena jäätiin. Jos joku ois sanonu mulle kaks viikkoa sitte, että tuun hymyilemään vielä joskus näin paljon ja tuun pääsemään kivuista eroon, niin oisin valehtelematta nauranu älytöntä naurua siihen perään.