lauantai 26. heinäkuuta 2014

YHTEENMUUTTO

Kollaasit4-001
Alettiin puhumaan yhteenmuutosta poikaystävän kanssa jo kaksi vuotta sit, mut ihan vakavasti ja suunnitelmallisesti viime syksynä. Aluks mun piti kirjaimellisesti ylipuhua toi höpsö, joka ajatteli asioita liian järkikannalta. Sain Joonaksen onneks ymmärtämään, et mä en vaan yksinkertasesti jaksa seurustella 3,5 vuoden jälkeen yhä kotona asustaessa, vaan halusin meiän ottavan seuraavan askeleen. En tykännyt yhtään siitä, et jouduttiin ”yökyläilemään” toistemme luona, enkä voinut kulkea kirjaimellisesti alasti herättyäni keittiöön tekemään aamupalaa, koska oli otettava toisenkin perhe huomioon. Halusin itsenäistyä, tehä oman kodin ja viettää arjen rakkaan kanssa. Nukahtaa joka yö jonkun viereen, riidellä kerrankin saman katon alla ja juosta ympäri asuntoa kiusaen toista yömyöhään. Tehä kaikkea sellasta, jota ei ollu mahollista tehä ilman yhteistä kotia.

Kollaasit5
Mä oon ollu tässä kämpänetsinnässä se rajottava tekijä, kun en oo vaan yksinkertasesti halunnut muuttaa kämppään, joka ei miellytä silmää. Kymmenet kämpät on mennyt ohi, kun niissä on ollut muovimattoa, oranssit keittiönkaapit, ruudullista kaakelia, kuluneita seiniä, sinistä kylppäriä (inhoon siis sinista väriä yli kaiken), puukattoa, puisia ovia tai ties mitä pikkujuttuja. Meillä ei muutenkaan ollut kauheen hyvät mahollisuudet työttöminä opiskelijoina vuokraan vuokranantajien näkökulmasta ja kaikenlisäks mä olin nirsoilemassa kämpistä. Etittiin monia kuukausia sitä täydellistä asuntoa ja oltiin turhautuneita, kun kaikki meni meiän nenän edestä varakkaimmille pariskunnille. Myöskään meiän nuorta ikää ei katottu hyvänä, toinen just täyttänyt kaheksantoista ja toinen vielä alaikänen. Budjettina meillä oli alunperin 150e/kk halvempi asunto, mut taaskin mun turhautumisen takia lähetettiinkin hakemuksia ihan jokaseen paikkaan, riippumatta todellisesta vuokrasta. 

Muutama päivä sit mun puhelimen näyttöön tuli "ME SAATIIN SE" ja tunsin samantien pienen kosteuden silmissä. Meillä on nyt 60 neliöinen ylihintainen kaksio Turusta, mut mä oon onnellinen siitä ylihinnasta huolimatta. Hauskinta tässä on se, etten mä oo koskaan nähnytkään kyseistä kämppää, kun oon ulkomailla. Oon takaisin Suomessa 10.8. ja meenkin suoraan lentokentältä uuteen kotiin, jonka Joonas ja äiti on luvannut laittaa muuttovalmiiks kymmenessä päivässä, että voin tulla valmiiseen kotiin. Vois luulla, että oisin pistäny kukkaronnyörit kiinni ja laskeskellut omaa budjettiani, mut tosiasiassa en oo miettiny raha-asioita tai meiän toimeentulemista ollenkaan omien shoppailujeni ohella. Nyt kun en käy töissäkään tulevana vuotena tai oo ollut kuin kolme viikkoa kesästä töissä, ois mun ehkä pitänyt. Oon todellisuudessa niin innoissani, ettei mun ajatuksiin mahdu tällähetkellä (tai varmasti tulevana kahtena kuukautena) mikään muu kuin yhteenmuutto.

Kollaasit6
Näissä kuvissa on just sellasta sisustusta, mistä mä tykkään älyttömästi: valkosia huonekaluja, valkosta lattiaa ja vaaleita sisustusjuttuja. Nyt kun oon päässy innostuksen makuun ja tilannut netistä ties mitä hömppäjuttuja sisustukseen, on tää miehinen osapuoli todennut närkästyneenä "Sun sisustusmaku on liian naisellinen, kyl asunnosta pitää nähä siellä asuvan myös miehen. En voi ikinä kutsuu poitsuja kylään, ku kahvikupitkin on Pentikistä ja pitää varoa hajottamasta niitä". Hahaha, mitäs anto ohjat mun käsiin kämppäjuttujen kanssa, tässä se lopputulos on! En malta oottaa, et pääsen ite paikan päälle näkemään sen ja ottamaan kuvia tännekin puolelle. 

Tiiän jo etukäteen, että meiän yhteiseläminen lähtee käyntiin onnellisesti: päästään vihdoin riehumaan ja juoksemaan ympäri asuntoa, herättämällä toinen kaatamalla vettä päälle ja tanssimalla alasti keskellä keittiötä. Toisaalta mä en ees uskalla vielä veikata, kuinka villiks heittäydytään, kun ei oo enää mitään rajottavia tekijöitä meiän suhteessa: on vaan meiän pieni perhe. Mulla on nyt maailman ihanin ihminen jakamassa arjen mun kanssa 1.8. eteenpäin. Ihan vaan kahestaan. 

Kuvat pinterest

torstai 24. heinäkuuta 2014

VIIME VIIKON HETKET TIIVISTETTYNÄ

ii
Rakastan noita shortseja, jotka taitaa jakaa mielipiteitä yöpukumaisella ulkomuodollaan haha. / Biitsipäivä, jonka seuraukset näkyy muutama kuva alempaa. / Yks ilta grillailemassa. / Täällä auringonotto on niin rentouttavaa, kun ulkona on lähes neljäkyt astetta ja tuntee sen rusketuksen tarttuvan niissä helteissä.

h
Toi kohta ruskettuu mulla kaikista huonoiten, mut täällä siihenkin tuli onneks rajat. / Yks päivä mut jätettiin keskelle Readingin asemaa ja sanottiin "Koita pärjätä, edessä on kuus vaihtoa.". Suunnistinkin eteenpäin metrejä kerrallaan ja koitin löytää perille. / Niin rentouttavaa arjen keskellä.

f
Olin tunnin auringossa kahen aikoihin ja tää oli lopputuloksena, heh.. Kädessä näkyy pieni rusketusrajakin mun kellosta, onneks seuraavana päivänä aurinko ei paistanut hetkeäkään. / En yhtään ihmettele enää tätä jenkkien lihavuutta, kun tääkin maksoi vaivaiset 70 senttiä ja halvan hintansa vuoks ostin mieluummin sellasen kuin kuuden euron leivän :-D / Newbury Streetin shoppailut jäi mun osalta aika vähäseks, mukaan lähti vaan kaks vaatetta ja alusvaatteita… / Pelkäsin vähän jo blogin puolesta, mut onneks oon innostunu taas päivittelemään tätä useammin.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

BARBECUEPARTYT

IMG_3591
IMG_3546IMG_3592IMG_3543IMG_3594
Oon aina rakastanu kaikenlaisia teemailtoja hyvässä seurassa, joten oon ollu onneni kukkuloilla jenkkien tapaan vietetyissä barbecuepartyissä. Oon saanu kutsun jo niin monta kertaa sellasiin, mut en oo koskaan kehdannu ottaa niistä mielettömistä tarjoiluista kuvia. Tehtiin kuitenkin yks ilta täällä kotona sellanen pienimuotonen barbecueilta ja napsasin meiän alkuruuista muutamat kuvat tännekin. Mulla on niin kova hinku ostaa matkalaukku täyteen kaikkea jenkkisafkaa ja pitää meillä kotona sit samanlaisia teemailtoja, jollasissa oon täällä tottunut muutaman kerran viikossa olemaan.

Tuntu ihan hassulta muuten olla kuvattavana ekaa kertaa moneen viikkoon, kun oon tottunu pysyttelemään mun järkyttävän tyvikasvun ja tynkäripsien kanssa visusti toisella puolen. Otin kesän alussa ripsienpidennykset harjoittelijalla, jonka seurauksena ne pidennykset tippu kolmessa päivässä ja katko mun kaikki ripset kirjaimellisesti puoliks. Nyt niihin ei saa enää ripsaria ja nää on ihan täynnä sitä pirun kovettunutta ripsiliimaa…. :-D Mulla ei myöskään oo ketään kuvaajaa täällä, joten kun jäin yksin pienen naapurin poitsun kanssa puoleks tunniks, niin lykkäsin järkkärin käteen ja noi kaks kuvaa oli ainoat, joissa mä ylipäätänsä näyn!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

KAKSI VIIKKOA & KOLME VIIKKOA ON NE TÄRKEIMMÄT VIIKOT TÄLLÄHETKELLÄ

IMG_3497IMG_3486IMG_3426IMG_3456 IMG_3397
Kun mä lähin kuus vikkoa sit kotoota, aamulla mua rutistettiin syliin lujempaa kuin koskaan ennen. Olin tyttö, joka oli just täyttänyt kaheksantoista ja hetki sit herännyt poikaystävän sylistä monien pusujen saattelemana. Asuttiin erilleen ja molemmat maaseudulla kaukana toisistamme. Kaikki on muuttunu siitä hetkestä. Viikon päästä meillä on oma asunto, oma yhteinen koti ja poikaystävä vaihtuu avomieheks virallisesti. Täällä oon oppinu käyttämään rahaa ihan holtittomasti, rakastunu totaalisesti valkoseen ja asettanu tavoitteekseni ostaa vain sen värisiä vaatteita (kaverit varmaan miettii, et milloin tää valkosuusvaihe menee mulla ohi). En tienny tykkääväni vaaleanpunaisesta näin paljoa, ennenkuin Bath&Bodyworksin myyjä totes 12 suihkugeelin ostamisen jälkeen "Oh honey, do you like pink?", kun olin keränny kaikki vaaleenpunasen sävyt ostoskärryyn.

Opin syömään kaurapuuroa fariinisokerin kanssa ja tyhjentämään muropaketin yhessä kokonaisessa päivässä tyhjäksi yksinäni. Hämmennyin siitä, kuinka vähän oon ikävöinyt takas kotikotiin. Äiti on pakannut mun tavarat muuttoa varten valmiiks, kun saatiin asunto ihan yllättäen ja tuntu hassulta kattoa kuvia tyhjästä huoneesta tai ajatella sitä, etten ookaan mun pienen pikkusiskon kanssa samassa talossa. Mut en ikimaailmassa ois uskonu ikävöiväni sitä, kun Joonas on ärsyttäny mua ihan tahallaan ja saanu mut kiehumaan raivosta ja heittelemään vesimeloneja sitä päin. Mulla on ihan kamala ikävä kunnon leipää, täällä kaikki leipä maistuu pelkältä hiivalta.

Tajusin yks päivä, kuinka läheisyydenpuutteessa mä todellisuudessa oon. Yks pieni poika puristeli mun jalkapohjia ja se tuntu musta niin hyvältä, et aloin ikävöimään läheisyyttä ihan kamalasti. Sitä, kun joku hipsuttaa selkää ja pussailee unissaan mun niskaa. Haluun kävellä jo käsikädessä ja painia lattialla kilpaa keskellä yötä. Kerrankin miettimättä sitä, herääkö koko muu talo meiän mekastukseen.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

NEWBURY STREET

IMG_3392
Tää vuokra-asunto sijaitsee pienellä alueella, josta on pitkät matkat kaikkialle. Halusin kuitenkin yks ilta lähteä Newbury Streetille kiertelemään ja tuhlaamaan mun rahat viimeisiäkin dollareja myöden. Rakastan shoppailla yksin, sillä voin olla peilin edessä sovittelemassa vaatteita ihan niin kauan, kuin haluun. Toinen ihminen, jonka kanssa tykkään ihan älyttömästi kierrellä kauppoja, on Joonas. Musta tuntuu, et jokainen poikaystävä on saanut toimia elämänsä aikana vaatekaupoissa henkarina, johon ripustetaan kivat vaatteet ja "henkari" kulkee perässä haha.

Newbury Street oli pari kilometriä pitkä ja piti sisällään vaan kaks (?) kivaa kauppaa jostain syystä. Alan turtua näihin kauppoihin, enkä enää löydä oikeestaan mitään kivoja vaatteita ostettavaks, vaiks kuinka haluaisin. Mulla on kuitenkin pakonomainen tarve tuhlata mun kaikki rahat aina heti ne saadessa, joten oon ostanu ties mitä hömppäjuttuja tulevaisuuden varalle.

IMG_3401
IMG_3411IMG_3425
Tää on niin hassua, kuinka vaatekaupat eroo Suomen vaatekaupoista: sisustukseen on kiinnitetty huomiota ihan erillä tapaa, ovilla seisoo vartijat päivystämässä jopa halvemmissa liikkeissä, ne ihanat paperipussit lämmittää mun sydäntä ja henkilökunta tekee lähes kaiken, jotta löytää haluamansa.

IMG_3430
Dunkin' Donuts on kyllä niin petollinen paikka: 25 tollasta suklaajuttua makso kaks euroa?! Ja ei, noi ei ollu edellisen päivän tuotteita vaan ihan tuoreita… Nyt ehkä selvis syy siihen, miks mäkin oon saanu vararengasta ympärilleni.

IMG_3441
Mä rukoilen täällä joka kerta kadun yli mennessä, etten jää auton alle. Kukaan ei noudata liikennesääntöjä, ei kävelijät tai autoilijatkaan. En ihan kaipaa jännitystä elämään tällä tavoin :-D

IMG_3447
Ruoka on täällä niin ihanan halpaa, et ulkona käy oikeesti ihan mielellään syömässä ja maksamassa ruokansa. Sain jo kunnolla kiinni kotiruokarytmistä, kunnes se lopahti kahden kokonaisen päivän jälkeen ja joka toinen ateria syödään taas ulkona. Ootan jo sitä, kun pääsen punnitsemaan itteni ja näkemään 6 viikon jenkkiruuan tulokset haha.

IMG_3454
Elämäni eka ja luojan kiitos viimeinen Starbucks-juttu. En oo ikinä juonu mitään pahempaa, maistu ihan mummon viinimarjamehulta jäiden kanssa. No, toivottavasti se kahvi on parempaa!

IMG_3482
Mun on ihan pakko avautua tästä kaupasta, sillä en ymmärrä tätä hypetystä! Oon monta kertaa ollu ettimässä alusvaatteita täältä itelleni, mut kaikki stringit on täällä ihan kamalia. Ajattelin, että kerrankin voin päivittää alusvaatteet jokaseen vaaleenpunaseen sävyyn VS:ssä, mut toisin kävi. Käyn tässä liikkeessä kuitenkin muutaman kerran viikossa elättelemässä toivetta uudistuvasta mallistosta. Kuinka niin epätoivonen?

maanantai 14. heinäkuuta 2014

PITKÄT TERVEISET

IMG_3341IMG_3318
Oon jo puolessa välissä mun matkaa ja tää paikka on tuntunut alusta alkaen kodilta. Sellaselta paikalta, johon mut on luotu asumaan. Voin täällä henkisesti paljon paremmin kuin Suomessa, enkä mä kaipaa sitä paikkaa maana yhtään. Mulla oli alunperin mahdollisuus asua täällä kokonainen vuosi ilmaiseksi, mut en tarttunut siihen kiinni. Järjellä ajateltuna ihan älyttömän typerää heittää noin upee mahdollisuus menemään, mut kotikotona mulla on poikaystävä, josta en haluis olla erossa vuotta. Nää hetket ei oo ollu vaikeita olla toisesta erossa, mut haluun luoda tulevaisuutta yhessä: tulla tänne takaisin, ehkä toiseen osavaltioon ja asua täällä muutama vuosi. Tai loppuelämä. Oon aika sinisilmänen ihminen ja luotan omiin mahollisuuksiini paljon, siks kotiinpalaaminen seurustelun ja opiskelun takia ei tunnu niin huonolta, sillä tiiän pääseväni takas tänne milloin tahansa.

En vielä tiiä, jäänkö Bostoniin loppuajaks vai lähenkö kahen päivän roadtripille yksin New Yorkiin. Mulla ei oo tietoakaan, missä mä nukkuisin yöni tai miten mä selviin suuressa maailmassa mun surkeen suuntavaiston ja kielipään kanssa. Jokatapauksessa musta tuntuu, että päivät loppuis kesken, niinkuin ne todellisuudessa loppuukin. Mun on luultavasti pakko alkaa kantamaan järkkäriä mukana, jotta saisin muistikortille ees pari kuvaa kuvaa niiden kolmenkymmenen muun kuvan lisäks.

IMG_3281IMG_3277IMG_3268
Oon eksynyt monta kertaa Market Basketin ruokahyllyjen väliin, jossa yks keksihyllykin on isompi kuin Suomen koko Valintatalo. Tuun siitä niin onnelliseks, sillä valinnanpaljoutta on niin paljon tavallisissa asioissakin. Mulla on elämässä monia arvoja ja yks niistä on aina ollut se, että vartalon pitää näyttää hyvinpidetyltä ja siltä, että on tehnyt elämässä jotain muutakin kuin syönyt keksejä. En oo koskaan joutunut tarkkailemaan syömisiäni ja oon ollut tyytyväinen vartalooni, enkä siks oo nähnyt mitään syytä harrastaa liikuntaa kiinteytyminen mielessä. Täällä kaikki kuitenkin muuttu, ihannoin edelleen normaalipainoista vartaloa yli kaiken (ja pidänkin sitä itelleni ainoona oikeena vaihtoehtona), mut mä oon lihonnut. En oo syönyt mitenkään epäterveellisesti, mut leivät on täynnä pelkkää sokeria ja rasvaa ja rasvaton maitokin sisältää täällä enemmän rasvaa kuin kotisuomen täysmaito. Todellista painoa en kuitenkaan tiedä vaa’an puutteen vuoks, muttei mulla painolla ookaan väliä, vaan ulkomuodolla.

Mun naisellisuus on herännyt täällä henkiin, sillä valehtelematta ikinä ei tarvii miettiä vaatteita valitessa ulkona olevaa lämpötillaa tai sateen mahdollisuutta, niinkuin Suomessa joutu jatkuvasti miettimään tai vähintäänkin ottamaan varavaatteet mukaan kylmän ilman vuoksi. Aina on hyvä päivä laittaa mekko päälle ja kipittää yömyöhään katuja pitkin kotiin. Ulkonäkö onkin ollut täällä semmonen asia, josta oon saanut eniten kehuja naapureista kassatäteihin. Oon hamstrannu täältä ties mitä turhanpäivästä kauneusjuttua, joita en ois voinu kuvitellakaan ostavani ennen. Joonas jo päivittelikin, et miten se voi olla muka mahollista, kun oon kuulemma ollu sen mielestä tyttömäisin tyttö jo ennen tänne tulemista!

IMG_3330IMG_3344IMG_3351
Rakastan Bostonin aamuja, kun kävellessä ulko-ovesta ulos vastaantulijat toivottaa hyvää huomenta. Inhosin suomessa small talkia, mut täällä se on paljon luontevampaa kehua toisen vaatetusta kesken kauppareissun, naurahtaa viereisten lapsien vesileikeille tai suositella uutta hyvää paahtoleipää tuntemattomalle ihmiselle. Ihmiset sanoo ihan käsittämättömän nopeesti ”hello, my name is X, nice to meet you and how are you”, josta tulee mulle aina sellanen erityinen olo. Ei kotikotona kukaan koskaan kysele kuulumisia tai varsinkaan juttele tuntemattoman kanssa. Ainakaan selvinpäin. Ihmiset on niin ulospäin suuntautuneita ja positiivisia, että se tarttuu muhunkin: on tosi vaikeeta murjottaa mistään, kun ympäristö on niin kohteliaan ystävällinen. Ja se saa onnen pintaan, joka on mun elämän ainut tavoite tällähetkellä.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

LÄHES KAKSI VIIKKOA TAKANA

IMG_2348
IMG_2346
IMG_2326
Oon kokenut täällä sellasia asioita, joita en ois voinu koskaan kuvitellakaan: kävin perhosnäyttelyssä vapaaehtoisesti, söin seittemän päivän aikana ulkona neljätoista kertaa ja mua oikeesti kiinnostaa, oonko saanu jo viikon aikana niitä kuuluisia jenkkikiloja. Olin yksin kotona, kun yhtäkkiä tänne tuli tornadovaroitus ja kaikkia kehotettiin siirtymään kellariin tilanteen käydessä pahemmaksi, jota ei onneks ikinä käynyt. Kävin viikon aikana kolmissa grillijuhlissa ja musta oli ihan huippua, kuinka hyvin he kaikki otti mut tuntemattomana vastaan. Toi on sellanen piirre, jonka haluaisin kotisuomeenkin täältä. Yks ilta istuin keskellä parkkipaikkaa ilmasen wifin takia satojen autojen keskellä ja kuuntelin Juha Tapiota kauittimista samalla, kun lähettelin whatsapp- viestejä kavereitten kanssa. Sillä hetkellä mä tajusin, kuinka paljon tää kokemus kasvattaa mua.

Mulla meni kaks viikkoa, ennenkuin ikävöin ketään. En ikävöinyt mun perhettä, kavereita tai poikaystävää, enkä todellakaan tiennyt miksi. Mun on yleensä vaikeeta saada yksin unta, mutta täällä ollessani en ees ajatellut jonkun nukkumista mun vieressä. Ihmettelin älyttömästi, mistä tää kaikki johtu, sillä arki oli jo tullut kuitenkin vastaan.

Ihmiset täällä on niin ystävällisiä, että mua välillä oikeesti itkettää. Ihan tuntematon mies antoi mulle iPhonen jenkkipuhelimeks mun täällä olon ajaks, jolla voin soittaa mun tuleville ystäville halvemmalla. Tää sama mies kutsui mut grillijuhliinsa ja en oo koskaan nähny kenenkään ostaneen noin monella sadalla euroa ruokaa vieraita varten: oli varmaan 200 tölkkiä siidereitä ja olutta, isoja partykuppeja ja ruokaa oli monta pöydällistä. Mut se kaikkein oleellisin asia: tää mies ei ollut rikas, ei edes keskiverto ja silti hän tarjos hyvää hyvyyttään ihmisille tällasta.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

MONEN VIIKON TAKAINEN TEKSTI

Kello kulkee nopeesti eteenpäin, lasketaan sekunteja yhteen ääneen ja lopulta 00:00 mut kaapataan syliin ja lauletaan keskellä yötä paljon onnea vaan, tismalleen niinkuin viime vuonakin. Tunnen itteni  onnelliseks, vaikka haikeus yrittää luoda tilaa itelleen mun tunteissa: mä oon nyt laillisesti tarpeeks vanha tekemään mitä tahansa, mut myöskin tarpeeks vanha kestämään tekojeni seuraukset. Nukahdan murun viereen kymmenien pusujen ja onnentoivotusten kera. Aamulla pikkusisko ja muu perhe tulee onnittelemaan ja tuomaan lahjojaan, joista mun pikkusiskon lahjapaketissa oleva suklaapatukka on ehdottomasti ylivoimasin haha. Kortissa lukee "paljon onnea t. minä ja okok perhe" ja naurahdan pikkusiskon hassulle kirjotusvirheelle.

Illalla nään mun ystävät Turussa ja lähetään juhlistamaan mun synttäreitä mun valitsemaan paikkaan. Käydään syömässä kahdessa paikassa, ensin toisessa ja heti perään toisessa. Ilta kuluu ja me nauretaan entistä enemmän. Kuljen mekko päällä pitkin Humalistonkatua korkeet korkkarit jalassa vailla mitään tietoa seuraavasta paikasta, kun edellinen baari oli jo mennyt kiinni. Tuntematon poitsu polttaa tupakkaa ja pyytää meiät ensimmäisiks sanoikseen viettämään iltaa heiän kanssaan. Ei olla ikinä tavattukaan ja seuraavassa hetkessä ollaan kiipeämässä kerrostalon korkeimpaan asuntoon, jossa on muutamakymmentä muutakin ihmistä.

Keskiyöllä kiivetään saman asunnon makuuhuoneen patteria pitkin ikkunasta katolle, kävellään siellä paljain jaloin ja se oli musta niin täydellistä Turun keskustan yllä. Vieras tyttö kertoo mulle asuinpaikkansa ja kuinka rakastaa nykyistä kouluaan. Myöhemmin pyytää neuvoa vanhojentanssiparin suhteen ja me rohkaistaan häntä laittamaan viestiä heti. Mukava poika asunnolta lähtee meiän mukaan baariin ja tarjoo mulle tajuttoman kokosen synttäridrinkin korulla varustettuna, josta tunnen jostain syystä huonoa omatuntoa. Kiitän ja halaan kiitokseks. Jäädään sinne moneks tunniks juttelemaan.

Aamuyöllä äiti hakee mut ja mun parhaimman ystävän kotiin, kun askeleet alkaa näyttää ristiaskelilta ja juttelu on pelkkää naurua. Mukulakivillä on huono kävellä, joten vaapun entistä enemmän autoa kohti. Mut yhestä asiasta oon maailman onnellisin: mulla on maailman parhain ystävä. Kertakaikkiaan paras ja ihanin, samassa paketissa.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

RAKKAUTTA ILMASSA

IMG_1820
Mä rakastan matkustamista, uusia kulttuureja ja uusia haasteita. Tää tulee olemaan mun parhain ulkomaanmatka ikinä, sillä oon jo näiden viiden päivän aikana kokenut vaikka mitä hauskaa. Vaikka oon täällä yksin, niin mulla ei oo yhtään yksinäinen olo. En oo skypetellyt kenenkään kanssa vielä kertaakaan ja kavereittenkin kanssa oon vaan vaihtanut pari hassua sanaa… Ehkä se ikävä vielä tulee aikanaan.

IMG_2103
Mä rakastan sitä, että täällä tapahtuu niin paljon sellasta, jota ei vois kuvitellakaa käyvän Suomessa ja se on syy siihen, miks tykkään niin paljon olla täällä. Tänään oltiin esimerkiks yhellä bussiajelulla, jossa kuski oli pukeutunut hauskasti ja tanssi matkan aikana soittaen musiikkia. Matka huipentu siihen, et ajettiin ihan tarkotuksella koko bussilastillisen kanssa mereen, joka oli niin siistiä.

IMG_2101
Kolmas syy, minkä takia tää paikka on niin ihana: täällä on mekkokelit jokaikinen päivä. Aamu seitsemästä ilta kymmeneen ja maanantaista sunnuntaihin. Lupasin itelleni, etten aio edes sadekelillä koskea farkkuihin, vaan pukea armollisesti mekon päälle. Amen.

IMG_1953
Mä rakastan syödä ulkona, enkä oo vielä kerennyt syödä kertaakaan ihan kunnon kotiruokaa. Tilasin pitsan, jonka oikea koko ei kyllä tuu esiin tästä kuvasta :-D Se oli nimittäin ihan valtava ja meni kolme kokonaista päivää tuhota yks pirun pitsa. Ei pitsaa siis ruuaks vähään aikaan…

IMG_1908
Rakastan sitä, kuinka täällä on paljon halvempaa kuin Suomessa. Mun olo on kuin miljönäärillä, kun yhen mekon saa Forever21 parillakymmenellä dollarilla. Tosissani toivon, et löydän niin paljon vaatteita täältä, ettei mun tarvii shoppailla loppuvuoteen ollenkaan uusia vaatteita.

IMG_1950
Rakastan VS:n alusvaateosastoja, vaikka ne onkin ihan hassuilla kokolapuilla varustettuja. Kerrankin kunnon rintsikoita naisellisilla väreillä. Tonne mennessä kukkaro kyllä ohenee huomattavasti, mut kerrankos sitä… ;-) Mä en tiedä mitään parempaa, kuin uudet alusvaatteet ja niitten tuoma itsevarma fiilis.

IMG_1951
Ensimmäisen päivän ostokset: kaks täydellistä baby lipsiä, kaks suihkusaippuaa, yks vartalorasva, kaks hametta, yks meikkipussi, yks täydellisyyttä hipova toppi, essien kynsilakka ja ihana ruskea laukku sekä toi Forever21 koru. Rakkautta ilmassa.