lauantai 14. toukokuuta 2016

SNAPCHATIN KAUTTA

Kollaasit25
Mua snäpissä seuranneet ei oo voinut olla välttyä kuulemasta mun mielipidettä näihin pöksyihin. Näin netissä kuvia näistä ja olin jo tilaamassa niitä kotiin. Sen jälkeen klikkasin sivukuvaa ja huomasin, että niissähän on harmaa takaosa, joka teki niistä ihan kamalat. Etuosa oli kuitenkin niin mielettömän ihana, että ne pöksyt jäi kummittelemaan mun mieleen. Snäppäsin raivoisasti, että miksei ne voi olla kokonaan kukkakuvioiset, jolloin ne olisi kirjaimellisesti täydelliset.

Kollaasit26
Puolen tunnin päästä päätin sitten mennä lähimpään urheilukauppaan kattomaan, että kuinka pahalta ne näyttää todellisuudessa. Etuosa oli ihanan naisellinen, mutta takaosa muistutti vanhoja pappakalsareita… En halunnut maksaa viittäkymppiä treenihousuista, jos vihaan niitten takaosaa, mutten voinut jättää etuosastaan elämäni kauneimpia treenihousuja kauppaankaan! :-D Löysin nää netistä vähän halvemmalla ja päätin sitten, että kyllä mä ne tän kaiken jälkeen ostan. Täyttä rakkautta nää on ja sitä mieltä oli myös poikaystävä, kun puin nää päälleni. 

Kollaasit27
Yllätin yhtenä perjantaina väsyneen armeijapoitsun ja tein ainoota ruokaa, jota osaan tehdä. Sen jälkeen olikin aika mennä nukkumaan, kun toinen nukahti seisoalteen ja toinen rakastaa muuten vaan mennä ajoissa sänkyyn. // Mäkissä hakemassa dajm-jätskiä, joka taitaa olla ainut asia, jota mä suostuisin syömään koko paikasta. Kotiruoka voittaa mäkkiruuan ihan 100-0, enkä edes ymmärrä, että kuka nauttii siitä oikeesti.

Kollaasit28
Blogikuvapäivä, joitten pitämisessä oon laiskistunut. Ennen joka sunnuntaina napattiin kolmet kuvat, mutta nyt mennään kuvailemaan hädintuskin kerran kuukaudessa! Ensi viikonloppuna on kyllä pakko kaivaa taas järkkäri ja mennä ottamaan asukuvia, kun luonnoksissa olevat postaukset alkaa käydä vähiin. // Huomasin vasta kuvan lisäämisen jälkeen, että kirjotin sitten leffan nimenkin väärin… :-D Superhyvä pätkä kuitenkin kyseessä.

Kollaasit29
Oli kiva avata molemmat käyttötilit, kun rahaa oli yhteensä niillä vähän yli euron :-D Eipä toi yksi sentti toisella tilillä hirveesti lohduttanut, mutta eurolla olisin voinut saada yhen ompun kaupasta. // Terveisin maailmankaikkeuden surkein parkkeeraja, joka ei vieläkään yli vuoden harjoittelun jälkeen osaa ajaa suoraan ruutuun. Opin sen vasta tässä kuussa ja voi vitjat, miten vaikeeta se oli. Nyt voin kehuskella, että oon oppinut parkkeeraamaan ja tankkaamaan saman kuukauden aikana. Ehkä oli aikakin, kun tosiaan oon vähän yli vuoden jo ollut auton ratissa päivittäin. Yleensä se on nimittäin ollut äiti, poikaystävä tai kaverit, jotka on tankanneet mun autoa… Jätän kuitenkin sanomatta, että huoltoasemalla kaksi miestä tuli auttamaan mua tankkaamisessa, kun mulla näytti kestävän aika kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)