maanantai 30. marraskuuta 2015

KUVATÄRPIT

IMG_4496
Joonas vei mut kahville ja tilasin omppusoodan. Ihan älyttömän hyvää ja pilaisin varmaan hampaani tolla, jos mulla olisi mahollisuus tehdä sitä kotona! Oon aiemmin ollut aika huono kahviloissa kävijä, mutta tänä syksynä siellä on tullut käytyä puolivahingossa melkein viikottain. Se tietää huonoa mun rahatilanteelle!

IMG_4849
Lisäsin tän kuvan instagramiin ja päivittelin siinä sitä, kun en löydä mistään tarpeeksi pieniä talvikenkiä. Jalat paleltuu ulos jo minuutin jälkeen, mutta kenkäkauppojen kengät tuntuu olevan kaikki suunniteltu ylipainoisille ja normaalikokoiset pohkeet on jätetty huomioimatta… Oon ihan valehtelematta ettinyt kymmenen vuotta oikeenkokosia talvikenkiä, mutta kaikissa on liian leveä varsi. Näyttää hölmöltä, jos pienipohkeisella on liian isot kengät pohkeen kohalta ja siellä olisi tilaa vaikka kahelle jalalle, joten etsintä jatkukoon!

IMG_4522
Yhen illan herkut, kun palattiin ikeasta nälkäisinä kotiin. Syksyisin mun ääretön suklaamaha kasvaa entisestään, kun voin syödä yhen suklaalevyn kymmenessä minuutissa. Ja ennenkuin kysytte, niin kokeiltu on. Monesti.

IMG_4596
Yhen aamun blogikirjoituspiste, kun jumituin sohvalla varmaan kolmeksi tunniksi kirjoittelemaan luonnoksia julkaisukelpoiseen muotoon. Vaikkei uusia postauksia päivittäin ilmestykään, niin luonnospohjia tulee kyllä kirjoitettua täyteen joka päivä. Kyllä tää on vaan sellanen henkireikä, ettei päivä oo hyvä ilman blogijuttuja! Tästä saa niin paljon energiaa ja jaoteltua ajatukset selkeämpään muotoon, että en luopuis tästä edes isosta rahasummasta.

IMG_4905
Tulossa töistä ja oli pakko napata kuva, kun taivas oli kerrankin harmaan sijasta sininen! On ollut aika harvinainen näky viimepäivinä, kun on tottunut siihen vesisateeseen. Voi, kun asuisinkin noin keskustassa.

IMG_4757
Menossa syömään ja uhmaamaan lumisadetta. Just silloin, kun kerran syksyssä päätän pukeutua hameeseen, niin alkaa kauhea lumipyräkkä… Haha, ei auttanut kuin painella loskasäässä eteenpäin ja taittaa pienimmätkin etäisyydet bussilla.

IMG_4778
Istumassa iltaa ulkona ja tiiättekö mitä! Sinne meni eka alkoholi kahteen vuoteen, enkä voi kutsua itteäni enää absolutistiksi. En siis oo ollut juomatta sen takia, ettenkö hyväksyisi alkoholia, vaan siksi etten oikeen tykkää alkoholin mausta. Join kuitenkin väkisin yhen omppusiiderin, jonka jälkeen ne kaksi muuta ei maistunut ollenkaan niin pahalta kuin se ensimmäinen. Halusin vain tietää, että miltä juominen niin pitkän tauon jälkeen tuntuis.

IMG_4823
Tän hetken lemppari tulee tässä. Oon halunnut jo ikuisuuden sellaista vanhanaikasta jakkaraa, mutta mistään en oo löytänyt sellasta. Laitoin facebookiin ilmoituksia ja toriin, mutta ei vaan tärpännyt. Lopulta menin kotikotiin ja astelin vintille ajatuksena: "Mä teen sen sitten ite, jos kukaan ei auta" :-D Kun olin päässyt vintille ja ettinyt sieltä vanhanaikaisia tavaroita, niin iskä tuli sinne ja viiden minuutin päästä se oli tehnyt ton. Haha, kamala tytär tuli ja ryöväsi sata vuotta vanhat laudat, mutta tyytyväisenä lähin kotiin toi kainalossa. Oon aina himoinnut sieltä sellasta ikuisuuden vanhaa poronrekeä, mutta ehkä vielä jonain päivänä… 

lauantai 28. marraskuuta 2015

HÄMMENNYIN KOVASTI

Kollaasit11
huonot asut1
huonot asut
…kun ajelin ympäriinsä, mutten osannut laittaa tuulilasinpyyhkijöitä päälle niin, että se liike olisi ollut jatkuva. Satoi kaatamalla vettä, mutta mä klikkasin sitä nappia sekunnin välein, kun en osannut tehdä muutakaan. Nää on näitä hetkiä, kun olisi pitänyt soittaa äitille.

…kun luin vauva.fi- sivulla sitä "karmeimmat uimahallikokemukset"- ketjua ja olin menossa seuraavana päivänä uimahalliin.

…kun pikkusisko oli meillä yötä ja tultiin kolmestaan meille kotiin. Pikkusisko tuli viimeisenä ja tosiaankin oletin hänen luonnollisesti sulkeneen ulko-oven, mutta totuus oli toinen. Seuraavana päivänä olin pesemässä hampaita, kun huomasin jonkun tuntemattoman huhuilevan oven suusta. Hän kertoi, että meillä on ollut ulko-ovi ihan apposen auki koko edellisestä illasta seuraavaan päivään ja ajatteli tulla kertomaan. Voi vitsit, onneksi asutaan tän kaupungin rauhallisemmalla alueella ja täällä on meidän lisäksi vaan eläkeläisiä ja lapsiperheitä.

…kun olin töissä avustamassa autistityttöä keilahallissa ja takana olevat kunnon "suomimiehet" alkoi naureskelemaan tälle tytölle ja hänen käytökselleen. He alkoi ivallisesti "kannustamaan" tätä ja mun onnekseni he tajus lähteä paikanpäältä nopeasti pois. Jaksan aina ihmetellä, että miten huonosti ihmiset suhtautuu erilaisiin tyyppeihin ja vielä aikuiset ihmiset.

…kun yläkerran naapurit riitelee joka yö ja aamu niin lujaa, että luulen uuden maailmansodan alkaneen. Oon kyllä tavannut heiät monta kertaa ja ulospäin he näyttää niin kilteiltä sekä hiljaisilta. Välillä oon oikeesti luullut, että seuraavana päivänä olisi lippu puolisangossa, kun ylhäältä kuuluu aika rajuja riitoja.

…kun kysyin mun uudelta työkaverilta, että asuuko se vielä kotona vai omillaan. Hän totesi, että ei kai 26-vuotias enää kotona asu, sillon vähän nolotti! Luulin tosiaan, että hän olisi 18 ulkonäön perusteella. Tosin muakin luullaan usein nuoremmaksi, kun oon niin lyhyt. 

…kun oltiin Lontoossa ja pihistettiin aamupalalta kolme leipää laukkuun. Mentiin siitä aamupalalta vaatekauppaan ja se laukku piippasi. Jouduttiin avaamaan se laukku vartijoiden edessä, mikä oli täynnä kuiviä leivänpaloja, haha.

…kun valitin työjuttuja uudelle "työkaverille", joka paljastuikin vähän korkeempiarvoiseksi työntekijäksi kuin siivoojaksi. Tää on just niin mun tuuria, ei oo nimittäin ensimmäinen kerta, kun näin käy.

…kun pikkujouluissa yksi 40-vuotias mies yritti tulla iskemään mua ja en saanut sitä millään poistumaan. Karkasin vessaan, jotta mies tajuais häippästä meiän pöydästä, mutta kehen muuhunkaan törmään matkalle kuin tähän kyseiseen mieheen. Kuulin vaan perästäni: "HEI SINÄÄÄ, SINÄÄ, ODOTA!"

…kun tajusin viikunoiden olemassaolon vasta muutamia päiviä sitten. En ollut koskaan ennen kuullutkaan niistä ja tälläkin hetkellä googlailen, että mitä ihmettä ne on.

…kun tajusin, miten paljon mun hiukset on vaalentuneet parissa kuukaudessa. Varsinkin ekassa kuvassa ne näyttää supervaaleilta, vaikka hiukset oli värjäyksen jälkeen lähes tummanruskeat. Mun hiuksissa väri haalistuu nopeasti, eikä kampaajatkaan tiedä miksi. 

torstai 26. marraskuuta 2015

LISÄÄ OPISKELUJUTTUJA

Downloads2
Oon ihan turhautunut edes miettimään tätä aihetta enää tai sitten mun on vaan hyväksyttävä se, ettei mulla yksinkertaisesti oo unelmatyötä. Viime opiskelupostauksessa olin varma, että toimintaterapeutti vois olla ihan kiva, mutta nyt taas oon ajatellut sosiaalityötäkin vaihtoehdoksi. Olisi helppoa, jos voisi nähdä päivän molempien työstä edes pienen osan, niin päätös voisi olla helpompi. Enhän mä voi ilman näkemistä tietää, että onko kumpaakaan alaa edes tarkoitettu mulle?! Käytännössä se ei kuitenkaan taida olla mahdollista, joten oon avannut tyhjän vihon ja kirjoittanut siihen molemmista plussat ja miinukset. Tällä hetkellä ne on aika tasaväkiset, eikä kumpikaan nouse ylitse toisen. En kuitenkaan haluaisi lukea kaksiin eri pääsykokeisiin, joten siksi en haluaisi mennä koittamaan molempia ja mennä opiskelemaan sitten sitä, johon pääsen sisälle. Liian työlästä ja mieluummin lukee yhteen pääsykokeeseen täysillä kuin kahteen huonosti.

Mä haluaisin ehdottomasti opiskella täällä Turussa, mutta kelpuuttaisin Tampereenkin vaihtoehdoksi, sillä mun paras kaveri viettää siellä kanssa opiskelijaelämää. Molempia aineita voi opiskella täällä, mikä on ehdoton plussa. Sosiaalityössä opiskeluaika on 1,5 vuotta pidempi ja palkaltaan se on muutamia satasia parempi kuin toimintaterapeutissa. Toimintaterapeutti voi kuitenkin perustaa oman yrityksen, mitä sosiaalityöntekijä ei oikein voi tehdä, ja loppujenlopuksi niitten palkat on aika samoissa luokissa. Sosiaalityöntekijällä on myös laajempi työnkuva ja se voi tehdä paljon erilaisia asioita - toimintaterapeutilla on suppeammat työmahdollisuudet. Molemmilla aloilla on paljon töitä, joten sekään ei oo ratkaiseva tekijä.

Sosiaalityössä mua kiinnostaa erityisesti lapset ja nuoret. Lastensuojelutyö on hurjan rankkaa, mutta jollain tavalla oon ihan valtavan kiinnostunut siitä. Haluun olla osana auttamassa ja luomaan lapsille turvallisempaa lapsuutta. Toinen potentiaalinen vaihtoehto sosiaalityön sisällä vois olla perhe- ja kasvatusneuvolatäti, jossa autettaisiin perheitä erilaisissa kriiseissä ja ongelmatilanteissa. Suurin plussa on ehdottomasti se, että yhdellä koulutuksella on niin monta vaihtoehtoa, että missä voi tehdä töitä. Vaikka ala on valtavan aliarvostettu, niin joku mua tässä kiehtoo. Suurin miinuspuoli on työn rankkuus ja mahdolliset vaaratilanteet työn kautta. Se onkin ainut syy, miksi mä pohdin tätä niin pitkään. Että onko musta siihen, riitääkö mun luonne ja osaanko mä jättää omat tunteet työn ulkopuolelle?

Toimintaterapeutin työ on varmasti psyykkisesti paljon helpompaa ja työssä kokee paljon onnistumisen tunnetta. Haluaisin ehdottomasti tehdä töitä lasten kanssa, eikä esimerkiksi aikuisten kuntoutus kiinnosta niin paljoa. Erityisesti lasten poikkeava käytös kiinnostaa, keskittyömisongelmat ja heidän toimintakyvyn parantaminen arjessa. Kunnallisella puolella palkkaus on huono ja tän opiskeleminen tarkottaisi siis oman yrityksen perustamista. En näe yritystoimintaa kuitenkaan huonona asiana, sillä mä oon aina ollut sellanen oman tieni kulkija ja olisi oikeesti kiinnostavaa saada jotain ihan konkreettista ja toimivaa aikaiseksi. Tuntuu niin vaikeelta tehdä päätös, kun molemmissa aloissa on hyvät ja huonot puolensa! Voi, kun voisin vaan opiskella molemmat yhtäaikaisesti ja päättää sitten, että kumpi on kivempi vaihtoehto :-D Olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos teiltä kuulisi mielipidettä asiaan ja siitä, että kummassa näätte mut selkeemmin? En ikinä kysyisi neuvoa, jos en olisi näin hukassa, mutta aion käyttää jokaisen oljenkorteni tässä asiassa. 

lauantai 21. marraskuuta 2015

VOIMAANTUMISPÄIVÄ

IMG_2987
IMG_3017
IMG_3053IMG_3028
IMG_5143IMG_3039
Lumista lauantaiaamua sinne ruudun toiselle puolelle! Täällä ainakin satoi pari lumihiutaletta maahan ja mä olin kieltämättä vähän ihmeissäni. Otin perjantain vapaaksi töistä ja pyhitin koko päivän sängyssä makoilemiseen sekä luin kaikki rästissä olevat blogipostaukset. Halusin olla koko päivän tekemättä mitään, jotta saisin varastoitua vähän energiaa tän kylmän talven selättämiseen. Tänään aion toistaa saman, mutta sillä poikkeuksella, että suuntaan illaksi työpaikan pikkujouluihin! Siitä on rehellisesti sanottuna ikuisuus, kun oon viimeksi ollut ulkona ja viime kerta oli toukokuun viimeisenä päivänä. Ehkä se kertoo tiivistetysti sen, miten paljon enemmän tykkään viettää iltaa kotona kavereitten kanssa kuin käydä viihteellä. Aion laittaa pitkästä aikaa hameen päälle, kävellä korkkareilla keskustaan ja käydä ostamassa uuden huulipunan. Mun pahin painajainen nimittäin toteutui, sillä hävitin huulipunani ja en näytä ilman sitä ollenkaan iteltäni. Huulipuna on mulle ainakin sellainen loppusipaisu kivaa iltaa varten ja toivottaa ikäänkuin hyvää onnea. Voi vitsit, kuulostaapa hölmöltä, mutta tarkoitan joka sanaa. 

Huomenna suunnitelmissa on käydä perinteisellä sunnuntain ikeakierroksella, mennä moikkaamaan pikkusiskoa kotikotiin, hakea ruokakaupasta jääkaappi täyteen ruokaa ja illalla on vielä varattuna hohtokeilarata tunniksi. Lisäksi pitäisi siivota koti siihen kuntoon, että täällä pystyisi kävelemään ympäriinsä kompastumatta lattialla lojuviin tavaroihin. Oon yrittänyt käydä kiertelemässä joululahjaostoksilla, mutta toistaiseksi oon poistunut tyhjin käsin. Taidan ihan suosiolla odottaa kymmenen päivän päässä olevaan palkkapäivään, jotta saan ostettua kaikki lahjat kerralla. Nyt tuntuu kivalta, kun voi ostaa läheisille oikeesti kivat lahjat, kun käy töissä. Aiempina jouluina lahjat on tosiaankin ollut sellasia, joita mun opiskelubudjetilla on ollut varaa antaa ja niillä on sitten menty! Tää joulu on ollut helppo, sillä oon keksinyt jo kaikille lahjat ja niistä puuttuu enää se kaupasta kotiin raahaaminen. Nyt kuitenkin ensi kertaan, mun pitää vielä meikata ja laittaa hiukset ennen iltaa :-) 

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

MUUTAMA SANA YLIOPPILASKIRJOITUKSISTA

IMG_2992
Olin yläasteeseen saakka luokan parhaimpia koulussa ja kokeista tuli aina ysejä ja kymppejä. Sillä aikaa, kun kaikkien muiden todistusten keskiarvo laski yläasteella teini-iän seurauksena, niin mä kurottelin aina vaan korkeampia tuloksia. Oli siis ilmiselvää, että menisin lukioon yläasteen jälkeen. Ysiluokan päättötodistustuksen keskiarvo oli vähän vajaat 9 ja puoli - ja tuntui mielettömältä, että sillä pääsisi minne tahansa opiskelemaan. Olin pitänyt itteäni hyvänä oppijana, jolle hyviä numeroita tuli helposti. Erityisesti äikkä oli mun vahvuus, josta oli koko yläasteen ajan tullut pelkkiä täysiä pisteitä. Olin heikoimmillani kuviksessa, sillä se ei kiinnostanut mua missään vaiheessa. Kuulin etukäteen, että lukiossa monen numerot tippuu paljon, mutta en osannut ottaa sitä kauhean tosissani. Kuitenkin jo ensimmäisessä jaksossa olin todistanut väitteen todeksi, kun kaikki numerot tippui vähintään kolmella. Se oli oikeesti järkytys, sillä en ollut tottunut niihin nelos- ja vitosriveihin. Tunsin itteni niin tyhmäksi ja laiskaksi. Mun lukion heikoimmat aineet oli pitkä matikka, äikkä ja englanti - ja ne kaikki kolme päädyin silti kirjoittamaan vähän pakosta.

Vuosi sitten syksyllä oli ekat ylppärit ja kirjoitin silloin psykan ja enkun. Vietin melkein kaksi kuukautta ulkomailla opetellen englantia, mutta mä en vaan kehittynyt. Syksyllä otin vielä kolme lisäkurssia englannin opettelemiseen, mutta muutosta ei vaan tapahtunut. Olin niin surkea, että opettajakin halveksui sitä, että olin menossa kirjoittamaan. Kirjoitin lisäaineita opettajalle, nielin ne haukut häneltä ja halusin tehdä parhaani. Englannista tuli lopulta vahva A, vaikka läpipääsemistä kerkesin jännittämään kovasti. Olin iloinen, että pääsin läpi, mutta pettynyt numeroon. Lopulta kuitenkin ymmärsin, että mä tein oikeesti hulluna töitä, olin kolmella enkun lisäkurssilla, kaks kuukautta ulkomailla ja lisäksi valmennuskurssilla - kyse ei enää ollut siitä, etten olisi tehnyt töitä. Vaan siitä, että mulla ei vaan yksinkertaisesti ollut kielipäätä. Enkun numeroa en siksi halunnut käydä korottamassa, vaan se jäi ikuiseksi "häpeäpilkuksi" ylioppilastodistukseen. Kirjoitin sen kuitenkin ylimääräisenä, kun opo suositteli sitä siksi, että monissa jatko-opiskelupaikoissa huomioitiin englannin numero. Onneksi en tuu tarvitsemaan tota numeroa enää missään, joten tekisi mieli käydä pyyhkimässä se yotodistuksesta pois, haha. 


IMG_2994
Kävin koko lukion ajan pitkää matikkaa ja en koskaan tainnut saada kutosta parempaa. Kurssinumerot oli poikkeuksetta aina nelosia tai vitosia ja opettaja niuhotti vieressä, että numeroitten pitäisi nousta. Pakollisia kursseja tais olla kymmenen ja mä uusin niistä jokaikisen eli kävin ne kaikki kahdesti. Joistakin kursseista en kuitenkaan päässyt edes uusinnasta läpi ja todistukseen jäi nelonen. Ylppäreihin mennessä olin totaalisen kypsä kaikenmaailman turhiin funktioihin, joiden olemassaoloa mä en ikinä tulis tarvitsemaan. Jaksoin abijakson alkuajan lukea matikkaa aika paljon, mutta sitä työtä oli niin laajasti, että mun kaikki aika meni matikan lukemiseen. Tässä vaiheessa tehtiin myös preli, josta en päässyt edes läpi… Yksi iso kompastuskivi oli laskimen oleminen englanniksi, sillä enhän mä ymmärtänyt mitään englannista. Puolessa välissä abijaksoa sitten päätin, että keskityn mieluummin aineisiin, joista mulla on mahdollisuus saada hyvä numero ja lopetin matikan harjoittelun. Sen jälkeen en avannutkaan kirjaa, kunnes muutama päivä ennen ylppäreitä avasin Youtuben ja rupesin kattomaan sieltä matikkavideoita. Katoin niitä tunnin päivässä ja yritin painaa mieleeni Opetustv:n Jannen höpöttelyitä. Olin niin heikko matikassa, että oltiin jo laskettu opon kanssa etukäteen, että voisin päästä kompensaatiolla kuitenkin ylioppilaaksi, jos en pääsisi matikasta läpi. Siksi mun tavoitteena oli pelkästään läpipääsy ja ajatus edes C:n kirjoittamisesta oli niin kaukainen, että vertasin sitä L:n saamiseen. Heitin vitsillä Joonakselle, että "mitä mä saan, jos kirjoitan C:n" ja sovittiin vitsillä, että saan ilmaisen ulkomaanmatkan. Tää oli niin järjetön sopimus, sillä kumpikaan meistä ei ikinä uskonut mun yltävän edes A:han ja kaikenlisäksi Joonaksella ei olisi ollut rahaakaan maksaa mua ulkomaille. Kun keväällä tulokset julkistettiin, niin en tiennyt, kuinka olisi pitänyt reagoida. Kirjoitin vahvan C:n, mutta me kuitenkin luovuttiin siitä ulkomaanmatkasta, sillä enhän mä viittinyt sitä työttömältä vaatia! :-D Vieläkään en tiedä, miten mä sein tein, mutta nostin tasoani parissa päivässä kolme numeroa. 

Ruotsista mä tykkäsin, mutta kuuntelut ei sujuneet yhtään. Joka viikko pyysin lainaksi ruotsin kuunteluita ja opettaja sitten salaa niitä mulle antoi. Istuin monta iltaa kuulokkeet korvissa ja yritin ymmärtää ruotsinkielistä puhetta. Pitkään junnasin samoissa pistemäärissä, mutta lopulta pistemäärä alkoi paranemaan hitaasti. Kirjoituksista tuli C, johon olin ihan tyytyväinen, vaikka M oli alunperin tavoitteena. Mun taso oli kuitenkin kutosta, joten nostin vähän omaa tasoani.

IMG_3002
Sitten se kamala äikkä. Kirjoitin 50 ylimääräistä tekstitaidonvastausta, käytiin niitä opettajan kanssa läpi, luin netistä ohjeita ja vinkkejä sekä opettelin kielioppia. En millään ymmärtänyt tekstitaitojen ideaa, joten ylppäreistä tuli kaikkien aikojen pettymys eli B. Toki se oli omaa tasoani, mutta olin tehnyt niin paljon töitä, että olisin mielestäni ansainnut paremman. Äikkä vaikuttaa kuitenkin jokaikiseen jatko-opiskelupaikkaan, että tiesin heti meneväni korottamaan sen. Nyt syksyllä mä luin netistä muiden tekstitaitovastauksia, mutta en kirjoittanut yhtäkään itse. En edes koskenut kynään. Olin luovuttanut toivoni sen aineen suhteen, enkä uskonut voivani korottaa numeroani, kun en edelleenkään tajunnut niiden ideaa. Esseet meni mulla yhtä huonosti, viime keväällä sain esseestä 20/60 pistettä. Joonas jaksoi silti aina ihmetellä, että mikä mulla äikässä mättää, kun sen mielestä kirjoitan blogitekstejä kuitenkin hyvin. Tuli kuitenkin äikän ylppärit ja luulin sen menneen samalla tavalla kuin viimeksikin. Soitin kansliaan kyselläkseni vastauksia ja kanslisti totesi: E. Olin ihan äimällä lyöty, sillä miksi saan paremman numeron kirjoittamatta yhtäkään vastausta ja kaikenlisäksi nostin kolmella numerolla?! Ihan käsittämätöntä, se oli jo melkein L:n puolella, muttei ihan riittänyt sinne asti.

Terveystiedon kirjoitin uutena, sillä halusin tietää, että onko siitä tosiaan niin helppo saada hyvä numero. Kavereilta olin kuullut, että siitä saa helposti M:n lukematta ja mä halusin tottakai koittaa. Vaikka siinä on vaan kolme kirjaa, niin sitä tietoa oli älyttömästi. Mä oon siis käynyt yhen ainoan terveystiedon kurssin kolme vuotta sitten, enkä siis käynyt kakkos-, kolmos- tai edes abikurssiakaan. Luin terveystietoon paljon ja kuljin jokaisen bussimatkan se kädessäni. Alustavana se lähti kuitenkin C:nä ja ajattelin, että oon ihan surkea. Yllätys oli siis suuri, kun kanslisti ilmoitti sen olevan E! En tosiaankaan tiedä, että mitä tapahtui, mutta yllätti kyllä todella positiivisesti. Psykan kirjotin myös reaalina ja siitä tuli M, johon olin tyytyväinen. Lukuaineet sujui mulla kaikista parhaiten ja niissä käytin vaan yksinkertaisesti sitä taktiikkaa, että yritin lukea kirjat mahdollisimman moneen kertaan. Mulla ei tosiaankaan auta se, että luen kerran ajatuksella läpi, vaan kylmästi se, miten monta kertaa kirjat on katottu läpi. 

Lopuksi haluun vaan sanoa, että (ainakaan mun kohdalla) jonkun aineen keskiarvo ei määrittele mitenkään ylioppilaskirjoitusten sujumista. Vai miltä kuulostaa, että äikässä ja pitkässä matikassa ylitin tasoni kolmella numerolla ja terveystiedosta tuli yhen kurssin perusteella kaksi numeroa korkeampi numero pelkästään yhen pakollisen kurssin perusteella? Uskokaa itteenne (jota mä en tehnyt), ottakaa selvää tän hetkisestä tasostanne ja kirjoittakaa paperille tavoitteenne jokaisesta aineesta. Kun tavoitteet on luotu, on helpompi kattoa, että miten siihen pystyisi kurkottamaan ja missä asioissa pitäisi harjoitella extrapaljon. Tekemällä töitä saa helposti ylitettyä oman tasonsa ja se kannattaa mun mielestä ottaa tavoitteeksi!

Mun aiemmilla arvosanoilla en olisi päässyt opiskelemaan, mutta nyt nostin keskiarvoni sellaiseksi, että hakupapereissa on tasan M:n keskiarvo. Se on tarpeeksi hyvä mulle, että voin hyvillä mielillä hakea keväällä opiskelemaan! Vielä lähempänä maaliskuuta tuun kirjoittelemaan lisää opiskelujutuista, mutta toivottavasti tää postaus sai luotua uskoa toiseenkin huonotodistuksiseen tyyppiin, joka haluaisi nostaa numeroita ylppäreihin mennessä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

NELJÄT RÄPSYT

IMG_2790
Viikon takainen suklaamoussekakku oli niin hyvää! Tykkään paljon hedelmien ja marjojen yhdistämisestä suklaaseen, joten toi oli nappivalinta. Nyt alkoi itseasiassa tehdä niin paljon mieli hedelmiä, että taidan kipaista huomenna kauppaan ostamaan ainekset pieneen hedelmäsalaattiin. Oon jotenkin tosi huono ostamaan niitä kotiin, kun ne painaa niin kamalasti, etten jaksa ite kantaa niitä ulko-ovelle asti. Monesti, jos käyn yksin kaupassa, niin joudun pyytämään poikaystävän lähtemään kantoavuksi, kun kasseista tuleekin liian painavia Nää on näitä heikkojen ongelmia, haha. 

IMG_2942
Oon ostanut viimeksi uusia vaatekappaleita kolme kuukautta sitten, joten oli aika ostaa pari uutta neuletta. Oon ettinyt vaikka kuinka kauan sellasia extrapaksuja neuleita värikkäinä, mutta kauppojen värivalikoima (ja mun ostossaldo tällä kertaa) on harmaata, valkoista ja mustaa. Haluun vaaleenpunasia, punaisia, oransseja ja persikanvärisiä neuleita - enkä tällaisia tylsiä värejä! Näistä kyllä muutamat lähtee kuitenkin palautukseen, sillä ne osottautuikin kotona liian isoiksi olkapäistä. 

IMG_2951
Syksyn tullen oon alkanut ostamaan herkkuja ihan älyttömästi. Oon koittanut hillitä, mutta monta kertaa viikossa kipaisen kauppaan ostamaan suklaalevyjä, jätskiä ja sipsejä. Maistoin Ben&Jerry's jätskiä joskus pari vuotta sitten, enkä tykännyt jostain syystä yhtään ja ajattelin kokeilla uudestaan. Mutta ei, ei ja ei… Vaikka suklaata kuinka paljon rakastankin, niin jätskin kuuluu olla raikasta ja hedelmäistä - eikä tuhtia.

IMG_2973
Meillä on ikivanha peitto, jonka oon nimennyt parisuhdepeitoksi. Se on kahen ihmisen peitto ja arvatkaa, miten ihanaa siihen on kietoutua kylminä iltoina. Oon ihan poikkeuksetta kotona ilman vaatteita, ainoastaan joku peitto päälläni - oli sitten kesä tai talvi. Tässä nurkassa teen useimmiten postauksia tai sitten sängyssä. Oon niin mukavuudenhaluinen, että olis ihan mahdoton ajatus kirjotella niitä pöydän äärestä.

torstai 12. marraskuuta 2015

NAAMAKUVIA

IMG_2819
IMG_2835
Ootte varmaan unohtaneet, että miltä mä näytän, kun kasvokuvia tulee otettua niin kovin harvoin. Viritettiin kymmenen sekunnin kotistudio (eli siis pelkkä jalusta olohuoneen lattialle) meille kotiin, sillä kaipasin välillä muutakin matskua kuin niitä arkikuvia tänne blogiin. Mun hiustenväri näyttää näissä hassulta, enkä tosiaankaan tiedä, että onko nää enemmän ruskeat vai sellaset fudgen väriset. Tekis hirveesti mieli käydä ottamassa muutamat vaaleita raitoja ja leikata nää eripituiset latvat tasaisimmiksi. Nyt kun mulla on ollut lyhyet hiukset muutaman kuukauden, niin en kyllä aio enää ikinä palata takaisin pitkiin! Hiusten lyhyys tuo mun kasvot paremmin esiin ja tekee musta aikuismaisemman, vaikka kaheksantoista vuoden verran jaksoinkin vannoa pitkien hiuksien olevan ainut vaihtoehto. 

IMG_2846
IMG_2818
IMG_2843
Mun välivuosi on puolessa välissä ja tää on ollut yksi parhaita päätöksiä. Sen aikana pystyy keräämään niin paljon rahaa kasaan, ettei koko tulevana opiskeluaikana tarttis käydä töissä. Olisin ihan loppuunpalanut, jos oisin suoraan jatkanut opiskelemaan lukiosta, enkä olis saanut mahdollisuutta matkustaa samalla tavalla. Opin myös tuntemaan itteni paremmin, kun oon saanut olla työelämässä opiskelukuvioiden sijasta. Ymmärsin, etten yksinkertaisesti voi opiskella alaa, jossa työ on kolmivuorotyötä tai käydä yötöissä aikuisena. Mun terveys ei riitä sellaiseen, vaan mukaan astuu migreeni ja jatkuva väsymys. Tajusin myös sen, että vaikka kuinka hoitaisin työni hyvin, niin aina jollain on negativiista sanottavaa. Maailmasta niitä löytyy pahoja ihmisiä, joiden oma huono olo purkautuu muihin, vaikka kuinka hymyilisi ja olisi avulias. Sille ei vaan voi mitään. Se on ollut mulle ehkä vaikein sulateltava ja otin siitä aluksi itteeni, mutta nyt osaan jo kattoa hymyillen näitä negatiivisia tyyppejä kohti ja toimia vielä ystävällisemmin. 

IMG_2821
IMG_2840IMG_2826
Mä en oo vielä yhtään valmistautunut talveen tai ylipäätänsä jouluun. Se vuodenaika tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka talvi on jo virallisesti kahden viikon päässä. Tänä vuonna aion laittaa pikkusiskon korkemmasta mäestä alas suksilla, sillä opetin sen viime vuonna laskettelemaan. Aluksi käytiin hirveät taistelut, ettei koko päivää voi laskea pienimmästä mäestä ja jalkoja täytyy myös liikuttaa. Raukkapieni laski jalat suorina koko matkan alas, haha… Tänä vuonna vois virittäytyä joulutunnelmaan hakemalla metsästä ihan oikean kuusen ja koristella sen nätiksi, sillä viime vuonna oltiin muuton jälkeen niin rahattomina, ettei kauheesti tehnyt mieli sisustukseen panostaa. Voi vitjat, kylläpä mä eksyin aiheesta ja punaisesta langastani, mutta nyt täytyy palata kahvitauolta takasin töihin! 

maanantai 9. marraskuuta 2015

WEEK 45

Uusi viikko lähti käyntiin viikkokatsauksella, jossa piiitkästä aikaa on kuvat reaaliajassa. Päivät  hujahtaa ohi kauheella vauhdilla, vaikka samalla tuntuu siltä, ettei tää vuosi loppuisi koskaan. Meinasin julkaista jonkun muun postauksen tän sijasta, mutta kuvienpuute hankaloittaa vähän kirjoittamista. Luonnoksissa odottaa kuitenkin: "Millaista henkilökohtaisen avustajan työ on", "Helmikuinen Bali", "Maailman paikat, joissa haluun käydä", "Tän vuoden kohokohdat", "Random facts" ja "Asuntoprojekti". Sellaisia juttuja siis tulossa lähiaikoina, kunhan vain sade loppuisi ja voisin käyttää kuvina jotain ruokakuvia kiinnostavampaa. Mutta siirrytääs nyt tän postauksen pariin! 

PicMonkey Collage
Pizzabuffetissa, jossa sai syödä niin paljon pitsaa kuin jaksoi! Kerrankin tuli syötyä sen verran, että nälkä lähti loppupäiväksi. // Ikeassa ja ostosten loppusumma oli 20e. Harvoin pääsee noin halvalla, mutta me ollaan käyty siellä niin useesti, että tunnetaan niitten tuotteet silmät sidottuinakin. Toivon kuitenkin, että saisin yhden sohvan myytyä netissä, jotta olisi hyvä syy käydä ostamassa uusi sohva. // Pelattiin koko perhe montakymmentä vuotta vanhaa monopolia ja olin jo kerennyt unohtamaan, miten ikuisuuspeli toi onkaan. Eihän toi käytännössä lopu koskaan ja mäkin luovutin siinä vaiheessa, kun silmät ei enää pysyneet kiinni. // Menossa aikasin aamulla jonnekkin, mitä luultavimmin töihin. En tykkää yhtään, kun kotiintullessakin on pimeetä. Mitäs meiän pimeäpelkoisten sitten pitäis tehdä?! Lähettää pomolle viestiä, että "en voi tulla tänään töihin, sillä pelkään kävellä pimeässä bussipysäkille", haha… 

PicMonkey Collage
MLL:n kokouksessa, jossa käsiteltiin leikin merkitystä lapselle. Mun lautanen näyttää tosin aika tyhjältä, kun tarjoiluna oli kasvispiirakkaa. // Toi kynttiläjalka on ollut yksi parhaimpia ostoksia, sillä se sopii ihan mihin tahansa. Siirrän sitä jatkuvasti paikasta toiseen, kun kyllästyn edelliseen paikkaan.  Tollainen toinen olisi ihan kelpo ostos myös. // Rakas pikkusisko, joka pelleili kaikissa muissa otoksissa paitsi tässä. Vuoden isosisko- palkinto kuuluis kyllä tänne, koska kiristin tota pikkuriiviötä sanomalla, ettei voida leikkiä ennen onnistunutta kuvaa :-D // Aamukuudelta oli aika nätti auringonnousu.

PicMonkey Collage
Ei, mä en vaan lämpee noilla Frozen Yogurteille… Kyllä sen täytyy olla kunnon jätskiä, eikä mitään terveellisyyshömppää! // Yksi karvajalka ja toivottavasti toinen ei-karvainen. Paras asento kattoa leffaa. // Käytiin eilen hautausmaalla viemässä kynttilöitä isovanhempien haudoille. Tulee aina niin kova ikävä sinne mennessä. // Isänpäiväkakun tekoa, jonka toinen puoli oli suklainen ja toinen perinteinen. Kukaan muu ei voi sietää perinteistä kakkua, paitsi iskä, joten muulle perheelle piti tehdä oma versio. Tasa-arvoinen kakunjako!

PicMonkey Collage
Löysin niin kivan arkun, muttei se sovi sisustukseen ollenkaan… Blaah, arkun etsintä siis jatkukoon! // Oon niin huono pitämään tauluja seinillä ja aina kokeilen, että jos tällä kertaa ne miellyttäiskin silmää. Noitakin ollaan kokeiltu varmaan sata kertaa eri paikkoihin. // Sillä kuuluisalla kakulla, jossa tapasin tän rouvan. Oli vähän liian makeeta mun makuun, ei siis toista kertaa enää kinuski-pähkinä-tuplasuklaa-brownieta. // Tuttu näky ulos katottaessa, bloggaajan painajainen :-D 

lauantai 7. marraskuuta 2015

KATSE MARRASKUUHUN

IMG_2769IMG_2751
IMG_2528
IMG_2545
IMG_2763
Tarkoitus oli käydä nappaamassa pitkästä aikaa kasa asukuvia blogiin, mutta toi harmaansumuinen sää ei varsinaisesti houkuttele siihen puuhaan. Päätin siis tulla lätkäisemään muutamat eiliset kuvat tänne, kun mulla on vielä aikaa ennen lähtöä. Syksyisin on mun mielestä paljon vaikeempi tuottaa sisältöä blogiin, kun päivät kuluu suurilta osin ihan vaan kotona, eikä siitä syystä tuu kuvailtua mitään ihmeellisempää. Olisi eri asia, jos vapaa-ajalla tekisi jotain tähdellistä, mutta mun arjen kohokohta on varmaan pitsamaratoni viikonloppuisin. Ja mä oon ihan tosissani! :-D Eilen kävin pitkästä aikaa kiertelemässä kaupungilla ja päätin, että mun säästölakko sai jäädä tähän. Ei siksi, että voisin tuhlata kaikki rahani, vaan ajatus tuntui keveämmältä. Päivän päätteeksi istuin ensimmäiseen vastaan tulleeseen kahvilaan, tilasin ison kakkupalan ja istuin tuntemattoman kanssa samaan pöytään. Mulla oli ihan toivottoman huono viikko takana ja ajattelin vähän parantaa fiilistäni kakkupalan avulla. Ruvettiin juttelemaan tän tuntemattoman rouvan kanssa ja oli niin lohduttavaa, kun hän mun lähtiessä toivotti ihanaa loppuviikkoa, sillä noinkin pienet sanat piristi. Oon aina ajatellut, että mäkin haluun olla isona se rouva, joka hymyilee vastaantuleville ja voi olla aidosti iloinen muiden puolesta. Sellainen, jonka puoleen voi kääntyä ja vastaanotto olisi aina lämmin. Mä ihailen sellasia ihmisiä ihan älyttömästi, joista huokuu tasapainoisuus, lämminsydämisyys ja jotka on valmiita tekemään pieniä asioita tuntemattomankin ihmisen vuoksi. 

Nyt suuntaan kuitenkin keilahallille ja siitä suoraan isänpäivän viettoon. Tän rouvan sanoin: ihanaa loppuviikkoa :-) 

tiistai 3. marraskuuta 2015

MARRASKUUN NELJÄS

IMG_2313IMG_2006
IMG_2376-001
IMG_1231IMG_2365
Juon teetä sängyssä ja mulla on koko aamu vapaata. Vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, niin näyttää vähän siltä, että tän päivän suunnitelmina on siivota tää sikolätti, käyttää viisi tuntia laittaen lisää tavaroita Tori.fi-sivulle myyntiin ja siivota lisää. Oon kärsinyt melkein kaksi viikkoa migreenistä, joka ei millään meinaa katketa, enkä voi syödä enempää lääkkeitä. Mulla ei oo pienintäkään ideaa, että miksi se riivaa mua niin pitkään, mutta oon yrittänyt käydä hieronnassa päivittäin saadakseni niskajumeja auki. Kävin just ostamassa 500 eurolla migreenilääkkeitä apteekista (jotka työpaikka onneksi ensimmäistä kertaa maksoi, ois mennyt koko kuukausipalkka siihen muuten), mutta ne saa mut ihan tolkuttoman sekaisin. Ne vie lähimuistin kokonaan, saatan karjua poikaystävälle jotain tuntikausia ja itkeä kamalaa elämääni, mutten muista sitä jälkeenpäin. Lisäksi mun silmät alkaa seisomaan pahasti, hahmotuskyky heikkenee sekä puhe sammaltaa niiden jälkeen - joten vähän kauhistuttaa syödä tollasia kolmiolääkkeitä. Ne on kuitenkin ihan välttämättömiä, jotta pystyisin suoriutumaan arjesta. Mun migreenissä on se huono puoli, ettei kohtauksia tuu yhtenä päivänä silloin ja toinen toisena. Vaan jos tulee yksi kohtaus, niin sitä voi jatkua päiväkausia, eikä se katkea millään - viimeistään aamulla se tulee takaisin. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

FIILIKSET JUST NYT

IMG_2520
IMG_2493
Syksy sujahti ohi pienessä silmänräpäyksessä ja nyt alkaa mun mielestä vuoden tylsin vaihe, nimittäin talvi. Seuraavina kolmena kuukautena ei tapahdu oikeastaan mitään ihmeellistä, lukuunottamatta muutamia illanistujaisia sekä työpaikan pikkujouluja. Oon kietoutunut kodin lämpimimpään vilttiin ja mun syksy kuluu varmasti sen sisällä istuen. Kynttilät on löytänyt paikkansa olohuoneesta ja on ihana istua niitten valossa kirjottamassa blogijuttuja. Kaikki rahat menee tällä hetkellä säästötilille ja oon niin helpottunut, että viimein kahen viikon päästä oon saanut kasaan kaikki Balille menevät rahat hotelleista surffikursseihin. Vielä pitäisi säästää keväälle rahaa neljän kuukauden työttömyysajan verran, mutta oon yllättynyt, miten kivutonta on ollut laittaa kaikki rahat senttejä myöten säästötilille. Ei edes harmita se, että kävin viimeksi kampaajalla toukokuussa ja hiuksien tyvikasvu erottuu monen sentin verran. Tai se, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään ja aamupalaksi on ollut kuukauden verran pelkkää kuivaa leipää :-D Kuitenkin ilman tällaista radikaalia muutosta en olisi millään saanut noin montaa tuhatta euroa säästöön, vaan suurin osa olisi kulunut uusiin vaatteisiin tai just siihen ruokaan. Hyvä päätös siis elää muutama kuukausi näin alkeellisesti! 

IMG_2516IMG_2481
IMG_2490
Ensi kuu on mun ja poikaystävän viimeinen kuukausi samassa sängyssä, sillä tammikuussa tää toinen osapuoli pukeutuu armeijan vihreisiin. En vielä tiedä, että miltä se arki tuntuu yksin eläessä, mutta ei siitä varmastikaan mikään mieltä ylentävä kokemus oo tulossa. Ajatukset sitä kohtaan on aika negatiivisia ja ainut positiivinen juttu siihen liittyen onkin, että se mahdollistaa mun lähtemisen kuukaudeksi ulkomaille. Jos oltaisiin asuttu yhdessä, niin lähteminen ei olisi ollut niin helppo tai edullinen vaihtoehto. Oon kuitenkin yrittänyt nauttia tästä toisiksi viimeisestä kuukaudesta, joka on mahdollista viettää yhessä. Toivon koko sydämestäni puolen vuoden armeija-aikaa ja oonkin sanonut, että jos sieltä hitto vieköön vuosi napsahtaa, niin mä murran hänen jalkansa toimintakyvyttömäksi. Vuoden tyttöystävä-palkinto siis kuuluu ehdottomasti tähän osoitteeseen, haha. No höpöhöpö, kyllä mä yritän vähän muuttaa asennettani ja tehdä armeija-aikana paljon niitä omia juttujani sekä yrittää keksiä niistä hetkistä positivisia asioita. Aloittaa vaikka uuden harrastuksen ja täyttää kalenteria uusilla tekemisillä, jottei arjesta tuu liian yksipuolista. 

IMG_2478IMG_2464
Aloitan myös uudenlaisissa työtehtävissä viikonloppuisin. Seuraavat kolme kuukautta aion tehdä niin paljon töitä, kuin ikinä saan. Välillä ei oo viikkoihin mitään ylimääräistä työtä ja sit tulee töitä taas koko viikonlopuksi. Aloitan kuitenkin avustamaan kehitysvammaista henkilöä ja se jännittää mua aika paljon. Töitten tekemisessä oon aika itsevarma, mutta nyt tunnen itteni ihan alottelijaksi. Ehkä syynä on se, että oon tehnyt paljon töitä pienten lasten kanssa ja nyt kohteena onkin aikuiset. Kävin allekirjoittamassa työsopimukset tänään ja tästä lähtien oon jokaisena lauantai-iltana henkilökohtaisena avustajana pari tuntia. Musta on kiva tehdä välillä töitä erilaisten ihmisten kanssa, jotta työt ei muuttuisi liian yksitoikkoisiksi. Lisäksi mä rakastan kirjottaa CV:hen uuden osion työkokemuksen laajenemisesta. Viikon päästä on mun ensimmäinen työpäivä ja voi vitsit, että jänskättää! Se, että saanko mä minkäänlaista kontaktia avustettavaan ja tykkääköhän se musta. Pitäkää peukut pystyssä, vaikka kaikki tuleekin varmasti menemään ihan hyvin.