keskiviikko 3. joulukuuta 2014

TULEVAISUUDEN SUUNNITELMAT

"Voisko joku pliis tehdä tän valinnan mun puolesta? Entä jos lukio ei antanutkaan tarpeeks lisäaikaa miettiä, mikä musta isona tulis?"

Ammatinvalinta. Se sana on saanut mut hermoraunioiks, makaamaan sängyssä monta tuntia todettuani "ei musta mikään koskaan tule" ja saamaan pienen itkunkin aikaseks. Kaikilla muilla tuntuu olevan selvät sävelet ja mä vaapun viis kilometriä takanapäin pyörittelemässä sormia ja miettimässä itteäni masentuneena. No, ehkei asia ihan näin kirjaimellisesti oo, mut jotain sinnepäin kuitenkin! Ihan pian pitäis päättää, onko seuraava askel yliopisto, ammattikorkeakoulu vai välivuosi? Nyt uuden jatko-opiskelun uudistuksen vuoks on myös oikeesti punnittava vaihtoehtoja tarkoin, sillä jos haenkin johonkin alalle opiskelemaan ja huomaan kuukauden päästä sen olevan ihan väärä paikka mulle, niin siinä menettää seuraavalla hakukerralla pisteitä. 

"Töitä, rahaa, matkustelua, shoppailua, aikuistumista…?"

Välivuosi houkuttelee mua eniten, sillä haluaisin kokeilla siipiäni työelämässä ja tehä nuoruudessani jotain muutakin, kuin opiskella. Ja kun en vieläkään oo ihan sataprosenttisen varma, että mitä tulevaisuudeltani haluan, niin se ois oiva keino päästä omista fiiliksistä paremmin kiinni. Saisin välivuoden aikana kerättyä älyttömästi rahaa, pääsisin matkustelemaan ympäri Eurooppaa ja mulla ois kerrankin työpäivien jälkeen aikaa tehdä jotain muutakin kuin alottaa tekemään isoa pinoa läksyjä. Oon 18-vuotias, opiskellu siitä 12 vuotta ja pikkuhiljaa kaipaisin jotain vaihtelua elämään. Mut tottakai välivuodessakin on isot kääntöpuolensa: jos en saiskaan töitä välivuodelle, niin vois käydä aika köpelösti. Pitäis kuitenkin maksaa joka kuukauden överihintasen kaksion vuokra, kustantaa eläminen ja syödä joskus jotain muutakin kuin kuivia leipiä. Samalla se päivittäinen kontakti samanikäisiin henkilöihin jäis, sillä ei ois enää koulua, jossa tutustua uusiin ihmisiin tai vaihtaa kuulumisia kaveriporukan kanssa. Tottakai duunissa näkis muita tyyppejä, mut todennäkösyys sille, et ne ois samanikäisiä- tai henkisiä, on aika pieni. 

"Vai seuraavat kuus vuotta vähintäänkin koulun penkillä istuen ja opiskelutahtia senkun koventaen?"

Niinkuin äsken sanoin, niin multa ei löydy unelma-alaa, vaan osaan ainoastaan sulkea vaihtoehtoja pois tai luokitella ne "ihan ookooks". En kuitenkaan oo löytäny alaa, jossa jaksaisin puurtaa viiskymmentä vuotta ja vielä senkin jälkeen olla hymyssä suin työpäivien jälkeen. Sosiaaliala on kaikista lähimpänä sitä, mitä mä tulevaisuudeltani voisin ehkä kuvitella ja siinäkin on niin paljon poissuljettuja työmuotoja. En esimerkiks vois kuvitellakaan olevani vanhainkodissa, mielenterveysosastolla tai huumeongelmaisten kanssa tekemisissä.  Lastensuojelu kiinnostaa mua kuitenkin muita aloja ehkä hippasen verran enemmän, joten luultavasti tuun muutaman kuukauden päästä hakemaan Sosiaalitieteisiin ja Sosiaalityöhön Turun Yliopistoon ihan vaan turvatakseni selustani, mut oisin kyllä ikionnellinen saadessani pitää sen välivuoden tähän väliin. Ainut, mikä mua huolettaa tällä alalla, on sen älyttömän huono palkka ja jatkuva stressaava työ. Tietenkään palkalla ei ois mitään väliä, jos aikoisin elää kahestaan elämäni jonkun kanssa. Mut kuvioihin tulee toivottavasti muutaman vuoden päästä perheenlisäystä, joka tarkottais sitä, etten välttämättä pystyis enää elättämään esimerkiks tulevaisuudessa lapsia hyvällä elintasolla. Ja en haluu itelleni sellasta tulevaisuutta, jossa pitäis jatkuvasti laskeskella rahoja kauppareissuilla, vaikka työ oiskin ihan huippukiva. Mä tuun kirjottelemaan neljän kuukauden päästä mun fiiliksistä, kun hakuprosessi on ohi ja oon saanut ajatuksiani selkeemmäks! Toivottavasti sitä ennen ilmaantuis jostain ihan unelma-ala, sillä pääsykoekirjoja on vähän vaikeeta ostaa, jos alasta ei oo vielä tietoakaan.

Onko teillä muilla ollu aina selkeet tulevaisuudensuunnitelmat vai ootteko tekin tällasia perässä rämpijöitä, jotka ei tiedä vielä jatko-opinnoista mitään? 

12 kommenttia:

  1. Mä oon just syksyllä alottanut ammattikorkeessa sosiaalialalla opiskelun ja suosittelen todella! Niin mielenkiintoinen ala opiskella ja tulevaisuudessa ihan varmasti työ mahdollisuuksia monipuolisesti! Palkka vaan on suuri miinus niinkuin tiesitkin, mutta jos saa tehdä unelmatyötään niin mun mielestä palkalla ei niin kauheasti ole väliä.. mutta tosiaan suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos, kun kommentoit :-) Oon tosiaan niin epävarma vielä tän alavalinnan kanssa, että kaikki kommentit aiheeseen liittyen on enemmän kuin tervetulleita! Palkka on nimenomaan mulle iso estekysymys, sillä en vaan yksinkertasesti halua elää kädestä suuhun tai olla sellanen perheenäiti, jolla ei oo varaa kustantaa lapsilleen harrastuksia tai muita perusjuttuja.

      Poista
    2. Ja tosiaan mun äitini on myös sosiaalialalla ja isäkin rakennusalalla, jonka palkka ei nyt iha huikea ole ja silti aina minä ja pikkuveljeni ollaan vapaasti saatu ja voitu harrastaa, vaikkei vanhemmat kovin hyvä palkkaisia olekkaan :) mä lohduttaudun aina tällä, että kyllä vanhemmatki on pärjänny ni mäkin pärjään :D mut ymmärrän sua hyvin! tsemppiä<3

      Poista
    3. Teiän vanhemmat on halunnu satsata teihin lapsiin, mikä kertoo ihanista vanhemmista :-) Sulla on ihanan positiivinen elämänasenne, pidä tosta kiinni vielä pitkään! Oon ite "samanlaisesta" perheestä, jossa vanhemmat on aina laittanu rahat meihin lapsiin mieluummin kuin käyny ite vaikka shoppailemassa ja haluun olla ihan samanlainen omille lapsilleni. Ihanne tottakai ois se, että lähivuosina sosiaalialan palkat nousis reilusti ylöspäin, sillä onhan noi alhasimmat 1500e/kk älyttömän vähän. Kiitos :-)

      Poista
  2. No tässähän sitä tempoillaan paraikaa :D Oon lukion loppupuolelta asti halunnut oikikseen, no enpä päässyt. Lähdin opiskeleen fyssariks – koulu liian liibalaabaa, vaihdoin bisnekseen – en jotenkin ollut onnellinen, lähdin sit vihdoin Tallinnaan lukemaan sitä lakia ja johan maistuu (toki vaihtelevalla menestyksellä), ja nyt aloitan sitten kauppiksen Aallossa. Ehkä kolmekymppisenä pääsen sitten pysyvästi työelämään :D No ei vaan, mutta kyllähän tässä väistämättä vielä 3-5 vuotta koulun penkillä menee... Mutta olipa mulla AMKissa aikanaan lehtori, joka opiskeli harrastuksen tähden :D sillä oli opinto-oikeudet olikohan suunnilleen kymmeneen tiedekuntaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot sit ainakin kokeillu montaa eri alaa, mut toivottavasti nyt on mieleinen menossa ja pääset pian työelämään :-) Ja wow, isot propsit sulle, kun uskalsit lähtee opiskelemaan vieraalla kielellä ja vielä toiseen maahan! Mun oma kielitaito on niin umpisurkea, ettei tollanen tulis koskaan kysymykseenkään (saatika sit sun lehtorin tavoin opiskelu ihan vaan harrastukseks… :-D)

      Poista
  3. Mä oon tän vuoden ylioppilas enkä tiedä vieläkään mihin hakisin.. Tiedän vaan mitä en halua! Tuntuu ettei mikään kolahda silleen kunnolla "toi on mun juttu". Ja just toi uudistus stressaa kun pitäis tietää varmasti että tykkää siitä alasta. Mä pidin tarkotuksella välivuoden, lähin aupairiksi suurkaupunkiin ja tää on ollu mun elämän paras päätös :) kasvattaa ihmisenä ihan törkeesti. Poikaystävä jäi Suomeen mutta kyllä tää kokemus on kaukosuhteen arvoista, kumminkin vain syksyn olen pois kun jouluna palaan suomeen. Eli jos haluat matkustaa niin suosittelen aupairin hommia!! Ja vielä kun sanoit pitäväsi lapsista. Siitä vois tulevaisuudessakin olla hyötyä sosiaali-alalle pyrkiessä. Ja hei, jos oot nyt jo painanut duunia lukion ohessa, ihan varmasti saisit töitä välivuoden ajaksikin. Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja hyvää joulunodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama fiilis, sillä voisin nimetä satoja työpaikkoja "ei lääkäriks, ei kokiks, ei kosmetologiks, ei ravintoterapeutiks…", mut sitä unelma-ammattia ei vaan löydy kivenkolostakaan. Ymmärrän kyllä ton uudistuksen pointin, mut mun mielestä toi vaan lisää sitä, että ihmiset pitää välivuosia mieluummin kuin kokeilee jotain alaa virheen pelossa. Siistiä kuitenkin, että lähit au pairiks (ja vielä kaikenlisäks seurustelevana) ja nautit siitä koko sydämestäs :-) Kokeiltu nimittäin on myös seurustelevana, mut ei kovin hyvin lopputuloksin… Jos parisuhdetilanne näyttäis tällä hetkellä toisenlaista, niin oisin jo lähettelemässä hakemuksia tuleville au pair- perheille Australiaan!

      Pidän molemmat peukut tosiaan pystyssä, jotta saisin välivuodeks töitä, sillä mun työkokemus ei oo kovin "hyvää" työnantajan näkökulmasta: 1000 tuntia MLL:llä, vanhusten kanssa työskentelemistä, kerhonohjaajana pari vuotta ja isosena. Niitä kun kiinnostaa enemmän edelliset työpaikat toimistossa, kaupassa, myyjänä, ravintolassa yms… :-( Vielä on kuitenkin aikaa lähetellä hakemuksia eteenpäin ja toivoo parasta.

      Kiitos piristävästä kommentista ja kivaa joulunodotusta sullekin! Ja tietenkin ihanaa loppuaikaa siellä au pairina :-)

      Poista
  4. Vähän sama tilanne... Tai ne mihin haluisin töihin/opiskella niin niistä ei oikein saa töitä nuoret helpolla, tai sitten niissä on surkea palkka. Ja sit niihin mihin en haluaisi niin ovat haastavempia ja raskaampia hommia mistä voisi saada töitä ja mitkä ei kiinosta.. On se nykypäivänä hankalampaa :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon luullu, että oisit valmistunu ja töissäkin jo vakituisesti? :-) En tiiä miks oon aina eläny tossa harhaluulossa… Niinpä ja suurin vääryys on mun mielestä siinä, että terveysalan palkka on valehtelematta 2-3x kertaa pienempi kuin esimerkiks puhelinmyyjän tuntipalkka. Vaikka kaikki työ on musta jollain tavalla arvokasta, niin onhan se mun mielestä ihan itestäänselvyys, että varsinkin noitten kahen suhteet kuuluis olla toistepäin. Meistä jokanen tarvii elämänsä aikana terveys- tai sosiaalipalveluja ja ilman niitä kuolleisuus ois niin paljon suurempi. No, toivottavasti meistä kumpikin löytää sen kivan alan tässä muutaman vuoden sisällä :-)

      Poista
  5. Oon sua vähän vanhempi ja halusin vaan sanoa että älä huoli, jokainen löytää sen oman paikkansa aikanaan. Tiedän miten kamalan ahdistavaa tuo pohdinta on, mä painin samojen kysymysten kanssa pitkään lukion jälkeen. Kannattaa vaan antaa noille päätöksille oma aikansa, pitää välivuosi ja tehdä töitä, kokeilla kiinnostavia aloja avoimessa tai matkustella jos siltä tuntuu. Ja myös uskaltaa lopulta sitten tehdä ne isot päätökset. :) Sen vinkin antaisin ettei esim. työllisyystilannetta tai palkkatasoa kannata miettiä liikaa tässä vaiheessa, kukaan ei osaa ennustaa mikä on taloustilanne ja työllisyys eri aloilla viiden tai kymmenen vuoden päästä. Tärkeintä on seurata omia mielenkiinnonkohteita ja sitä, mikä tuntuu oikealta. Tsemppiä, kyllä säkin vielä löydät sen oman juttus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon mäkin haluaisin uskoa, mut tiiän niin monta tyyppiä lähipiiristä, jotka ei vielä päälle kaksvitosenakaan tiiä tulevaisuudestaan yhtään mitään (puhumattakaan opiskeltavasta alastaan). Tossa työllisyystilanteessa oot kuitenkin oikeessa, sitä ei saiskaan tuijottaa kapeekatseisesti :-) Voisko joku vaan tiputtaa sen unelma-alan mun aivoista sisään, jotta saisin jotain selkoa tähänkin juttuun…? Haha, mut kiitos kivasta kommentista ja toivottavasti sä oot löytäny sen kivan opiskelualan/duunipaikan itelles!

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)