lauantai 25. huhtikuuta 2015

KEVÄINEN TURKU

IMG_4590IMG_4681
IMG_4575
IMG_4648
IMG_4644
IMG_4587
Mä tykkään ihan älyttömästi tästä kaupungista, sillä täällä on niin nättiä erityisesti keväisin. Haluaisin asua koko opiskeluajan Aurajoen lähellä ja toivon, ettei jouduttais muuttamaan yliopiston perässä toiseen kaupunkiin. Turku on tuntunut musta pienestä asti omalta paikalta, vaikka oonkin alkuperältään ihan täysin maalaisjuntti ja kasvanut täysi-ikäiseksi paikkakunnalla, jossa oli alle tuhat asukasta (ja sanomattakin selvää, että lähimpään ruokakauppaankin oli ne keveät 15 kilometriä). Oon tosi huojentunut siitä, että mulla on mahollisuus asua täällä, sillä maaseutu ei oo yhtään mun paikka! Käytiin täällä kukkasillalla viime vuonnakin kuvailemassa ja halusin ehdottomasti tänä keväänä uudestaan. Ei kyllä ollut mikään helpoin kuvauspaikka, kun tuuli ihan törkeen kovaa ja kaikki aika meni hiusten selvittämiseen pois naamalta. Muistin myös, että edellisellä kerralla meillä oli ihan sama ongelma ja vähän nauratti, miten samanlaiset kuvat näissä postauksissa on. 

4 kommenttia:

  1. Ihanan keväisiä kuvia! :) Mäkin yritin tuolla kuvailla, mutta eihän siitä mitään tullut just tuulen ja ihmisvilinän takia... Ehkä yritän joskus vielä uudestaan koska näköjään tuolta sillalta voikin saada onnistuneita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu fiilis, me ei jaksettu olla tuolla viittä minuuttia kauempaa, kun ei noista kuvista tullu mitään tuulen vuoksi. Mut kiitos, sinne vaan kilpailemaan säätä vastaan :-D

      Poista
  2. ihanan kaunista ja keväistä <3 aivan ihana tuo siun mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mustakin! Toi mekko oli alkuperältään iso hutiostos ja mun piti ommella sitä pienemmäksi, kunnes leikkuuvaiheessa napsasin vähän liikaa ja en voinutkaan siksi ommella siihen saumoja - muuten ois saattanu vilahtaa pahasti :-D Onni onnettomuudessa, sillä kangas ei onneks ollutkaan purkautuvaa ja nykyään voin käyttää sitä hyvällä omatunnolla.

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)