lauantai 30. huhtikuuta 2016

KIVOJA JUTTUJA

IMG_7518
IMG_7512
IMG_7494
IMG_7496
IMG_7493
IMG_7500
IMG_7526

Yhden illan treffi-ilta, kun illallistettiin ensin superhyvien pihvien äärellä ja sen jälkeen siirryttiin Tiirikkalaan kahvittelemaan. Oli niin kiva höpötellä pitkästä aikaa kunnolla, kun kummatkin on läsnä siinä hetkessä. 


♥ Poikaystävästä puheen ollen, se kotiutuu armeijasta  kuukauden päästä ja oon superinnoissani siitä! En malta oottaa sen kotiutumisen mukana tulevia muutoksia, on aika jännät paikat nimittäin edessä. Pitäisi ettiä uutta kämppää, järjestellä elämää uudestaan, ettiä molemmille työpaikat, aloittaa säästökuuri ja vaikka mitä muuta. Lyhyesti sanottuna, en malta oottaa sen kotiutumista.


♥ Aurinko on näyttäytynyt yhä useemmin ja sormet ei enää mee kohmeeseen ulos astuessa. Mä ootan kesää niin kovasti, sillä se on ehdottomasti mun lempparivuodenaika ja mun synttäritkin ajoittuu siihen vuodenaikaan. Tästä kesästä tulee ihan erilainen kuin aikaisemmista, mutta toivottavasti ainoastaan hyvällä tavalla. 


♥ Löysin mun pikkusiskon päiväkirjasta merkinnän, jossa luki: "Noora on kiva, kun se on jotenkin vaan niin rauhallinen" ja mua rupes hymyilyttämään se. Aika hauska kuulla, että se ajattelee musta noin. 


♥ Mulla on pitkittynyt vauvakuume. Jos mä olisin käynyt amiksen, niin luultavasti meitä olisi kolme tässä vaiheessa. Nyt kouluttautumattomana pitää kuitenkin oottaa valmistumiseen asti, vaikka haluaisin sen pienen nyytin eteeni jo nyt. Tätä ei yhtään auta se, että oon ollut lähiaikoina paljon puolivuotiaiden vauvojen kanssa töissä ja kaikki on mennyt hyvin. Niiden kanssa oleminen oli tosi luonnollista eikä mulle oo koskaan tullut sellaista "apua, mitä nyt kuuluu tehdä"- fiilistä. 


Mä rakastan mun kotia kesäisin ja keväisin älyttömästi, kun auringonvalo tekee siitä vielä valkoisemman ja tuntuu, että se hehkuisi. Sama fiilis ei harmi kyllä toimi sotkuiseen kotiin, vaan sen täytyy olla siivottuna, jotta se näyttäisi maagiselta!

torstai 28. huhtikuuta 2016

TYÖTTÖMYYDESTÄ

IMG_7929
IMG_7923
Silloin, kun mä kävin töissä, niin kuvittelin maailman kamalimman tunteen olevan työttömyys. Luulin, että tuntisin itteni huonoksi ihmiseksi tai epäonnistuneeksi. Mun tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä mä irtisanouduin itse vakituisesta työpaikastani ja se oli alusta asti tietoinen valinta - toisinkuin useammilla työttömillä. Alunperinhän mä irtisanouduin Balin reissun takia ja mun oli tarkoitus palata töihin uudella sopparilla reissun jälkeen. Loppujenlopuksi mulla oli kasapäin syitä irtisanoutumiseen. En tiedä oonko koskaan maininnut täällä, mutta kahtena viimeisenä työkuukautena mä sairastuin migreeniin niin pahasti, että olin lähestulkoon sen ajan sairaslomalla. En käynyt ollenkaan töissä, mutta yksityislääkäreillä ravasin pahimmillaan viidesti viikossa. Mä tein silloin vuorotyötä ja mun lääkäri sanoi, etten mä saa enää koskaan tehdä vuorotyötä, sillä se on mun migreenin aiheuttaja. Fysioterapeutti taas oli sitä mieltä, että mun keho on liian hento siivoojan työhön ja siksi mä saan siitä rajuja migreenikohtauksia. Sain kuitenkin lääkärinlausunnon mun viimeisellä työviikolla, että tästä lähtien mä saan tehdä ainoastaan aamuvuoroja ja niiden on oltava säännöllisiä. Mä olin kuitenkin vuorotyössä, mutta työnantajani takia saatoin olla maanantain aamuviideltä töissä, tiistaina menin töihin iltakymmeneksi, keskiviikkona neljäksi iltapäivällä - joten mun keho oli ihan sekaisin. En siis ollut "normaalissa" vuorotyössä, jossa on viikko kerrallaan esimerkiksi iltavuoroja. Lääkärit oli iloisia, kun kerroin irtisanoutuvani töistä, kun he oli omin silmin nähneet, miten mun keho kärsi tekemästäni työstä. En soveltunut siihen, enkä siinä oleviin työaikoihin.

IMG_7944
IMG_7893
IMG_7866
Kävin monesti työkkärissä keskustelemassa mun tilanteesta, sillä mulla oli neljä tärkeetä syytä irtisanoutua. Tärkein oli se, että tein välillä työtä palkatta, sillä mun työnantaja ei maksanut palkkoja. Toisena oli se, että mä sairastuin niin pahasti, etten ollut enää työkykyinen omasta tai lääkärien mielestä. Kolmas syy oli se, että olin aloittamassa pääsykoeurakan ja en olisi pystynyt lukemaan kokoaikatyössä. Neljäs syy oli se, että olin lähössä maailmalle ja vihasin tekemääni työtä. Mun työkkärintäti oli ymmärtäväinen ja sanoi, että koska mulla on niin paha terveydellinen ongelma ja lääkärintodistus työkyvyttömyydestäni, niin en joutuisi karenssiin. Kun päätös kuitenkin tuli toisen henkilön tekemänä, niin karenssihan sieltä napsahti. Päätöksessä luki, että mä oon kykeneväinen siivojatyöhön ja oon irtisanoutunut ilman pätevää perustetta. Mua vähän nauratti se, sillä jos en oo ollut kahteen kuukauteen päivääkään töissä, niin miten joku ulkopuolinen tyyppi voi sanoa mun olevan kykeneväinen sellaiseen työhön. En kuitenkaan jaksanut valittaa päätöksestä, vaan purin oman karenssini. Karenssi siis tarkoittaa sitä, että kaikki tuet hylätään, eikä oo oikeutettu minkäänlaiseen työttömyystukeen. Mun karenssi olisi siis loppunut just tänään, ellen olisi purkanut sitä itse jo tammikuussa. 

IMG_7931IMG_7907
Tällä hetkellä mä jatkan työttömänä ainakin kesäkuun loppuun ja alan ettimään töitä heinäkuussa. Se ei oo kuitenkaan mulle maailmanloppu, jos en saa töitä samantien. Saan tehdä ainoastaan aamuvuoroja, joten työpaikan löytäminen tulee olemaan vaikeeta. Siivoustyötä en myöskään halua jatkossa tehdä ollenkaan, sillä siitä jäi aika huono maku suuhun.. Ymmärrätte varmaan! Mä oon oikeestaan nauttinut tästä ajasta ja oon taas löytänyt itestäni sen elämäniloisen puoleni. Koko kevät on mennyt rehellisesti sanottuna nauraessa, hymyillessä ja itkiessä ilonkyyneleitä. Olin ehkä liian jumissa niissä omissa työkuvioissani ja nyt oon ymmärtänyt, ettei tärkeintä ole työn tekeminen, vaan työssä jaksaminen. Poikaystäväkin on sanonut, että oon täysin eri ihminen aiempaan verrattuna ja se tuntuu hyvältä kuulla. Nyt oon saanut tutustua kunnolla taas itteeni, tehdä rakastamiani asioita ja miettiä, että millaisia asioita mä seuraavaksi alan tavoittelemaan. Herään aamuisin virkeänä, eikä mun mieltä täytä enää ahdistus siitä, että mitäköhän pahaa töissä tänään tapahtuu. Musta on tullut ihmisenä paljon rennompi, ymmärtäväisempi ja itsevarmempi. Oon vetäissyt päälleni korkkareita ja minihameita, kun ei oo ollut pakko pukeutua epäimarteleviin työhousuihin ja turvakenkiin. Elämä on aika kivaa just nyt, mutta kyllä mä vielä aion ettiä sellaisia töitä, joissa mä viihdyn aidosti. En enää koskaan halua kokea itteäni niin aliarvostetuksi kuin edellisessä työssä, vaan haluun mennä töihin iloisena päivittäin. Se olkoon mun seuraava tavoite! 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

KENKÄUUTUUS

IMG_8227IMG_8188
IMG_8211
IMG_8239
Mä tykkään korkkareista, mutta ne ei oo päässyt jalkaan kovin useesti arkikäytössä. Syynä on se, että mulla on ollut kaapissa vaan juhlakäyttöön sopivia pareja, jotka ei oo yhtään käytännöllisiä esimerkiksi kaupungilla. Lisäksi tykkään vähän paksummasta korosta, jotta en oo ensimmäisestä kivestä kumossa. Täällä Turussa oli joskus vuosia sitten Biancon liike ja se oli mun ehdoton lemppari. Jostain syystä se hävisi sekä täältä että lähikaupungeista ja luulin silloin, että koko yritys meni konkurssiin. Ilmeisesti se vaan hävisi Suomesta, sillä oon löytänyt sen liikkeitä ulkomailta. Mulla on ennestään ostettuna kahdet kengät kyseisestä liikkeestä ja toiset ostin viisi vuotta sitten, mutta ne on edelleen ihan moitteettomassa kunnossa, vaikka käytin niitä monta vuotta jokaikisenä päivänä. Toiset sieltä ostamani kengät on keltaiset korkkarit, jotka on vilahtaneet muutamissa asukuvissa. Oon ettinyt ulkomailta aina Biancon liikkeitä, mutta aika huonolla tuloksella… Arvatkaa siis, miten iloinen olin, kun löysin Footwayn- sivustolta monet Biancon kengät! Ei ollut vaikea päätös valita, että minkä parin haluan valikoimasta, sillä oon alkanut suosia laadukkaampia kenkiä arkikäytössä. Tästä pääsette kattomaan Biancon valikoimaa, kannattaa käydä kurkkaamassa :-) Haluun kenkien säilyvän käytössä kauan, enkä olla jatkuvasti kenkäostoksilla. Nää on musta ihanan naiselliset ja käy hyvin juhlakäytön lisäksi arkikäyttöön. Korkeasta korosta huolimatta näillä oli helppo kävellä, joka on tärkeää näin mukavuudenhaluiselle tytölle. Ihan vielä en uskalla kulkea näiden kanssa paljainvarpain tuolla kylmyydessä, mutta kesä on tuloillaan ja nää päätyy ensimmäisenä lämpimänä päivänä kyllä päälle. Asukuvia on tulossa näiden kanssa siis heti, kun lämpöasteet nousee korkeammaksi! Tilasin nää muistaakseni sunnuntaina ja parin päivän päästä tuli postista lappu, että voi tulla noutamaan paketin, josta olin iloinen. Näitten kohdalla toimitus oli supernopeasti perillä, mikä on ainakin mulle yksi tärkeä kriteeri netistä tilattaessa. 
Yhteistyössä Footway.fi- sivuston kanssa.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

BERLIINI

IMG_7586
IMG_7564
IMG_7576IMG_7577
IMG_7569IMG_7570
Täältä tulis muutamat räpsyt kuukauden takaa Berliinistä, kun käytiin siellä neljän päivän reissulla. Meiän reissu koostui pitkälti shoppailusta (kuten edellisestä ostospostauksesta saattoi huomata), mutta käytiin me kattomassa myös parit nähtävyydet. Yleensä kuljen ympäriinsä kamera kaulassa, mut tällä reissulla halusin mieluummin kierrellä ja kattoa maailmaa omilla silmillä. Usein nimittäin tulee elettyä linssin läpi ja ajatukset on siinä, että miten saisi mahdollisimman kivan kuvan. En ollut ennen käynyt Berliinissä, mutta koska sydän kaipasi minilomalle maailmalle, niin oli pakko tarttua Euroopan tarjontaan. Meillä sattui reissun aikana vaikka mitä ja joka päivälle osui joku karmiva vastoinkäyminen. Näiltä ei voi koskaan välttyä matkustaessa, vaikka kuinka olisi varovainen. Ensimmäisenä päivänä pyydettiin paikalliselta apua metrolipun ostamisessa ja hän näpytteli meille oikeat liput. Hypättiin metroon ja tarkastaja tuli, joka huomautti, ettei oltu leimattu meidän lippuja. Ei tiedetty sellaisesta käytännöstä, mutta tarkastaja oli kiva ja antoi leimata seuraavalla pysäkillä. Myöhemmin illalla oltiin tulossa väsyneinä kotiin, kun oltiin reissattu metrolla koko päivänä. Tarkastaja tuli, näytettiin lippumme ja hän raivostui ihan silmittömästi. En ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta huutojen saattelemana meidät heitettiin ulos metrosta. Tarkastaja seurasi perässä, vei meidät lippuautomaatille ja sanoi, että oltiin matkattu lastenlipulla vahingossa koko päivä. Lastenlippu maksoi siis 1,20€ ja aikuisten 1,80€, mutta ei tiedetty sitä, koska pyydettiin paikallista ostamaan meille liput… Yritin selittää, että kyseessä on oikeasti puhdas vahinko ja ei osattu käyttää automaattia, mutta koko touhu alkoi mennä sen verran aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi tarkastajan osalta, että siihen tuli ympärille poliisit. Saatiin sitten 120€ sakot ja kyllä siinä vaiheessa fiilis oli tosi epäoikeudenmukainen. 

Toisena päivänä meidän hostellihuoneeseen tuli nainen, jolla oli niin rajut pakkoliikkeet ja huudot, ettei kukaan siinä huoneessa saanut nukuttua. Hän nukkui mun yläpuolella ja riehui niin paljon sängyssään, että mulla oli hermot älyttömän kireällä. Koko sänky tärisi, kukaan siinä huoneessa ei saanut unta ja nainen löi itteään jatkuvasti. Luulen, että naisella oli tourette, mutta mun mielestä olisi silti ollut reilua varata yksityishuone - sen sijaan, että estää kaikkia muita nukkumasta käytöksellään.  Tottakai sairaus on aina sairaus, mutta se ei saisi vaikuttaa muihin ihmisiin. Kolmantena päivänä huoneeseen tuli pahemman luokan narkkari, joka jostain syystä otti mut silmätikukseen. Tää tummaihoinen narkkari haisi vastenmieliseltä ja sen lisäksi oli pakkomielteinen mua kohtaan. Koko homma meni niin ahdistavaksi, että tää mies seuras mua, ei päästänyt mua menemään ja olin aika peloissani. Sanoin tästä meidän huoneessa olevalle toiselle miehelle, joka onneksi tuli aina väliin, kun tää narkkari kävi ahdistavaksi. Ei pahemmin kyllä oltu huoneessa, mutta oli kiva tietää olevansa turvassa nukkuessaan. Oli silti vastoinkäymisistä huolimatta oikein rentouttava loma!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

HUHTIKUUN PUHELINKATSAUS

PicMonkey Collage
Matka alkakoon, mä otan joka kerta lennolle lähtiessä tällaisen kuvan. Sanoinkin Sannalle, että ehkä ensi matkaksi pitäisi ostaa uusi passinkuori, kun jokainen kuva näyttää samalta. // Turun lentokenttä oli niiiiin pieni, että nauratti :-D Voitteko kuvitella: päästiin täysinäisestä lentokoneesta kolmessa minuutissa autolle? // Ihanan näköistä ja kurottelin väkisin ottamaan kuvaa, kun en raaskinut jättää tätä näkyä ikuistamatta. // Ihan väsyneenä lentokentällä Riikassa, kun oltaisiin vaan haluttu kotiin nukkumaan. 

PicMonkey Collage
Ovikello soi ja oven takana seisoi Joonas juoksukamppeet päällä. Kädessä hänellä oli nää ja kyllä tää tyttö oli ilonen! Kyllä miehet pääsee helpolla, kun tyttöystävät saa hymyilemään kukkien ja suklaan voimalla ;-) // Mulla on pieni pakkomielle näihin värikkäisiin taloihin, mutta myös vitivalkoiset kivitalot kiinnostaa mua. Voi, kun voisinkin asua sellaisessa korkeessa talossa. // Hymyilytti, kun olin saanut neljä postausta kuvattua ja julkaistua. Huh, mikä homma. Blogijutut on ainoita juttuja, joissa oon aikaansaava, mutta kaikessa muussa oon niin patalaiska… // Aamupalalla syömässä saksalaista vanukasta. Mä himoitsin mansikoita, joten valitsin annokseni ton yhden mansikan perusteella. Eikä ollut hinnalla pilattu, maksoi nimittäin vajaat kaksi euroa. Ton hintatason voisin viedä mukanani Suomeenkin.

PicMonkey Collage
Niin viihtyisä paikka, että vietettin täällä melkein kaksi tuntia. Ravintolan tarjoilijakin nauroi meille, kun syötiin kymmenessä minsassa ja hengailtiin siellä loppuaika. Olin niin nälkänen, että tilasin kaksi ruokaa ja kieltämättä vähän nauratti se tilanne… // Kevään ekat ulkojätskit, hrr! // Riikassa istumassa, kun fiilis alkoi olla sen verran laiska. Tykättiin vanhasta kaupungista tosi paljon, suosittelen siellä käymistä muillekin. // Oops. Äiti ei oo nähnyt tätä kuvaa, mutta se kysyi mun reissun jälkeen, että paljonko mulla meni rahaa. Vastasin summan olevan sellainen juttu, josta vanhempien ei kuulu saada tietää, haha… Se taitaa olla edelleen siinä luulossa, että ostin vaan parit farkut :-D

torstai 21. huhtikuuta 2016

VIIME VIIKONLOPPUNA

IMG_7827
IMG_7754IMG_7749grafffiiiiti2
IMG_7824
Oon huomannut, että töiden lopettamisen jälkeen mun elämänasenne on ollut paljon rennompi. Kun ennen mulla saattoi olla kalenteri ihan täynnä tekemistä, niin nyt nautin aidosti siitä, että kalenteri on täynnä pelkkiä tyhjiä sivuja. Viikonloppuna mun oli kuitenkin pakko poistua kotoota, sillä halusin nähä Onnenonkija- leffan, joka oli mun mielestä ihan superhyvä! :-D Tiesin jo ennen leffaan menemistä, että tulisin rakastamaan sitä leffaa, kun blogijutut on kuitenkin lähellä sydäntä. Voitte vaan kuvitella, että montako kertaa mä nauroin silmät vetisinä, kun leffan jutut täsmäsi niin hyvin omaan elämään. Vähän spoilatakseni, niin mun lempparikohta oli ehottomasti siinä, kun päähenkilö totesi sen Balijutun. Siinä Joonaskin alkoi nauraa älyttömästi, kun tuntui, että se olisi puhunut mun elämästä! Mun harmikseni en kyllä muista, että miten se kohta meni, vaikka yritin netistäkin kattoa. Jos blogihömppä leffan muodossa kuitenkin kiinnostaa, niin suosittelen ehottomasti menemään kattomaan. Leffan lisäksi värjäsin vihdoin mun oranssiksi haalistuneet hiukset, söin suklaakakkua ja nautin irtokarkeista. Joku ehkä olisi huolissaan tästä tekemättömyydestä, mutta se on tehnyt ainoastaan hyvää mulle. Nyt on taas viikonloppu ja oon vielä äitin helmoissa syömässä ja kohta pitäisi käydä ruokakaupan kautta ja mennä kotiin. Jääkaappi on ihan tyhjillään ja aion kuluttaa kauppaan nelinkertaisen summan verrattuna siihen, paljonko yleensä käytän. Oon nimittäin löytänyt netistä uusia reseptejä arkiruuaksi ja suunnitelmana on ostaa niihin kaikkiin ainekset, sillä oon ihan kyllästynyt tavallisiin jauhelihakastikkeisiin ja perunamuussiin. Jos mun kokkailut onnistuu, niin ne saattaa olla lähiaikojen postauksen aiheena. Nyt täytyy kuitenkin kiirehtiä, jotta ehdin käydä kaupassa, hakea postista uusia treenivaatteita ja ehtiä kaupungille kaverin seuraksi kahvittelemaan yhdeksi. Ylihuomiseen!

tiistai 19. huhtikuuta 2016

OMAN ASUNNON OSTAMISESTA

h
Meille on ollut itsestäänselvää, että heti opiskeluiden jälkeen muutetaan vuokralta pois. Selvää on ollut myös se, että meiän ensiasunto on itserakennettu- ja suunniteltu omakotitalo. Meille molemmille on ollut tärkeää saada tehdä kodista just tarkalleen sellainen kuin unelmissa on. Joonas unelmoi tietynlaisesta keittiöstä ja mä taas haluun paljon sellasia asioita, joita en oo nähnyt yhdessäkään talossa. Oon luonteeltani vaativa, mutta sitten kun oon saanut valita haluamani asiat, niin viihdyn kotona paremmin kuin missään. Yhdessä asuessa oli ihana kuulla Joonaksen sanovan, että kotiin oli aina niin kiva tulla, kun olin laittanut sitä niin paljon. Vaikkei se aina ymmärtänyt mun erilaisia sisustusvillityksiä, niin lopputuloksen nähdessä se tykkäs siitä paljon. Tällä hetkellä mä haaveilen sellaisista valkoisista kivistä tehdystä kylppäristä, jonka lattia on siis täynnä kiviä. Ja ihme kyllä, yhtäkään mun inspistä ei oo tyrmätty, vaan niihin on suhtauduttu lämpimästi. Se on nimenomaan se juttu, mikä mua on kiinnostanut oman talon rakentamisessa: saisi valita jokaikisen asian lattiasta kattoon juuri sellaiseksi, josta tykkää. Haluun perinteisestä poikkeavan talon, niin ulkonäöltään kuin sisustukseltaan, joten olisi aika työläs projekti rempata valmis talo mieleisekseen. 

Kollaasit18
Tää ajatus on ollut meille molemmille ainut vaihtoehto, eikä olla edes mietitty toista vaihtoehtoa. Nyt oon kuitenkin ajatellut, että olisikohan fiksumpaa säästää ensin kerrostalokämppään ja siirtyä siitä pikkuhiljaa isompaa kohti. Oon ollut koko elämäni kerrostalokämpän omistamista vastaan, sillä oon pitänyt kaikenmaailman yhtiövastikkeita kamalana asiana, enkä oo halunnut maksaa sellaisia. Kuitenkin tiedostan sen, että taloudellisesti olisi kannattavinta muuttaa just silloin, kun on valmistunut ja ei enää saa opintotukea. Näin etukäteen ei voi tietää, että onko silloin valmistuessa heti työelämässä vai joutuuko suoraan työttömäksi, mutta päätös asunnosta pitäisi tehdä pian. Siksi mä oon alkanut kallistua vähän enemmän sen puoleen, että ostettaisiin parin vuoden päästä kerrostalosta kolmio tai neliö. Sen saisi maksettua lainattomaksi noin neljässä vuodessa ja kuukausikulut olisi yhtä suuret kuin vuokrakämpässäkin. En nimittäin usko, että ollaan kumpikaan missään hyväpalkkaisessa duunissa muutaman vuoden päästä, joten ehkä olisi velkakierteen välttämiseksi paras edetä pikkuhiljaa.

Me ei olla vielä avattu minkäänlaista asp-tiliä, sillä meiän rahatilanne ei oo antanut sellaiseen myöden, kun mä oon halunnut saada joka kuukausi säästettyä sen maksimisumman saadakseni täydet bonukset. Heinäkuussa olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa säästäminen ja ylipäätänsä asp-tili, mutta ongelmana on se, että tehdäänkö yhteinen tili vai erillinen. Jos nimittäin muutetaan kerrostalokämppään, niin tilien on ehdottomasti oltava erilliset. Tai jos suuntana on suoraan omakotitalo, niin sitten olis melkein pakko olla yhteinen asuntosäästötili. Vielä on kaksi kuukautta aikaa pohtia ja mua jännittää tehdä näin iso päätös jo 19-vuotiaana! Tiedostan kyllä senkin, että kun siihen asp-säästämiseen maksimimäärillä rupeaa, niin eipä paljoa jää rahaa huvitteluun. Opiskeluaikanakin olisi käytävä älyttömästi töissä, jotta säästäminen ei loppuisi koulujuttujen vuoksi. Tällä hetkellä oon kuitenkin aika varma, että meillä on oman kodin avaimet käsissä aika tasan neljän vuoden päästä, jos ei tapahdu mitään radikaalia. Oon kuitenkin ollut aika yksin tän asian kanssa, sillä suurin osa kavereista asuu vielä kotonaan ja heillä ei oo vielä aikomustakaan muuttaa pois vuokralle, puhumattakaan siitä, että ostaisi oman asunnon. Olisi kiva, jos olisi kavereita samassa elämäntilanteessa, mutta päätös on nyt vaan yritettävä miettiä kahdestaan.

Asuuko joku teistä lukijoista ihan omassa kodissa ja haluaisi jakaa oman kokemuksensa?

maanantai 18. huhtikuuta 2016

PUNAHILKKANA

IMG_6644IMG_6648
IMG_6610IMG_6486
IMG_6571
IMG_6601IMG_6578
IMG_6538
IMG_6645
Mä ostin maailman ihanimman takin. Se on mulle vähän iso, mutta se ei painanut vaakakupissa ollenkaan sen rinnalla, että löysin mun tän kevään väripilkun vaatekaappiini. Oon kertonut aiemminkin, että punainen on mulle sellainen itsevarmuusväri ja vedän sitä väriä päälleni aina, kun haluun tuntea itteni oman elämäni Carrie Bradshawksi. Kun mä puin tän itsevarmuudennostattajatakin päälleni, niin en halunnut ottaa sitä pois päältä. Kiljuin kotona, että miten ihana takki mulla on. Ravintolassa pyörin ympyrää ja esittelen tätä äitille ja pikkusiskolle, sillä en vaan malttanut olla kertomatta uudesta ostoksesta! Mulla oli ihan mielettömän hyvä olo tän kanssa, joten pitäisköhän tätä kutsua  liialliseksi materialismionnellisuudeksi? Tänä keväänä oon löytänyt poikkeuksellisen paljon takkeja ja niitä kaikkia yhdistää yksi asia. Ne on nimittäin tätä samaa klassista mallia, johon oon täysin hullaantunut tän kevään aikana. Mun mielestä jokaisella tytöllä pitäisi olla yksi tällainen takki ja sillä (teko)syyllä aionkin marssia kauppaan tavoitteena löytää tää malli vielä tummansinisenä, keltaisena ja oranssina. Niiden jälkeen mun takkikokoelma alkaa olla aikalailla valmis, vaikka oon siihen jo nyt tosi tyytyväinen. 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

MUN SUHDE RAHAAN

IMG_8098
IMG_8125
Oon aina ihmetellyt sitä, että joillekin ihmisille raha-asioista puhuminen on jonkinlainen tabu ja ylipäätänsä mörkö. Tai sitä kaikkein kummallisinta, että raha olisi todella henkilökohtainen aihe. Mä en oo koskaan nähnyt siinä mitään henkilökohtaista ja oon oikeesti pitänyt sellaisia tyyppejä vähän omituisena, joiden mielestä esimerkiksi vuokran suuruus olisi yksityisasia. Mä miellän yksityisasioiksi esimerkiksi parisuhteen, perhe-elämän ja muut samaan aihepiiriin kuuluvat, mutta millä tavalla vuokran suuruus, asuntovelan määrä, tuntipalkka tai pankkitilin saldo määrittäisi jotakuta ihmisenä? Me juteltiin mun parhaan ystävän kanssa palkoista yhtenä iltana ja lopulta lähihoitajakaverini totesi, että häntä harmittaa, miten alhaiset palkat lähihoitajilla on. Hän höpötti puoli tuntia siitä, miten alan palkka on niin pieni, ettei kuukaudessa oo varaa tehdä mitään. Uteliaisuuttani kysyin, että paljonko alan palkat sitten suurinpirtein on, kun mulla ei ollut pienintäkään aavistusta. En siis kysynyt kaverini palkkaa, vaan ihan yleisesti, että kuinka paljon lähihoitajat tienaa, jos kaikki raha menee laskuihin. Sain lyhyen ja ytimekkään vastauksen, että se on niin henkilökohtainen asia, ettei hän halua puhua siitä edes parhaitten kavereitten kesken. Olin tosi hämmästynyt, sillä esimerkiksi palkkatiedot on sellaisia, jotka kuka tahansa saa katottua netistä kahdella klikkauksella ja silti joku pitää sitä henkilökohtaisena. Heräsi vain kysymys, että miksi? Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, että meitä on kahdenlaisia ihmisiä: heitä, joiden mielestä raha on vain luku ja heitä, joiden mielestä raha-asioista ei saa puhua ääneen.

IMG_7946
Mulla ja poikaystävällä on erilliset omat rahat, luonnollisestikin, mutta kyllä meistä kumpikin silti  aika tarkkaan tietää paljonko toisen tilillä on rahaa. Ei kumpikaan olla kovin tarkkoja siitä, että kumpi  maksaa tietyt jutut, eikä raha-asia oo tosiaankaan meillä sellainen juttu, joka aiheuttaisi riitoja. Jos  kuitenkin mut ja rahankäyttö laitettaisiin samaan lauseeseen, niin lopputulos olisi pihi. Mä oon ihan ääärimmäisen pihi rahojeni kanssa ja rakastan säästämistä. Se fiilis on ihan uskomaton, kun pankkitilin saldo nousee koko ajan korkeammaksi ja yltää aina vaan isompiin lukuihin. Tällä hetkellä mä en käy ollenkaan töissä, mutta säästän silti niin ahkerasti kuin pystyn. Aloin saamaan työttömyystukea muutama päivä sitten ja koko summa menee mun kohdalla säästöön. Ruokaan, bensaan ja muihin välttämättömyyksiin menevät rahat revin jostain muualta, mutta työttömyystuen säästämisestä en tingi! :-D En haluu käyttää työttömyystuestani senttiäkään, sillä se summa on yksinkertaisesti niin iso siihen nähden, miten pienet elämiskulut mulla on. Oon aina elänyt pienesti halutessani ja yksin elävänä oon käynyt kaupassa kerran kuukaudessa ja se on riittänyt hyvin. Ja uskokaa tai älkää, jokainen kauppareissu on kustantanut mulle sen neljäkymppiä. En koskaan kato hintalappuja kaupassa tai laske budjettia, mutta jostain syystä loppusumma on silti kerta toisensa jälkeen noin pieni. Ehkä osasyynä on se, etten tykkää kasviksista tai vihanneksista, joten niiden poisjättäminen pienentää loppusummaa aika isosti. Lisäksi yksi ruoka kestää mulla noin viikon, joten voitte kuvitella, miten syön sitä viimeisinä päivinä korvat sauhuten, haha…. Viimeksi äiti oli kauhuissaan, kun se kyseli, että mitä oon syönyt lähiaikoina. Vastasin, että pitsaa ja se kysyi: "Ai koko viikon? Siis kuus päivää putkeen oot syönyt pelkkää pitsaa?" Olisittepa nähneet äitin ilmeen, kun selitin mun ruokien kestävän aina niin kauan.

IMG_7645
Oon pienestä pitäen säästänyt osan tuloista, mutta oon terästäytynyt siinä ihan kunnolla vasta pari vuotta sitten. Ei tulisi mieleenkään tuhlata esimerkiksi koko palkkaa, vaan ihan automaattisesti siirrän suurimman osan säästöön jotain isompaa juttua varten. Vaikka siis pihi rahankäyttäjä oonkin, niin raha on silti tarkoitettu käytettäväksi (ainakin jossain vaiheessa) ja lisää rahaa saa aina tekemällä töitä. Yritän pitää tän aina mielessä, kun mietin jonkun isomman jutun ostamista. Mun ainut heikkous taitaa olla vaatteiden osteleminen ja siihen tulee kyllä tuhlattua reilulla kädellä kuukausittain, mutta muita isoja rahanmenoja ei oikeestaan oo. Shoppailua mä en kyllä aio rajoittaa, sillä se on vaan niin rentouttavaa ja kivaa puuhaa! 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

MUN TREENAAMINEN

IMG_8069

Mun saliharrastuksen aloittamista hidasti kaksi viikkoa kestänyt flunssa, mutta nyt oon käynyt muutamaan kertaan salilla. Valitsin sitten loppujenlopuksi paikaksi viereisen kuntosalin, jossa on kallis kuukausimaksu - enkä sitä halvempaa, ihan keskustassa sijaitsevaa. Syynä oli se, että mä oon tosiaan niin kokematon koko saliharrastuksen kanssa, etten halunnut mennä näillä taidoillani keskustaan naurunalaiseksi. Lisäksi pienemmällä salilla saa helpommin apua ja sinne on matalampi kynnys mennä, kun matkaa on alle kilometri. Näin ajattelin ainakin aluksi, mutta katotaan kuukauden tai kahden päästä uudestaan, kun oon saanut vähän itsevarmuutta tähän hommaan! Käyn tosiaan pari kertaa viikossa naisten circuit- tunnilla, jossa mun yllätyksekseni ei ollutkaan ketään muita nuoria kuin mä :-D Luulin tulleeni senioriryhmään, kun paikanpäällä oli ainoastaan seittemänkymppisiä eläkeläisiä, mutta ihan oikeessa paikassa mä näköjään olin. He otti mut tosi hyvin vastaan ja neuvoi jokaisessa mahdollisessa asiassa jo ennen tuntia, kun mulla ei ollut pienintäkään hajua mistään. Meiän tunnin vetäjä huomasi heti mun sisäänastuessa, että tää juttu oli mulle uutta, joten hän lupasi ohjeistaa mua laitteissa. Olin kuitenkin niin surkea, että loppujenlopuksi tää meni siihen, että koko tunnin hän joutui näyttämään mulle kädestä pitäen, mihin laitetaan jalat ja kädet… Ekalla kerralla en siis hirveesti saanut irti treenaamisesta, kun ehin just ja just oppia yhen laitteen ja sitten olikin vuoro jo vaihtaa seuraavaan. Tein kaiken ilman painoja, koska lihasmassaa ei tosiaankaan löydy yhtään omasta (eikä fysioterapeutinkaan mielestä!), mutta ehkä tää tästä. Toivon kovasti, että saisin pidettyä motivaatiota tähän hommaan yllä ja pikkuhiljaa huomaisin muutoksia vartalossani. Vielä mulla ei oo mitään treeniohjelmia tehtynä, sillä ajattelin käydä ainakin muutaman viikon tekemässä noita circuit- treenejä ja siirtyä sitten treenaamaan vähän enemmän just niitä ongelmakohtiani. Pyörempi peppu, vatsalihakset ja kiinteämmät reidet - mä ootan teitä jo kovasti, näyttäytykää pian!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

TSEKKAUS PUHELIMEEN

PicMonkey Collage
Kattomassa How to Be Single- niminen leffa ja naurettiin kyllä joissain kohdissa ihan katketaksemme. Ihan hyvä leffa! // Otin muutamia selfieitä ennen asuntonäyttöön menemistä, vaikka meinas tulla kiire. Jouduin käyttämään laseja, sillä mun silmät alkoi hylkimään piilareita seittemän vuoden käytön jälkeen. En tykkää yhtään käyttää laseja, sillä saan niistä niin rajun migreenin, joten oonkin käyttänyt niitä parin sekunnin jaksoissa. Ne sangat painaa ikävästi jotain hermoa vasten ja tunnin päästä tuntuu aina siltä kuin siihen olisi tullut iso, kivualias mustelma. // Pelattiin Afrikan tähteä yhen pienen tytön kanssa ja vitsit, miten kiitollista on pelata sellaisen tytön kanssa, jonka silmistä hihkuu kiitollisuus. // Käytiin croisanteilla ennen leffaa, sillä meillä molemmilla oli niin kova nälkä, ettei oltais selvitty minuuttiakaan kauempaa siinä nälässä!

PicMonkey Collage
Kävin kaupassa ja pohdin kassalla, että ehkä yksi ihminen ei kaipaa näin paljoa ruokaa. Vähän hävetti latoa ostoksia kassiin, kun takana oli älytön jono ja raahasin näitä yksikseni kotiin. // Oon linnoittautunut keittiöön lukemaan pääsykokeisiin. // Nää on näitä, jotka ikuistuu kameran rullaan viikottain, vaikkei ne koskaan päivänvaloa nääkään. // Äitillä oli synttärit ja heräsin viideltä aamulta koristelemaan pätkisjuustokakkua ja pistelin noita kynttilöitä siihen. Ei ollut toivoakaan, että olisin jaksanut sytyttää kaikki kynttilät, joten näillä mentiin!

PicMonkey Collage
Nappasin tän kuvan instagrammiin sinä päivänä, kun olin menossa ekaa kertaa salille. Oli kyllä semmonen salitunti, että vähän hävetti mennä sinne seuraavana maanantaina. Onneksi kyseessä on meiän lähisali, eikä siellä mummojen keskellä tarvinnut häpeillä. // Toi nurkka muuttui älyttömästi, kun ripustin sinne Happy Lightsit roikkumaan. Pienillä muutoksilla eteenpäin! // Kaks pakettia tuorejuustoa oli menossa vanhaksi ja sanoin Joonakselle, että se voi tehdä niistä mitä tahansa. Se teki omenajuustokakun ja vaikka mä kuinka epäilinkin, niin se oli sairaan hyvää. Maistui ihan omenapiirakalta, mut ei ollut ollenkaan niin kuivaa. // Pakkaamassa ja täytyy myöntää, että oon nykyään sairaan huono tässä puuhassa. Lykkään sen aloittamista mahdollisimman pitkään, vaikka ennen oon ollut lähtövalmiuksissa jo kuukautta ennen lähtöä.

PicMonkey Collage
Väsynyt tyttö, joka olisi aamulla halunnut jäädä sänkyyn makoilemaan, eikä suorittaa velvollisuuksiaan. Täytyy sanoa, että oon aika hyvä välttelemään pakollisten juttujen hoitamista, enkä oo siitä yhtään ylpeä. // Ostin mun 8-vuotiaalle pikkusiskolle synttärilahjaksi tän laukun ja ajattelinkin, että vien mun siskon aikuisten elämään tän laukun kanssa, haha… // Tässä on mun surkea paketti, jonka sain aikaiseksi näillä sormilla :-D En tosiaan oo tunnettu paketointitaidoistani. // …tai autonkäyttötaidoistani. Yhtenä aamuna olin lähössä kotiin, kunnes autoon välkähti nää kolme merkkivaloa, eikä se lähtenyt käyntiin. Olin pettynyt, sillä mun auto on toiminut täydellisesti kolmenkymmenen asteen pakkasillakin ja nyt sitten se kehtasi jättää mut tien päälle. Soitin äitille, että mitä viiminen merkkivalo tarkottaa, muttei se tiennyt. Ootin sitten niin kauan siellä, kunnes äiti ja iskä tuli hinaamaan mut pois 45km kotiin. No, nyt tiedän että aukijäänyt takaluukku kuluttaa akun loppuun, kun en saanut sitä kiinni omin avuin. Jos olisin tiennyt sen vaikuttavan jollain tavalla akkuun, niin olisin pyytänyt vaikka ohikulkijoita auttamaan mua, haha… Se ei siis ollut ihan auki, vaan pysyi kyllä kiinni, mutta ei ollut ihan niin pohjassa kuin olisi kuulunut.