keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

EILISEN KIVAT JUTUT

IMG_3951IMG_4022
IMG_3902
IMG_3962
…ostin kilon kotimaisia mansikoita torilta ihan älyttömän halvalla! Olin jo ostamassa viiden euron kilohinnalla niitä, kunnes tajusin, ettei mulla oo käteistä. Kävin automaatilla ja viiden minuutin päästä torimyyjä ilmoitti, että mansikoitten hinta laski just kolmeen euroon. Rakastan marjoja ja vaikka vähän hävettää myöntää, niin söin niitä edellisvuonna niin paljon, että olin kaksi päivää mansikkakuumeessa :-D Hyi, se oli kamala kokemus.

…tilasin ison kasan synttärijuttuja netistä, vaikka niihin on vielä muutama kuukausi aikaa. Vietin viimeks synttäreitä ala-asteella, joten on korkea aika olla taas päivänsankari. En kyllä osannut päättää, että onko teemaväri hempeen vaaleenpunanen vai punanen, joten tilasin kaikki jutut molemmissa väreissä.

…oon koukuttunut Rita- nimiseen sarjaan. Se on niin hyvä, että ykkös- ja kakkostuottarin kattomiseen meni päivä tai kaksi. Kolmostuottaria ootellessa - ja hei onks joku teistä kattonut sitä samaa sarjaa?

…tein eilen itetehtyjä bageleita, joita tulikin viiskytviis (??) kappaletta! :-D Yleensä ohjeet suurentelee hirveesti määriä, eikä todellisuus vastaa yhtään ohjetta, joten päätin tehä kaksinkertaisen annoksen ja tälläkertaa ohjeen bageleitten määrä olikin todellista isompi, hups… Pakkasin ne isoon muovipussiin, joka tuli ihan täyteen ja voitte arvata oliko niitä helppo laittaa meiän pieneen pakastimeen, joka oli muutenkin ihan täynnä. 

…kirjotin kaksi työsopimusta eri paikkoihin. Kerron tästä myöhemmin enemmän, mut tällähetkellä oon joka päivä töissä ja viikonlopuksi lähden myös töihin toiseen paikkaan. Jihuu, mun toiveet on kuultu! 

8 kommenttia:

  1. Hei toi Rita sarja on hyvä! Mäkin katoin sen hetkessä läpi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan törkeen hyvä, joten en ihmettele :-D Harmi vaan, että siinä on niin vähän jaksoja yhessä tuottarissa, niin ne on nopeesti katottu läpi.

      Poista
  2. kivoja juttuja! haha, voi ei tuo mansikkakuume :D oi kun kiva että olet tällä hetkellä töissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkakuume tosiaan oli sellanen "ei enää ikinä"- juttu, mut sen ymmärtää vasta koettuaan sen ite. Toivottavasti kaikki menis hyvin, vaikkei työ sieltä mieluisimmasta päästä ookaan :-)

      Poista
  3. jännä nähä sut ihan blondina kun tottunut että sulla on tummempi tukka mut ei paha! ihanan näkösiä noi mansikka suklaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin, että oisin tottunu tohon hiustenväriin, mut päinvastoin: tunsin itteni älyttömän rumaksi, itsetunto laski ihan minimiin ja en tuntenut oloani hyväksi… Joten kävin edellispäivänä kampaajalla värjäämässä tummanruskeet takasin, vaikka tähän blondaamiseen uppos monia satoja euroja, enkä siks ois halunnut palata takaisin alkuperäiseen :-D

      Poista
  4. Näyttää niin herkulliselta noi suklaamanssut. Pitää itekkin tehdä joskus :)
    Uusi lukija täälä moi :)

    ♥myblog-bysini.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne oli, kannattaa kokeilla! Ja kiva kuulla, tervetuloa lukemaan :-)

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)