sunnuntai 29. toukokuuta 2016

ORANSSIA NYÖRIMEKKOA

IMG_9079
IMG_9132
IMG_9030
Huomenta  Tänään on hyvä päivä monestakin syystä ja niistä yksi on parantunut blogikuvien laatu! Oon moneen kertaan tuskastellut, kun pystykuvat menee blogissa ihan huonolaatuisiksi, vaikka ne näyttää koneella hyviltä. Kyselin teiltäkin apua, että miksi vaakakuvien laatu ei muutu ollenkaan, vaan ainoastaan pystykuvien. Sattumalta huomasin, että mulla on jäänyt Picasaan päälle yksi kohta, joka muuttaa pystykuvia huonommaksi tallennusvaiheessa ja se asetus on ollut päällä monta vuotta! Olin jo miettimässä uuden järkkärin ostoa, kun mikään ei tuntunut auttavan ja sitten huomasin ihan sattumalta monen vuoden jälkeen ton asetuksen... Voi apua, mikä ero oli tallentaa kuvat uudella asetuksella, sillä mä ainakin huomaan ihan selkeän muutoksen. Välillä oon tainnut jopa syyttää poikaystävää, että miksei se kuvaajana yritä olla tarkempi, mutta vika olikin täällä päässä. Oon kuitenkin ihan mielettömän kiitollinen poikaystävälle, joka jaksaa käyttää viikossa monia tunteja mun blogikuvien ottamiseen. Ihan rehellisesti voisin sanoa, etten kirjottaisi blogia ilman luottokuvaajan apua, sillä kuvat on kuitenkin niin tärkeässä roolissa. Oon pyrkinyt siihen, että asukuvia ilmestyisi pari kertaa viikossa ja jos mulla ei olisi noin isoa apua tässä asiassa, niin niitä asuja ilmestyisi varmaan kerran kuukaudessa. Mun kaverit ei oo kovin kiinnostuneita kuvaamisesta ja on aina vähän vaivaannuttavaa pyytää kuvausapua, kun pään sisällä on tarkka visio ja sitä on vaikea selittää ulkopuoliselle. Lisäksi poikaystävä saattaa ihan pyytämättäkin sanoa, että joku toinen asento olisi imartelevampi tai että mun pitäisi kääntyä toiseen suuntaan. Oonkin sanonut, että jos mä joskus saan bloggaamisesta työn tai pääsen portaaliin, niin lupaan kyllä tarjota illallisen Turun parhaassa ravintolassa sille!

IMG_9004IMG_9116
Edellisestä lauseesta puheenollen, mä haluun edetä ja päästä blogin avulla eteenpäin lähiaikoina. Mun isona unelmana on ollut päästä osaksi portaalia ja mahdollistaa elämistä blogin avulla. Se tuntuu niin mielettömältä, että ajatuskin hymyilyttää. Mä oon ihan tietoisesti tän kevään aikana kiinnittänyt huomiota postaustahtiin ja pyrkinyt nostamaan sitä jatkuvasti korkeemmalle tulokselle. Tykkään ite lukea blogeja, jotka päivittyy lähes kerran päivässä ja se on tällä hetkellä mun omakin tavoite. Saan blogimaailmasta niin paljon inspiraatiota omaan elämiseen, että tuntuisi rangaistukselta, jos en saisi lukea päivittäin uusia postauksia. Mua kutsutaan kotona nörtiksi, kun istun niin paljon aikaa blogien parissa, mutta ihan rehellisesti sanottuna se on mulle sellanen henkireikä ja onnellisuuden kanava. Erityisesti tykkään lukea sellasia postauksia, joista huokuu hyvä fiilis ja joiden kirjoittajat etenee omassa elämässä. Motivoidun ja inspiroidun siitä niin paljon, että omat haaveet tuntuu olevan askeleen lähempänä. Haluun, että mun omakin blogi on sellainen elämäniloinen paikka, josta saa inspistä ja hyvää mieltä! En kuitenkaan yritä sensuroida mun tunteitani, vaan olla aito, rehellinen itteni - niinkuin aiemminkin.

IMG_9089
IMG_9093
IMG_8982
Blogi on antanut mulle niin paljon, että en osaisi enää päästää siitä irti. Se on ollut läsnä teini-iän pyörteissä, kun oon ettinyt itteäni - mutta myös sellaisina hetkinä, kun oon opetellut rakastamaan itteäni. Kaikki kommentit, tsempit ja halit on olleet ihan mahtavia! Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä on ollut se, kun menin kihloihin kolme vuotta sitten (apua, onko siitä jo noin paljon aikaa?) ja se postaus sai kaikkeinaikojen eniten kommentteja, onnitteluja ja lukukertoja. Kihloihin meno tuntui silloin 17-vuotiaana oikealta, mutta sain paljon negatiivista kommenttia omilta luokkalaisilta, sillä olin silloin alaikäinen. Oltiin kuitenkin seurusteltu sitä ennen monta vuotta, joten en nähnyt päätöksessä mitään väärää. Vähän jännitin silloin, että miten blogissa suhtauduttaisiin, mutta jokaikinen kommentti oli täyttä kultaa. On tuntunut hyvältä jakaa onnenhetket teiän kanssa, kun ilo on tuntunut silloin kaksinkertaiselta onnelta. 

IMG_9065
IMG_9002
IMG_9059
IMG_9003
Säännöllisen postausrytmin tuloksena sain maaliskuun lopussa rikki kaikkien aikojen kävijäennätyksen näitten seittemän vuoden aikana! Se oli aika ihana fiilis, kun huomasi konkreettisesti, että lukijatkin on huomanneet mun postaustahdin lisääntymisen. Kommenttien määrä on lisääntynyt reippaasti, kuten uusien lukijoidenkin määrä. Iso kiitos siis teille, kun ootte vuorovaikutuksessa mun kanssa ja piristätte kommenteillanne mun päivää! Ootte rakkaita 

10 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan pirteä sävy sun mekossa <3 Kaunis niin sinä kuin asukin :) Sulla on niin ihana blogi!

    http://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin, oon yrittänyt ettiä kaupasta väripilkkuja vaatekaappiin ja tää taitaa olla ainut tällä hetkellä :-D Kiitos paljon, ihana kuulla sun tykkäävän ♥

      Poista
  2. Ihana mekko ja sopii sulle tosi hyvin! Sulla on tosi kiva tyyli muutenkin! *_*

    http://vievies.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos superkivasta kommentista! :-)

      Poista
  3. Onpas totisesti upean pirteän värinen mekko! :) ja sopii tosi hyvin sulle muutenkin :3 Asun kruunaa kyllä toi huulipuna! Nappi valinta :3

    Kk-kohtikauneutta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään siitä hirmusesti, mutta ei kyllä ollut se kaikista imartelevin malli mun vartalolle :-D En vaan millään malttanut jättää sitä silti kauppaan, vaikka se on aika epäimarteleva vatsan kohdalta. Kiitos kuitenkin tosi paljon!

      Poista
  4. Haha mua huvittaa kuinka paljon meissä on yhteistä tai tavallaan! :-D sun kaverit ei oo halukkaita ottamaan kuvia, mä taas olen mut ei löydy kuvattavia :-D
    pakko myöntää et itekin olin tosi epäileväinen kun näin fb:n kautta että olit menny kihloihin. Nyt vanhempana oon ruennu arvostamaa parisuhdetta vielä entistäki enemmän ja musta pitkä parisuhde on tavottelemisen arvonen! T. Illanistujaisista pitävä ano :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mikä yhteensattuma :-D Olisit kenen tahansa bloggaajan unelma, jos tykkäät ottaa muista kuvia. Kiva kuitenkin kuulla, että rohkenit tulla kertomaan ton kihlajutun tänne blogin puolelle! Mä arvostan myös pitkää parisuhdetta ihan mielettömän paljon ja se on aina ollut sellainen asia, johon oon tähdännyt :-) Ajattelen myös niin, että pitkä parisuhde kertoo ihmisestäkin jo paljon.

      Poista
  5. Toi koko asukokonaisuus on ihan supersuloinen <3

    VastaaPoista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)