maanantai 25. toukokuuta 2015

PUSSIPAITA

IMG_6726IMG_6717
IMG_6676
Mun pitäis olla jo nukkumassa, mut halusin tulla moikkaamaan näillä minuutissa otetuilla kuvilla.  Löysin kellarista kaivettujen kesävaatteiden seasta valkoiset shortsit, jotka ostin varmaan neljä vuotta sitten, mut hametyttönä ne oli jäänyt aika vähälle käytölle. Tänä keväänä aion kyllä käyttää noita enemmän kuin tarpeeksi, varsinkin tuulisina päivinä niitten kanssa on kivempi olo kuin sekunnissa lentävällä mekolla (krhhmm… tiedän hyvin mistä puhun). Olin taas arvioinut sään lämpimämmäksi auringonpaisteen vuoksi ja pukeutunut liian kylmästi, joten en millään tarkentunut pidempään tällä asulla. Aliarvioin myös asun toimivuuden, sillä en huomannut ollenkaan sisällä, että toi paita on nyöritetty niin, että yhdistettynä shortseihin se tekee mulle kunnon pelastusrenkaan vyötärölle, heh! :-D Siitä tulikin mieleen, että oon jostain syystä lihonut kymmenen kiloa puolessa vuodessa ja mietin vaan, että mihin se on oikein mennyt? Lihaksia en todellakaan oo saanut lisää, sillä musta ei sais urheilullista tekemälläkään. Kun kerroin siitä Joonakselle, niin se ainoastaan nauroi, sillä kyllähän te tiiätte sen sanonnan, että seurustellessa lihoo ihan törkeesti… Häiden jälkeen "kuuluis" alkaa tunnetusti se lihominen, kun on kumppani hankittuna, mut mä otin näköjään kunnon varaslähdön siihen. En oo kuitenkaan koskaan ollut mitenkään tarkka omasta painostani, kunhan peilistä katottuna kaikki näyttää hyvältä ja joku jaksaa nostaa mut reppuselkään, kun mun jalat on liian väsyneet kävelemiseen, niin kaikki on hyvin. Palaillaan myöhemmin uudestaan, mä suuntaan nyt pesemään naaman ja suoraan sänkyyn. Hyvää yötä! 

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sortsit ja toppi! Ja tätä kyseistä pelastusrengasta en kyllä huomannut ennen kuin mainitsit! :D ei se paha ole, kun en edes itse huomannut! Ja tosta painon noususta, ei näy kyllä missään, joten ole rauhassa :)
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :-) Haha, mun huomio taas kiinnittyi ensimmäiseksi nimenomaan siihen! En mä siitä stressaakaan, mua ei haittaa vaikka painaisin tuplasti omaan painooni nähden, kunhan peilistä katsoo samanlainen vartalo kuin ylläolevissa kuvissa :-D

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)