perjantai 25. huhtikuuta 2014

FROM DAY TO DAY

Helooou! Mä innostuin taas kirjottamaan kuukauden verran joistain päivistä jotain muistiin, kun mietin pääni puhki seuraavien postauksien ideoista. Nää on musta ihanan inhimillisiä juttuja, joista näkyy hyvin mun huonoja puolia.

Toisena päivänä opin sen, kuinka hyvä ystävyys kantaa pitkälle monen vuoden päähänkin. Ja kuinka ne muistot palautuu kultasena mieleen heti, kun näkee monen vuoden jälkeen. Oon välillä huono pitämään kauimmaisista ystävyyssuhteista kiinni, sillä yhteinen aika on tosi harvassa pitkien välimatkojen ja eri koulujen vuoks. 

Kolmantena päivänä mä opin, ettei mun tarvii pitää ystävänäni ketään, ketä ei kohtele mua hyvin. Ei, vaikka se toinen sitä haluaiskin. Jos mä en siedä tuntemattomaltakaan ihmiseltä itsekästä käytöstä, niin miks siedän sitä mun kaverilta, kun oon henkeen ja vereen sellasta luonnetta vastaan?

Neljäs päivä sai mut ymmärtämään, kuinka Joonas suhtautuu muhun riidellessä tosi eri tavoin, kuin mä siihen. Se on sellanen ihminen, joka jopa mulle suuttuneena on kädet auki ottamassa mua syliin ja silittämässä päätä. Mä en voi sanoa, et tää sama juttu pätis toistepäin ja toi onkin sellanen piirre murussa, joka on musta ihailtavaa.

IMG_0390
Viidentänä päivänä opin, ettei rakkaus pysy yllä tekemättä mitään sen eteen. Meillä näkemisenmäärät on suoraan sidoksissa siihen, kuinka hyvin meillä menee. Ollaan nähty kuukauden sisällä neljä kertaa pikasesti vaan, koska koeviikot, autokoulu ja mun kipeys on ollu esteenä ja meillä meni sen takia kuukaus "hukkaan". No, nyt entistä viisaampana tulevaisuutta kohti.

Kuudentena päivänä näin mun pomon ensimmäistä kertaa elämässäni - ja ei yhtään epäinhimillisemmäässä paikassa kuin alasti suihkussa. Vaikka ois kuinka sinut ittensä kanssa, niin uskallan väittää, et kun ei oo koskaan nähny toista ja heti kättelyitten jälkeen painutaan yhessä suihkuun, niin se voi olla aika kiusallista.

Seitsemäntenä päivänä lysähdin mun sänkyyn ja totesin ääneen, et nyt oon kyllä ottanu enemmän töitä tehtäväksi, kuin mä oikeesti jaksaisinkaan. Mulla ei oo ikinä tiukkaa rahan kanssa, mut silti mä painan duunia pää kolmantena jalkana väsymyksestä huolimatta. Mun pitäis oppia antaa itteni levähtää toisinaan.

Kaheksantena päivänä tapahtu jotain niin ihanaa ja opettavaista. Mä oon aina kuvitellu, et ainut mies, jota rakastan elämäni aikana ois mun poikaystävä tai oma lapsi. Mun elämään tuli kuitenkin yks poitsu ja ymmärsin, että se oli ensimmäinen poikapuolinen kaveri, johon mä yhtäkkiä "rakastuin". Vei ihan älyttömästi aikaa ymmärtää, kuinka voin rakastaa jotain poitsua niin paljon kaverina, ilman seurustelua. Oltiin kyllä puhuttu rakkaudesta ja siinä kävi ilmi, että mä oon meistä se tunteista höpisijä ja tunteittensa näyttäjä, eikä hän. Yks ilta mä kuitenki töksäytin sen saunassa, että kuinka paljon mä oikeesti häntä rakastan KAVERINA ja kauhulla odottelin sitä vastausta, kun olin varma, ettei nää tunteet ois molemmin puolisia. Meni kaks sekuntia ja vastauksena tuli "Niin mäki sua :)♥ Oot ensimmäinen, jolle oon ikinä sanonu näin, joten oo ylpee itestäs" ja voitte arvata, kunka onnelliseks mä tästä tulin! Loveyou, muru.

täykkytoppi
Yheksäntenä päivänä opo opasti mua, että mun pitäis olla entistä avarakatseisempi ammatinvalinnan kanssa. Ainut ala, joka kiinnostaa mua henkeen ja vereen on lääkis, mutta mahollisuudet sinne on niin matalat mun kohalla. Opo ehdotti farmasia-alaa Helsingissä ja se on tällä hetkellä yks vaihtoehto, vaikka en ollu ikinä ajatellukaan kyseistä vaihtoehtoa tai ollu perehtyny siihen yhtään.

Kymmenentenä päivänä olin täynnä kiukkua, eikä tilannetta yhtään lievittäny se, että mulla oli pitkä päivä koulussa. Kaverit oli kuitenkin eri tunneilla mun kanssa, joten jouduin jatkuvasti olemaan mukava ihmisille, vaikka mun fiilis sano ihan toista. Jos mä oisin ollu kavereitten kanssa, oisin luultavasti raivonnu asiat käytävän toisesta päästä tai meinannut ruveta itkemään huonoa päivää. Mut koska jouduin jatkuvasti pitämään yllä ystävällisempää fiilistä, kuin mulla oikeesti oli, niin mun oma fiilis parani sen mukana älyttömästi.

Seitsemäntenätoista päivänä mua alko harmittamaan se, kuinka ihmiset ajattelee oman rahankäytön toiseen ihmiseen vähentävän omaa onnellisuuttaan, sillä eihän se niin mee. Viiden euron junamatka näkemään ystävää ei oo _kenenkään_ kukkarosta pois, puhumattakaan yhestä leffakäynnistä vuodessa.

IMG_0411
Kaheksantenatoista päivänä opin uutta itestäni: mun heikon kohdan kokemuksen kautta. Olin koko viikon laittautunut kouluun tavallista enemmän, paitsi torstaina. Sillon olin ilman meikkiä, likasella tukalla ja kauheilla vaatteilla koulussa. Oon niin itsetietonen, et tiiän tasantarkkaan ite vahvasti, milloin näytän hyvältä ja milloin en. Ja kun mä sanon, et näytän hirveeltä, niin se sit oikeesti tarkottaa sitä. :-D No, mun kaveripoitsu päätti sit just perjantaina tulla sanomaan et "vitsi olit nätti torstaina" ja saatiin siitä oikeesti ihan älytön vääntö, sillä mua suututti se. Mun sisällä kiehahtaa sekunnissa, jos joku kutsuu mua kauniiks just sellasena päivänä, kun en tosiaan oo kauneimmillani. Ei siis kannata ikinä sanoa mua kauniiks, ellei mulla oo itelläni just samana päivänä kaunis olo.

Yheksäntenätoista päivänä opin, ettei kaveriporukan hajoaminen aina oo huono juttu. En ois uskonu tällasta käyvän, mut vaikka vähän ikävältä tuntuukin sanoa, niin mä oon onnellisempi näin. Tuntuu heti paljon vapaammalta ja meiän yhteishenkikin on enemmän positiivisempi kaiken tän jälkeen.

Kahdentenakymmenenä päivänä herättiin ystävän synttärien jälkeisenä aamuna ja mä tunsin kuuluvani niin oikeeseen kaveriporukkaan, joka koostu empaattisista, kauniista ja välittävistä tytsyistä.

IMG_0457
24. päivänä nolasin itteni ihan totaalisesti. Näin ennakkotietona mun pitää varmaan sanoa, et mä oon tosi vainoharhanen ja pelkään paljon asioita. Mun piti esimerkiks lopettaa mun lempparisarjan pretty little liarsin kattominen, koska aloin nähä niin raakoja painajaisia sen takia öisin. No, juteltiin kaverin kanssa whatsappissa ja hän kyseli missä oon ja sanoi tulevansa pian tähän käytävälle mun kanssa, muttei sanonut tarkempaa aikaa. Hetken päästä mun selän takaa kuuluu "noroooooooo" kuiskaten ja mä kiljuin valehtelematta kymmenen sekuntia putkeen kuin murhattu ja lopuks vielä muutamat idiootti-sanat perään. Kymmenen sekunnin päästä mun luokse oli rynnänny kolme opettajaa tunneiltansa ja kaveri joutu selittelemään nolona, ettei oo käyny mitään mun pelästymistä vakavampaa... Samalla sekunnilla whatsappiin tuli toiselta kaverilta viestiä "mitäs meluat siel käytävällä", joten keltäkään ei oo ilmeisesti jääny epäselväks torstain kirkuva tyttö.

Tänään käytävällä mun eessä seiso poitsu, joka pysäytti mut ottamalla kysyvän katseen naamalleen ja laittamalla kädet mun olkapäille, jotta vois viedä mut syrjempään juttelemaan. Päästit suustas samantien "Noora nyt ei oo kaikki hyvin, mä nään sen" ja mä välttelin vastaamista pitkällä halilla, enkä päästäny irti vielä sillonkaan, kun sä olit jo irrottanu kätes musta. Hetken päästä tunsin sydämessä ihan älytöntä kipua, silmissä sumeni ja sä hätäännyit. Veit mut vielä syrjempään ja pidin sua kädestä kaksin käsin kii. Istuttiin, halattiin kymmenen sekunnin välein ja mä höpöttelin keskusteluks mun jalassa olevasta millimetrin kokosesta pipistä, joka sattu. Sait mut nauramaan, melkein itkemään ja niin kiitolliseks siitä, et sä oot siinä. Sä oot niin rakas mulle. Mä en tiiä, mitä mä tekisin ilman sua.

7 kommenttia:

  1. Voi ei miten ihania noi sun jutut oli! Oot ihan älyttömän hyvä kirjottamaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, tällaset kommentit on oikeesti motivaatiota kohottavia juttuja bloggaillessa! :-)

      Poista
  2. Kiva postaus :) vähän jäi harmittamaan toi juttu tosta että olit ''ihastunu'' sun kaveripoikaan niinku sun kihlattua ajatellen... joonaksella on varmaan ollut aika paha mieli kun on kuullut sun kertovan sille että taidanpaskin tykätä toisesta pojasta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, oon selittäny tän tosi surkeesti, sori siitä! Tätä on tosi hankala selittää, mut mä oon sellanen, etten jännitä ikinä juttelua jonkun kanssa kasvokkain. Puhuttiin paljon siis tän pojan kanssa whatsappissa, eikä siis lähinnä koskaan kasvotusten, koska mä jänistin aina. Mua jännitti ihan hulluna puhuu tän kanssa kasvotusten ja koska en oo mikään jännittäjä, niin en keksiny muuta loogista selitystä kuin ihastuminen siihen. Loppujenlopuks toi jännittäminen olikin vaan mun omaa luontasta ujoutta, joka tuli vaan hassusti esille, eikä kyseessä ollu siis oikeesti mitään ihastumista.

      Tultiin kuitenki tosi läheisiks, että kiinnyin ihan hulluna siihen poitsuun. Juteltiin päivittäin ja päivittäin tosi henkilökohtasiakin juttuja ihan molemminpuolisesti, kunnes rakastin häntä yhtä paljon, kuin mun tyttöpuolisiakin kavereita. Toivottavasti tää selkeytti ees vähän, ettei sulle jää noin kurja kuva tästä. En tietenkään ois kirjottanu omassa blogissa, jos oisin oikeesti ihastunu toiseen poikaan, en tosiaan. :-)

      Poista
    2. Oon ikuisesti kiitollinen, et kommentoit tän, sillä tajusin vasta nyt muuttaa tota tekstiä ymmärrettävämpään muotoon väärinkäsityksien välttämiseks! Haha, nyt huomasin, että toi mun vastaus sullekin on kirjotettu niin epäselkeesti kuin vaan olla ja voi... Pääasia, että ymmärsit mun pointin, että en ihastunu vaan luulin vaan nopeella päättelyllä. Mutta iso kiitos sulle :-)

      Poista
    3. Täällä tuo sama ano kun kommentissa. Hahahen tiedä miksi tuo jäi noin mietityttämään että piti oikeen kommentoida mutta kiitos kun selvensit :') hyvää jatkoa teille molemmille ♥

      Poista
    4. Jee kiva kuulla, et selkeytti :-) Kaikkea hyvää sulle myös <3

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)