torstai 14. elokuuta 2014

SHOPPINGS FROM BOSTON

IMG_4002Kaikeks yllätykseks vaikeinta täällä ei ollut kielimuuri, vaan oikeestaan rahankäyttö. Ruuat ja asuminen oli jo maksettu mun puolesta, joten niihin ei uponnut euroakaan. Sain joka viikko tilille muutaman satasen dollareina (noin 200 euroa), joka oli musta ihan kamalaa, vaikka päätin tästä järjestelystä jo kotona. Olin tottunut kotona, että voin tuhlata niin paljon kuin huvittaa, sillä tilillä on rahaa säästössä. En oo ikinä katellut pahemmin hintalappuja vaateostoksilla ja mulla on ollu periaate, että ostan kaiken täydellisyyttä hipovan murehtimatta rahasta. Palkkapäivä mulla oli parhaimmillaan kuus kertaa viikossa ja se sopi mulle täydellisesti.

Täällä ollessa ekoina viikkoina olin tottakai innoissani vaatekaupoista, jotka pursus mekkoja ja korkkareita ja oisin halunnut ostaa kaiken heti. Vilkuilin jatkuvasti mun tiliä ja mietin monta kertaa, että vaihdan sieltä muutaman satasen dollareiks, mut se ei ois ollu järkevää huonojen dollarikurssien vuoks, vaan oisin "menettänyt" osan rahoistani vaihdossa. Tuntu ihan kamalta, kun tiesi suomitilillä olevan rahaa shoppailemiseen, mut kärsivällisesti piti odottaa sitä viikon parhainta päivää, kun setelinippu tulisi tilille. Vähän sama asia, kuin ois shoppailemassa Suomessa jossain paikassa, jossa ois ihan mielettömät alennukset, mut ois unohtanut visan tunnusluvun just kassalla. Loppua kohden paperipussien sisältö alko kuitenkin vähenemään, eikä kivoja vaatteita enää löytäny sillä tavoin, kuin ensimmäisillä viikoilla. Vaatteita mä tulin tänne alunperin hakemaan, mut matkalaukku täytty näköjään jollain ihan muulla tavaralla vahingossa. Kuvasin nää meiän uudessa kodissa älyttömän väsyneenä ja huomasin jälkeenpäin tästä puuttuvan alle puolet tavaroista, jotka on muuton jäljiltä ties missä.

IMG_3694
IMG_4047Alusvaatteita löyty tosi huonosti "tavallisista" vaatekaupoista ja Victoria's Secrets olikin sit ainut paikka, josta niitä sai. Rakastin sitä, et sen valikoima oli älyttömän iso - mut varjopuolena ne ei ollu kaikki ihan mun makuun. Yllätyin siitä, et ne alusvaatteet oli jotenkin mun makuun liian mummomaisia tai sit puolestaan ihan överiseksikkäitä :-D Esimerkiks en löytäny tavallisia pitsisiä rintsikoita ilman kiinniommeltuja sukkanauhoja, joten tyydyin sit tylsiin olkaimettomiin rintsikoihin ja yli kymmeniin stringeihin, sillä olihan jotain pakko ostaa heh…

IMG_4035Meikkejä mä hamstrasin varmaan seuraaviks viideks vuodeks, vaikka ne ei ollutkaan kuin pari euroa halvempia. Aina kun turhauduin siitä, etten löytänyt vaatteita ja rahaa oli vaikka kuinka paljon, lähin lähimpään CVS:ään ja ostin kasan meikkejä. Mun ehdottomia lemppareita on Babylipsit ja Essien kynsilakat, niitä ei oo ihan turhaan hehkutettu! Esimerkiks lakkasin Essiellä sunnuntaina kynnet ja vielä lauantaina niistä ei ollu irronnu palastakaan. Mut huomasin, et jotkut värit oli jostain syystä parempilaatusia kuin toiset.

IMG_4143IMG_3599
IMG_4086
IMG_4148
IMG_4136Kollaasit7
Vaatekaupat pursus kaikkea sellasta, jota ei kotoota voinu kuvitellakaan löytävänsä: ihania mekkoja, lyhyitä hameita ja erikoisia toppeja. En ostanut siis mitään muita vaatekappaleita, vaikka lähin ulkomaille ilman takkia tai yhtäkään neuletta haha. Loppujenlopuks ostin kuitenkin harmittavan vähän vaatteita, vaikka ne ois ollu keveämpiä kuljettaa kuin meikkipurnukat. Shoppailin lähes aina Forever21:ssa, josta muodostu mun ehdoton lemppari halpojen hintojensa ja jättimäisten valikoimien vuoksi. Koot oli kuitenkin suunniteltu joillekin ihan muille, kuin hoikille vartaloille kokolapun XS:stä huolimatta ja aika tyhjin käsin jouduin kotiin tulemaan.

IMG_3659
Nää kengät oli musta ihan älyttömän söpöt ja alehyllystä viidellätoista dollarilla! Meinasin ostaa kahet varmuuden vuoks, kun ei noi valitettavasti taida olla kovin laadukkaat kovemmassa käytössä.

IMG_4051
Asusteissa jenkkien halvemmat hinnat näkys selkeesti ja kaikki kaupat pursus ihania koruja ja kelloja. Mun tarkotuksena oli ostaa Marc Jacobsin kello, mut se mun haluama oli tietty just sinä viimisenä päivänä loppu.

IMG_4017Muita hömppää mä ostin ihanista purnukoista saippuapumppuun… Oon jostain syystä ihan hulluna kaikennäkösiin purnukoihin ja purkkeihin ja oonkin hamstrannut niitä lähes kakskyt kappaletta viikon sisällä.

IMG_3613
Noi Bath&Bodyworksin tuotteet houkutteli mua, vaiks matkalaukku ei oikein tykännyt niitten kolmen kilon tuomasta painosta. Ostin 19 suihkusaippuaa ja tuhlasin vahingossa omaisuuden niihin, mikä kyllä jälkeenpäin kadutti, kun oisin voinu tuhlata ton summan johonkin muuhun.

Keräsin lähes kaikista ostoksista kuitit talteen, sillä halusin ihan mielenkiinnosta tietää todelliset törsätyt rahasummat täällä. Jaa, arvatkaa tekikö mieli repiä hiukset päästä, kun laskin tuhlanneeni pelkkiin suihkusaippuoihin kuuskymppiä tai kosmetiikkaan 170 euroa (??). No, ainakin ens kerralla tiiän pysytteleväni tasantarkkaan vaatekauppojen sisäpuolella…

4 kommenttia:

  1. Oletpas löytänyt upeita juttuja ♥ varsinkin nuo topit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas tuntu, ettei reissusta jääny kauheesti mitään materiaa käteen jälkikäteen :-D Kiitos!

      Poista
  2. voitko kirjottaa matkan jälkeisiä mietteitä mitä on nyt suomeen palaamisen jälkeen tullut ja mitä jäi käteen yms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alotin jo Amerikassa tekemään sellasta "miten kaukosuhde vaikutti meihin" -postausta, mut sen tekemisessä saattaa kestää vielä jonkun aikaa :-D Voin kuitenkin yrittää keksiä jonkinnäköstä postausta myös tosta sun aiheesta, kun jutut siellä asumisesta on vielä tuoreessa muistissa - kiitos ehdotuksesta, näitä on kiva saada!

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)