torstai 12. marraskuuta 2015

NAAMAKUVIA

IMG_2819
IMG_2835
Ootte varmaan unohtaneet, että miltä mä näytän, kun kasvokuvia tulee otettua niin kovin harvoin. Viritettiin kymmenen sekunnin kotistudio (eli siis pelkkä jalusta olohuoneen lattialle) meille kotiin, sillä kaipasin välillä muutakin matskua kuin niitä arkikuvia tänne blogiin. Mun hiustenväri näyttää näissä hassulta, enkä tosiaankaan tiedä, että onko nää enemmän ruskeat vai sellaset fudgen väriset. Tekis hirveesti mieli käydä ottamassa muutamat vaaleita raitoja ja leikata nää eripituiset latvat tasaisimmiksi. Nyt kun mulla on ollut lyhyet hiukset muutaman kuukauden, niin en kyllä aio enää ikinä palata takaisin pitkiin! Hiusten lyhyys tuo mun kasvot paremmin esiin ja tekee musta aikuismaisemman, vaikka kaheksantoista vuoden verran jaksoinkin vannoa pitkien hiuksien olevan ainut vaihtoehto. 

IMG_2846
IMG_2818
IMG_2843
Mun välivuosi on puolessa välissä ja tää on ollut yksi parhaita päätöksiä. Sen aikana pystyy keräämään niin paljon rahaa kasaan, ettei koko tulevana opiskeluaikana tarttis käydä töissä. Olisin ihan loppuunpalanut, jos oisin suoraan jatkanut opiskelemaan lukiosta, enkä olis saanut mahdollisuutta matkustaa samalla tavalla. Opin myös tuntemaan itteni paremmin, kun oon saanut olla työelämässä opiskelukuvioiden sijasta. Ymmärsin, etten yksinkertaisesti voi opiskella alaa, jossa työ on kolmivuorotyötä tai käydä yötöissä aikuisena. Mun terveys ei riitä sellaiseen, vaan mukaan astuu migreeni ja jatkuva väsymys. Tajusin myös sen, että vaikka kuinka hoitaisin työni hyvin, niin aina jollain on negativiista sanottavaa. Maailmasta niitä löytyy pahoja ihmisiä, joiden oma huono olo purkautuu muihin, vaikka kuinka hymyilisi ja olisi avulias. Sille ei vaan voi mitään. Se on ollut mulle ehkä vaikein sulateltava ja otin siitä aluksi itteeni, mutta nyt osaan jo kattoa hymyillen näitä negatiivisia tyyppejä kohti ja toimia vielä ystävällisemmin. 

IMG_2821
IMG_2840IMG_2826
Mä en oo vielä yhtään valmistautunut talveen tai ylipäätänsä jouluun. Se vuodenaika tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka talvi on jo virallisesti kahden viikon päässä. Tänä vuonna aion laittaa pikkusiskon korkemmasta mäestä alas suksilla, sillä opetin sen viime vuonna laskettelemaan. Aluksi käytiin hirveät taistelut, ettei koko päivää voi laskea pienimmästä mäestä ja jalkoja täytyy myös liikuttaa. Raukkapieni laski jalat suorina koko matkan alas, haha… Tänä vuonna vois virittäytyä joulutunnelmaan hakemalla metsästä ihan oikean kuusen ja koristella sen nätiksi, sillä viime vuonna oltiin muuton jälkeen niin rahattomina, ettei kauheesti tehnyt mieli sisustukseen panostaa. Voi vitjat, kylläpä mä eksyin aiheesta ja punaisesta langastani, mutta nyt täytyy palata kahvitauolta takasin töihin! 

10 kommenttia:

  1. Sä oot niin kaunis näisssä kuvissa, ja niinkuin muutenkiin! (=

    VastaaPoista
  2. Voi kun olet kaunis! ♥ Itsekin houkuttelisi leikata ainakin 10cm hiuksista pois, tämä on jo kamala reuhka! :D Monta vuotta olen pitänyt tätä pitkä tukkaa, mutta nyt kaipaisin jo jotain vaihtelua.. saa nähdä mitä seuraavalla kampaajakäynnillä keksin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana :-) Kannatan kyllä ehottomasti kunnolla leikkaamista, sillä lopputulos voi yllättää positiivisesti, eikä paluuta sen jälkeen oo. Innolla ootan, että minkä näköisenä tuut kampaajalta ulos!

      Poista
  3. ootpa upea :-) ja tuo lyhyt tukka on ehdottomasti sun juttu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, olis pitänyt leikata se jo vuosikausia sitten, kun sen kanssa on niin raikas olo :-) Suoristamiseen ja ylipäätänsä sen laittamiseen menee joku kolme minuuttia, kun pitkillä siihen meni puol tuntia.

      Poista
  4. yhdyn edelliseen - toi lyhyt tukka todella sopii sulle! ja mitenkään ulkopuolisen silmiinpistävän eripituiset noi latvat ei ainakaan oo! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, muistan kun joskus kommentoit tosi useesti ja tää kommentti lämmitti mieltä :-) Annoin sakset poikaystävän käteen ja siksi osa hiuksista on viis senttiä muita pidempiä, haha! Pitäisi tosiaan varata kampaajalle leikkuuaika, mutta en oo vielä saanut aikaiseksi.

      Poista
  5. Nyt täytyy sen verran sanoa, että toi muiden negatiiviset kommentit kaikesta mitä teet on kyllä niin totta! Ihan sama kuinka paljon hymyilee ja yrittää olla ystävällinen, niin se ei riitä. Ottaa päähän kun tähän suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu sitten yhtään positiivisen palautteen antaminen, oli se sitten asiakas tai työnantaja. Negatiivista saa kuulla sitten senkin edestä... :/ Mut tsemppiä jatkoon Noora!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä! Ja kaikenlisäksi tuntuu, että jos kyseessä on nuori, niin siltä vaaditaan ihan sairaasti. Oon aina myös sanonut sitä, että jos joskus kuulisi positiivista palautetta sen negatiivisen ohella, niin työhön osaisi suhtautua paremmin. Nyt jää sellainen maku suuhun, että on huono kaikessa, kun ne negatiiviset palautteet on ainoita, jotka omiin korviin kantautuu. Täytyy vaan suhtautua niin, että tekee kaikessa parhaansa - ja jos silti saa valituksia, niin ne voi sulkea ihan omaan arvoonsa. Tsemppiä sullekin :-)

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)