maanantai 20. lokakuuta 2014

YLISUORITTAJALUONNE

Oon kasannut mun ympärille kaikki maholliset naistenlehdet, lukenut niistä jokaikisen selviytymistarinan ja päästänyt muutaman kyyneleenkin virtaamaan mun poskille. Niissä kerrotaan naisista, jotka on kohdannut elämässä vaikka ja mitä, mut siinä he vielä on elämänilosimpina kuin koskaan. Sellanen mä haluaisin olla: elää hetkessä, murehtimatta jatkuvasti seuraavasta ongelmasta. Todellisuudessa mä stressaan jo seuraavasta opiskelupaikasta, mun "surkeista" lukioarvosanoista, duunimenestyksestä, parisuhteen ylläpitämisestä, osaanko olla tarpeeks hyvä isosisko kaukana asuvalle pienelle pikkusiskolle, saanko mä elätettyä itteni lukiosta päästyäni ja miten voisin olla sosiaalisempi sekä parempi ystävä. Oon ylisuorittaja: kun onnistun jossain, haluun onnistua vielä kaks kertaa paremmin samassa asiassa seuraavalla kerralla. Tunnen eläväni vasta, kun oon ylittänyt rajani ihan överisti. Joissain asioissa mun kunnianhimo on sairaalloisen voimakas, eikä se oo enää tervettä. 

Saatan tehdä koulun ohella kevyttä 80-tunnin työviikkoa, pitämättä päivääkään taukoa töistä. Oon rättipoikkiväsynyt tullessani kymmeneltä illalla kotiin, mut ainakaan en tunne itteäni laiskaks. En käytä senttiäkään ansaitsemistani rahoista, vaan haluun säästötilin luvun vaan kasvavan korkeemmaks. Joskus mun elämä on kirjaimellisesti minuuttiaikataulutettua ja silti tunnen itteni riittämättömäks: en ehdi nähdä joitain kavereitani ja mietin usein, että pysyykö ne mun vieressä enää hetken päästä. Koulujuttuja kerääntyy ihan epäinhimilliset määrät ja se saa stressitason nousemaan yhestä tuhanteen sekunnissa. Enkä mä kestä todellakaan hyvin stressiä. Muille stressi antaa lisäpotkua, mutta mut se köyttää sänkyyn kiinni ja saa mielialan lattian tasolle. Väsyttää ja muutun kiukkuiseksi.

IMG_6559
IMG_6624
IMG_6351-001
Kun olin eilen maannut ensimmäistä kertaa moniin viikkoihin sängyssä tekemättä mitään, niin ymmärsin olevani ihan loppuunpalanut. Makasin viis tuntia putkeen sängyssä, poikaystävä yritti hädissään saada mun masentuneisuutta poistumaan ja mun suupieletkään ei nousseet ylöspäin. Viiden tunnin jälkeen, monen tunnin sylissä makoilun jälkeen, se hymy tuli. Ymmärsin vaatineeni iteltäni ihan liikaa. Ei kukaan oleta, että mun ikäisen ihmisen tulis käydä töissä yhtä paljon kuin aikuisen ihmisen viikkotuntimäärä on, varsinkaan kun pärjään ilmankin. Eikä mun tarvii olla viiden L- kirjoittanut ihan vaan sen takia, että jatko-opiskelupaikat sitä vaatiskin. En oo yhtään sen huonompi ihminen siltikään, vaikka kirjottaisin keskinkertaisesti kirjotuksissa ja laskisin tavoitteitani kahdella numerolla.

Multa meni ihan liian kauan ymmärtää, että oon ihan riittävä tällaisenäänkin. En mä ois seurustellut näin kauaa, jos oisin luonteeltani läpimätä. Lukioon pääsy ois ollut mahdotonta, jos oisin tosissani ollut niin huono koulussa. Kaverisuhteita olisi ollut vaikeeta pitää yllä, jos mun ystävät ei pitäis mua hyvänä tyyppinä ja sellasena, josta kannattaa pitää kiinni. Eihän mulla ois ihmisiä ympärilläni silloin. Ja miten mä oisin ikinä päässyt ryhmähaastattelun läpi töihin, ainoana valittuna, jos en ois luonut hyvää ensivaikutelmaa omana itsenäni. Kun vietin koko kesän Jenkeissä, siellä ei ollut ollenkaan samanlaista vertailua kuin Suomessa asuessa ja vasta nyt ymmärsin, että mun oli paljon keveempää asua siellä. Jenkeissä ei ollut stressiä mistään, kunhan vain oli ystävällinen, niin se riitti viemään pitkälle. Rakastin sitä asennetta. Elinympäristö oli positiivinen, omassa kotimaassani se on musta liian kilpailuhenkinen ja sisältää liian paljon vertailukohteita. 

IMG_6178-001IMG_6626IMG_6344
IMG_6161-001
Tästä eteenpäin aion jatkossa kuunnella enemmän itteäni, rajoittaa työntekoa ainakin kolmanneksella ja palkita itteni vaikka ulkomaanmatkalla. Aion nähdä ystäviä useemmin, sopia riidat nopeemmin, tehdä parhaani koulun eteen ja olla tyytyväinen niihin seiskalla alkaviinkin numeroihin. Herätessä haluan sanoa useammin hyvät huomenet siihen mun vasemmalle puolelleni, muuttua vähemmän stressaajaksi ja olla valittamatta niin paljoa turhista asioista. Haluun kohdella ihmisiä niin hyvin, että vaikka en enää koskaan näkisi heitä, niin tietäisin meidän välillä olleen kaikki hyvin. Vakiinnutan läksiäispusut niin arkisiksi, että juoksen unohtuneen pusun perässä vaikka ilman vaatteita kerrostalon ulko-ovelle asti ja olla tyytyväinen. Seuraavan kerran, kun teen liikaa töitä, niin toivon jonkun vetävän rastin mun seuraavan viikon työvuorojen kohdalle ja sanovan mun pitävän nyt viikon rentoutumisen. En enää ikinä halua vaatia iteltäni näin paljon, vaan olla tyytyväinen omaan työmäärääni. Tästä tulee vielä hyvä päivä.

8 kommenttia:

  1. Oi miten ihana ja pysäyttävä teksti! Tunnistan itseni monesta kohdasta, toisaalta oon sellanen luonne, että osaa asioista kontrolloin ihan liikaa ja koitan ylisuorittaa kaiken ja saavuttaa kaiken täydellisesti samaan aikaan, toiset asiat sitten mennään läpi ihan hälläväliä asenteella. Koin myös pari viikkoa sitten ihan kauheen henkisen väsymyksen ja masentuneen fiiliksen, joka sitten häipy kun itsestään kun arkeen tuli niitä muutamia ihan pieniä, mutta kivoja juttuja joita täytyy muistaa myös arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset, kiva kuulla että tykkäsit :-) Sanoit sanat mun suustani, mä oon nimittäin ihan samanlainen: joko en panosta tippaakaan tai panostan niin paljon, että jätän muun elämän kokonaan ulkopuolelle - välimuotoja ei yksinkertaisesti oo. Sama väsynyt fiilis on täällä tällä hetkellä, mut ihana kuulla sun päässeen siitä jo yli! Välillä musta tuntuu, et en osaa hidastaa tahtia ajoissa, vaan toi henkinen rasitus saa mut vasta ajattelemaan, vaikka ihanteellisinta ois tietty huomata ylikuormitus jo ajoissa. Kiva kun kommentoit :-)

      Poista
  2. Ei se suorittaminen helpolla kaikkoa, mutta itse tässä yliopisto-opintojen aikana olen hieman oppinut myös nauttimaan elämästä. Nuoria ollaan vain kerran ja on paljon asioita, joita vanhempana ei samalla tavalla ole enää ehkä mahdollista kokeilla ja tehdä! Elämä saa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän sen sanoit, se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty! Ihan loistavaa kuulla, että oot onnistunu keventämään tahtia, mulla on siihen vielä pitkänpitkä matka :-) En mäkään tietenkään haluais muistaa nuoruudestani sitä, kuinka paljon vietin aikaa sohvalla lukien kokeisiin tai sitä, miten oli 99% vapaa-ajastani töissä. Hyviä pointteja sulta :-)

      Poista
  3. Olipa hyvä postaus! Voin itse samaistua tähän: kaikki pitää aina tehdä kunnolla loppuun asti enkä voi sietää häviämistä. Nyt kun olen asunut ulkomailla niin olen vähän saanut rennompaa elämänasennetta aikaan: täällä vaan osaa ottaa iisimmin kun Suomessa. Paljon tsemppiä sulle kouluun ja muihin juttuihin! Hyvin kaikki menee :) tiedätkö jo muuten mihin kouluun aiot hakea? :) kiinnostaisi postaus sun tulevaisuuden suunitelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tällasia kommentteja on aina niin ihana lukea! Musta toi on niin upeeta aina olla ulkomailla, koska se heiän arkielämä näyttää ulospäin niin positiiviselta ja stressittömältä. Tuntemattomiakin ihmisiä uskalletaan tsempata, oman onnen iloitseminen ei oo siellä paheksuttavaa (niinkuin Suomessa usein on) ja valintoja tehään enemmän sydämellä kuin järjellä. Se vaikutti muhunkin hetken ulkomailla asuessa siten, että opin unohtamaan turhan stressaamisen ja keskittymään hetkeen :-) Missä päin sä asut ulkomailla?

      En tiiä mun tulevaisuudesta vielä hölkäsenpöläystäkään, mut aloin pari viikkoa sitten kirjottamaan sellasta pitkää postausta mun tulevaisuudesta. Julkaisen sen ulos luultavasti sit, kun oon keksinyt pidänkö välivuoden vai haenko opiskelemaan :-)

      Poista
  4. Voih, sun blogi on kyl niin kiva!

    Ja mun blogis on meneillaan arvonta, jos kiinnostaa:)
    http://saanamarja.blogspot.com/2014/10/kysymysarvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Käyn kurkkaamassa, kiinnostaa tietty!

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)