perjantai 15. toukokuuta 2015

TREFFITORSTAI

IMG_5697
IMG_5687
IMG_5702
IMG_5706IMG_5690
Ihan rehellisyyden nimissä mun täytyy myöntää, että ollaan hirveen huonoja käymään ihan kunnon treffeillä kaksisteen. Liian usein vietetään aikaa vaan meillä kotona, sillä ainoastaan toinen meistä käy töissä ja se vaikuttaa jokaiseen valintaan merkittävästi. Torstaina päätettiin käydä kuitenkin vapaapäivän kunniaksi ravintolassa, kävelemässä jokirantaa pitkin ja höpöttämässä kuulumisia. Päivä ei voi alkaa huonosti, kun edessä on kasapäin herkullisia ruokia ja ainut tavoite on istua siellä pitkän kaavan mukaan. Mulle tulee vieläkin vesi kielelle, sillä toi oli parasta safkaa, mitä oon syönyt kuukausiin. Tuli vähän pöhkö olo, kun söin ensimmäistä kertaa elämässäni maissia ja se olikin makeeta. En tiennyt sitä etukäteen, sillä en oo pienenä ollut kovin avoin uusille ruuille ja siksi ne on jäänyt maistamatta multa kokonaan. No, ruuasta toiseen aiheeseen, nimittäin Turku on jokatapauksessa niin nätti kaupunki, että jaksaisin kiertää sitä ikuisuuksiin ympäriinsä, ilman mitään varsinaista päämäärää. Meinaan yhä eksyä, jos kävelen keskustan sivukujista kauemmaksi, joten nähtävää riittää.

4 kommenttia:

  1. vitsit, pitäisi itsekin ehdottaa poikaystävälle aina välillä tuollaista treffipäivää! :) liian usein tulee vain oltua kotona, kumpikin omilla koneillaan, hheh. Ihanan näköistä ruokaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiän täsmälleen mitä tarkotat, sillä yhessä asuessa molemmat tekee helposti ainoastaan omia juttujaan vierekkäin, vaikka välillä pitäis muistaa tehdä asioita ilman elektroniikkaa ja oikeesti syventyä siihen yhdessäoloon :-) Ehdota ihmeessä, piristää kivasti arkea ja omalla kohdalla ne on niitä suhteen parhaita hetkiä, kun voi vaan nauttia toisen seurasta. Kiitos!

      Poista
  2. Mikä ravintola tää on? Näyttää meinaan hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shamrockcafesta ja voin kyllä suositella koko sydämestäni tota safkaa :-) Asiakaspalvelu oli vähän tökeröä, mut toi ihana ruoka kompensoi asiaa aika hyvin ja veikkaan, että meiän asiakaspalvelukokemuksessa oli vaan kyse tarjoilijan huonosta päivästä tai ehkä se työ oli hänelle uutta.

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)