lauantai 14. toukokuuta 2016

KUULUMISIA PITKÄN KAAVAN KAUTTA

IMG_7265
On jo toukokuu ja se tarkoittaa aika isoja elämänmuutoksia lähiaikoina. Vielä on selvittämättä, että kutsuuko toinen välivuosi töitä tehden vai pääsenkö jatkamaan rentoa elämäntyyliä suoraan nykytilanteesta koulun penkille. Toivon ehdottomasti tokaa vaihtoehtoa, jotta pääsisin vihdoin elämässäni eteenpäin. Opiskelusta sen verran, että voin nyt ihan varmasti sanoa, ettei mua nähdä opiskelemassa toimintaterapiaa syksyllä. Lukeminen on jäänyt ihan kokonaan ja aihe on niin vaikeeta, ettei siitä tullut mitään. Motivaatiota ei ollut tarpeeksi, koska en kokenut aihetta kiinnostavaksi ja muutamat töissä sattuneet tapahtumat vahvisti sen, ettei se oo mun juttuni. Ehkäpä tää tiivisti sen, että miksi tässä nyt kävi näin. Osaksi omaa tyhmyyttä, mutta luulen, että tän oli tarkoitus mennä näin. Jotenkin mulla on kuitenkin sellainen kutina, että olisin syksyllä koulunpenkillä, vaikken yhteishaussa hakenutkaan minnekään toimintaterapian lisäksi! Onhan niitä opiskeluvaihtoehtoja silti: maksullisia kouluja, yo-pohjaisia tutkintoja, aikuiskoulutusta, kansanopistojen tarjoamia opintoja ja pian tulee lisähaku. Toivon, että löytäisin jonkun vuoden pituisen koulun, jossa saisin ammatin itelleni.

IMG_7255
Kun pähkäilin opiskelujuttujen kanssa, niin päätin hakea vaatetuspuolelle opiskelemaan. Pääsin haastatteluihin asti hakemuksellani ja pääsykokeisiin, mutta siellä iskeytyi vahvasti tajuntaan, ettei tääkään oo mun juttuni. En tykkää käsitöistä niin kokonaisvaltaisesti, että viihtyisin siellä koulussa. Lisäksi fiilikseen vaikutti sekin, että tapasin mun potentiaalisen ryhmäni, joka koostui keski-ikäisistä. Yhtenä motivoivana opiskelujuttuna oon pitänyt nimittäin ehdottoman tärkeänä sitä, että tutustuisin uusiin, samanhenkisiin tyyppeihin. Sellasiin ihmisiin, jotka olisi samassa elämäntilanteessa ja joista tulisi elinikäisiä ystäviä. Tunsin itteni niin epäonnistuneeksi pääsykokeen jälkeen, kun menin sinne innoissani ja siellä ymmärsin, ettei sekään ollut mun juttuni. Tulin kotiin itku kurkussa ja hyppäsin poikaystävän syliin lohdutettavaksi. Tuntui, että mä en etenisi elämässäni ollenkaan eteenpäin, kun se oikea opiskeluala ei meinaa löytyä millään. Jatkoin siis ettimistä ja löysin vuoden pituisen tapahtumatuottajan koulutuksen, johon laitoin hakemusta myös sisälle. Haastattelut pidetään parin viikon päästä ja se on nyt mun oljenkorteni tällä hetkellä. Lisäksi aion maksaa itteni sisään (jos siis oon tarpeeksi nopea) yhteisöpedagogin opintoihin ja kattoa, että miltä ne vaikuttaa. Joskus oon haaveillut nuorisotyöntekijän työstä, mutta hylkäsin sen ajatuksen huonon palkan takia. Nyt aion kuitenkin hakea siihen koulutukseen ja kattoa, että miltä se vaikuttaisi. Molemmat koulut olisi maksullisia, mutta kaikki on vielä niin auki, etten osaa sanoa niistä sen enempää. Kesäkuun lopulla tulee tieto siitä, että pääsinkö tapahtumatuottajaksi opiskelemaan ja elokuun alussa on ilmottautumiset yhteisöpedagogian väyläopintoihin. Väyläopintoihin mulla on mahollisuus, mutta pitää vaan olla nopea maksamaan ja ilmottautumaan, jotta mahtuu mukaan. Koulupaikkka, pliis aukene!

IMG_7266
Nyt on käynnistymässä myös parvekeremontti, sillä nykyinen parveke ei oikein miellytä mua. Mulla on niiin ihana ajatus siitä, että millaiseksi mä sen remppaan ja en malta oottaa lopputulosta! Betonilattia vaihtuu valkoiseksi lautalattiaksi, sinne teetetään iso sohvaryhmä ja sisustuksessa on kaksi pääväriä: valkoinen ja harmaa. Pähkäilin kauan, että miten ihmeessä mulla on varaa noin suureen remppaan, mutta asia ratkesi, kun pyysin iskää tekemään sen mulle synttärilahjaksi. Pitäisi käydä jonain päivänä ostamassa laudat valmiiksi ja laittaa uusi lattia paikoilleen. En oo uskaltanut vielä tilata sinne mitään, vaan oon halunnut nähdä vaihe vaiheelta, että mitä olisi järkevää hankkia seuraavaksi. Voin kuitenkin kertoa, että siitä on tulossa niin tyttömäinen parveke, joten siitä tulee varmasti mun kesähuone. Toivon niin kovasti, että iso projekti etenee hyvin ja pääsen pian nauttimaan mehusta auringonpaisteessa. Sohvaprojekti mua jännittää eniten, sillä tarkoituksena on ostaa siihen itse patjat ja kankaat, eikä mulla oo minkäänlaista kokemuksesta sellaisesta.

IMG_7259
Balin reissulla mun iho koki aika järkyttäviä hetkiä ja kotiintulosta on nyt kaksi kuukautta. Mun oikea käsi ei oo parantunut siitä ja uskaltauduin menemään lääkäriin maanantaina varmistamaan, ettei kyse olisi ihosyövästä tai muusta vakavasta. Pakko sanoa, ettei oo koskaan lääkäriin meneminen jännittänyt niin paljoa… Oon koko elämäni käynyt yksityisellä ja äiti on lähestulkoon kieltänyt menemästä terveyskeskukseen. Elämäni ekan kerran kuitenkin menin terveyskeskukseen, sillä pelkäsin, että millainen lasku siitä tulisi, jos joutuisin jatkotoimenpiteisiin. Äiti sanoi jo silloin, ettei ne sille kädelle mitään tekisi ja pyysi, että menisin mieluummin yksityiselle, kun siellä asia varmasti hoidettaisiin. Ajattelin, ettei terveyskeskus voi olla niin surkea ja päätin koittaa sinne menemistä kerran. Otin sinne lääkäriin macbookin mukaan ja näytin kuvia siitä, minkälainen mun iho on ollut kaksi kuukautta sitten. Lääkäri katsoi silmät pyöreinä niitä kuvia ja sanoi, ettei oo koskaan nähnyt vastaavaa. Hän kauhisteli, miten hurjannäköinen mun käsi on ja olin ihan varma, että mut ohjataan erikoisihotautilääkärille. Olin kuulemma koko hänen uransa vakavin potilas tällä asialla. Viisi minuuttia hän ihmettteli, että miten rajunnäköinen mun iho on ja kyseli siitä enemmän. Lopuksi hän kuitenkin totesi, että "ei ole kuitenkaan syytä jatkotoimenpiteisiin, mee kotiin lepäilemään" ja tuijotin suu auki järkyttyneenä. En ymmärrä, että miksei siitä otettu koepalaa tai edes kerrottu, mikä siinä kädessä oli. Yritin kyllä kysellä, mutta ainut vastaus oli, että "luultavasti kyse ei ole vakavammasta". Olisi pitänyt uskoa äitiä, sillä nyt joudun kuitenkin menemään yksityiseltä kysymään, että oonko mä allerginen auringolle, onko ihotäplät vaaralisia ja pitääkö mun välttää auringonvaloa koko loppuelämäni… Oon 20-vuoden aikana käyttänyt yhen ja ainoan kerran julkista terveydenhuoltoa, mutta ärsyttää kyllä ihan mielettömästi, että se on noin surkea ja maksan sitä varten joka palkasta veroja. Jo pienenä kuuntelin kauhuissani, kun ala-asteella kaverit sanoi, että he oli jonottamassa terveyskeskukseen kamalissa kivuissa päivystyksessä monta tuntia, kun vaihtoehtona olisi ollut päästä samalla sekunnilla yksityiselle. Olin ihan ihmeissäni, että miten vanhemmat pitää lapsia kärsimyksessä jonottamassa päivystyksessä monia tunteja.

IMG_7296
Mä ootan kovasti edessä olevaa kesää, joista ainoastaan kesäkuulle oon tehnyt suunnitelmia. Kesä tuntuu vielä niin kaukaiselta, vaikka se on ihan lähellä jo! Kesäsuunnitelmina on käydä huvipuistossa pikkusiskon kanssa, viettää kesäviikonloppu Yyterissä, käydä Barcelonassa, viettää 20-vuotissynttäreitä, tehdä vähän töitä, odotella koulupaikan aukeamista, säästää rahaa ja syödä koko vuoden edestä mansikoita. Mansikkakauden oon itseasiassa jo aloittanut ja ei oo niitä voittanutta! Jopa tällainen sokerihiiri vois luopua kaikista herkuista, jos nenän edessä olisi aina tuoreita mansikoita. 

4 kommenttia:

  1. Olipa ihana lukea tällasta kuulumispostausta! Mä uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja säkin varmasti ennemmin tai myöhemmin löydät sen alan, josta tykkäät ja jota oikeasti haluat opiskella :) Mutta ymmärrän noita ajatuksia paremmin kun hyvin, mä luen just nyt liiketalouden pääsykokeisiin ja materiaalin perusteella toi ei oo yhtään mun juttu, mutta saas nähdä jos/kun opiskelut alkaa, että miltä todellisuudessa näyttää!

    Ja voin niin samaistua tohon lääkärihommaan - mä en edes muista koska viimeks olisin terveyskeskuksessa asioinut, kun yksityiseltä saa niin paljon parempaa ja varmempaa palvelua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kirjotin tätä varmaan tunnin putkeen ja silti tuntui, että olisi ollut vielä sanottavaa :-D Toi on kaikista ikävin tunne, että luulee löytäneensä jonkun kivan alan, mutta vasta pääsykoematskua lukiessa ymmärtää, ettei se ollutkaan… Sitä kerkeää olemaan niin iloinen, kun on löytänyt elämälleen jonkun suunnan, eikä haluais myöntää sen olevankin loppujenlopuksi väärä suunta. Mut kiitos paljon tsempeistä, mä toivon sitä itekin!

      Ja joo, oon kyllä samaa mieltä. Mut pitihän sitä silti käydä kokeilemassa, että onks siellä palvelu oikeesti noin huonoa :-D Oon kuunnellut kauhuissani muittenkin tarinoita terveyskeskuksista ja siellä jonottamisesta, enkä kyllä koskaan haluu tehdä sitä omalle lapselleni. Äiti otti mulle pienenä 20 vuodeksi vakuutuksen, jolla voin käydä yksityisellä niin paljon kuin haluun, joten sitä on kyllä hyödynnetty aika paljon! Mulla puhkesi kymmenen vuotta sit migreeni ja oon ollut yksityisellä sen takia varmaan about 100 kertaa, joten vakuutukselle on kyllä tullut käyttöä :-)

      Poista
  2. Mä en käy terveyskeskuksessa enää koska oon todennut sen ihan turhaksi. Harmi kun on noinkin mahtava asia kuin ilmainen (tai halpa) terveydenhuolto ajettu alas. :( Mullakin todettiin eräs vahkava sairaus vasta kun menin yksityiselle, julkisella puolella sanottiin että kaikki on normaalia, vaikka tunsin että nyt ei ole kaikki hyvin. Saas nähdä olisiko sairautta koskaan saatu selville ja missä jamassa olisin jos en olisi uhrannut rahaa ja mennyt yksityiselle >-<

    Tosi kauniita kuvia susta täs postauksessa, oot niin ihana! Toivottavasti toi käsihomma menee kuntoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa ne sanonnat, joissa sanotaan, että "halvalla ei saa hyvää" ja "rahalla saa". Silti on aika karmivaa ajatella, että todellista apua saa vasta sitten, kun kaivaa niitä seteleitä laukustaan. Mun pääsykoemateriaaleissakin sanottiin, että julkinen terveydenhuolto on siksi niin huonoa, koska mikään ei motivoi heitä kehittämään palveluitaan. Julkinen terveydenhuolto tiedostaa sen, että heillä riittää aina asiakkaita, vaikka palvelu olisikin huonoa! :-D Aina on nimittäin ne tyypit, joille raha on terveyttä tärkeämpää. Onneksi sun ongelmat ratkesi kuitenkin yksityisellä, sillä se on pääasia, että ne selvisi ajoissa.

      Kiitos paljon, kiva kuulla :-)

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)