torstai 26. toukokuuta 2016

SE KUULUISA LEMPPARI

IMG_8377
IMG_8406
IMG_8548
IMG_8383
IMG_8542
IMG_8481
IMG_8534
IMG_8424
IMG_8516
IMG_8459
…nimittäin nappihame on asussa jälleen päällä. Kukaan ei varmaan saa mun asuista mitään inpistä, kun ne on koostuneet kevään ajalta lähinnä nappihameesta ja jostain paidasta. Hameet vaan imartelee mun vartaloa parhaiten, kun farkuissa on aina epämukava olo. Mukavuudenhaluisena tykkään löysemmistä hameista enemmän kuin kireistä farkuista. Vaikka kuvista saattaakin näyttää siltä, niin tää hame ei ollut vartalonmyötäinen ja siksi se oli superhyvä päällä! Olin ihan järkyttynyt siitä, että jouduin ensimmäistä kertaa ostamaan S-koon, sillä XS ei yksinkertaisesti mahtunut päälle. En jotenkin halunnut hyväksyä sitä ja meinasin jättää tän ostamatta sen takia, mikä kuulostaa kyllä ihan hölmöltä.. Jotenkin vaan, kun on aina mahtunut tiettyyn vaatekokoon, niin ei sitä haluisi hyväksyä lihoneensa niin paljon, ettei enää mahdu entisiin mittoihin. Eihän sitä kai päällepäin huomaa, enkä mäkään huomaisi esimerkiksi vanhoihin kuviin verratessa, mut vaatekaupassa sen näkee helposti. Meillä ei oo kotona vaakaa ollenkaan ja vaikka tuijotankin mieluummin peiliä vaa'an sijaan, niin ihan mielenkiinnosta haluisin tietää nykyisen painoni. Salilla en oo saanut aikaan minkäänlaisia tuloksia vartalon tavoitekohtien suhteen, sillä oon ollut yksinkertaisesti liian amatööri ja oon vasta nyt oppinut  käyttämään laitteita paremmin. Pitää siis vielä ootella jonkun aikaa ennenkuin vartalo muokkautuu mieleisekseni! Toi on muuten älyttömän hämäävää, kun hame menee tosta kohdasta poikki ja saa jalat näyttämään älyttömän hoikilta :-D Ollaan pohdittu sitä moneen otteeseen, että jos hame olisi pari senttiä lyhyempi, niin johan näyttäisi epäimartelevalta. 

10 kommenttia:

  1. Asu näyttää ihan tosi hyvältä niinkuin sinäkin! ♥ Tää on kyllä tosi pirtee combo kun löytyy valkoista ja kirkasta väriä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mäkin tykkään yhdistelmästä, vaikka oikeesti laitoin hätäratkaisuna mekon päälle hameen :-D Ei sitä kuitenkaan kuvista kauheen helpolla huomaa, vaan yläosa näyttää tavalliselta paidalta.

      Poista
  2. Tuo nappihame on niin ihana <3 Näyttää aivan super hyvältä <3

    VastaaPoista
  3. Oi ihana asu ja hame sopii sulle tosi hyvin!:) Nappihameet ovat vain ihan parhaat, iteltä löytyy yksi mokkanen, mutta kesäksi olisi kiva saada ainakin toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Niin on, enkä ymmärrä, että miksi oon niihin niin hulluna, kun ne on kuitenkin niin simppeleitä malliltaan. Kiva nähdä, että muutkin on tykästyneet niihin!

      Poista
  4. Hieno asu! ♥ Pakko kommentoida tota vaatekokojuttua. Nykyään vaatteet vastaa tosi huonosti ilmottamaansa kokoa. Mahduin kerran koon 36 mekkoon, mutta 38 ei ihantanutkaan päälle! Ei kannata miettiä sitä kokoa, ostaa vaan sen vaatteen mikä imartelee parhaiten. Vaikka onhan se tosi vaikeaa toimia näin, jos on aina ennen kiinnittänyt huomiota kokoon.
    Tai jospa sun lihakset on kasvanut niin, että sen takia joudut ostamaan isomman kokoisen vaatteen? Treenatessa välttämättä myös kasvattaa jotain sen laihtumisen lisäksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiiän ja tiedostan sen itekin, mutta silti vaistomaisesti etin aina käsiini sen kaupan pienimmän koon. Tässäkin 34-kokoinen hame oli ihan makkarankuori mun päällä, joten otin tän 36-kokoisena. Oliskin kysymys lihaksien kasvamisesta, mutta vatsa on se, jonka takia joudun ostamaan isompia kokoja :-D Muualta oon suhtkoht timmi, mutta vatsa ja peppu on ongelmakohtia vieläkin... Liikunta on jäänyt kokonaan, kun salitreenit ei kiinnosta ja nyt pitäisi keksiä joku mieleinen uusi harrastus. Kiitos kuitenkin tsemppaavasta kommentista! ♥

      Poista
  5. Ihania kuvia, oot niin nätti! ♥ Oranssi väri sopii siulle tosi hyvin, ja tuo valkoinen hame antaa kokonaisuuteen ihanaa raikkautta :) Itsekin käytin ennen XS kokoa lähinnä yläosissa, mutta nyt harvoin se enää mahtuu päälle.. Kamalaa kun huomaa niin konkreettisesti lihoneensa, vaikka onhan S kokokin vielä pieni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus :-) Niin, tiiän ton tunteen hyvin, vaikka välillä noi koot heitteleekin hieman. Kyllä silti haluais pukeutua siihen kokoon, johon on aiemminkin mahtunut!

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)