maanantai 20. kesäkuuta 2016

MUN SOTILAS ON KOTONA

Kollaasit15
…ja tällä kertaa ihan lopullisesti! Kirjottelinkin fiiliksiä armeijasta, kun oltiin vähän vajaassa puolessa välissä, mutta tästä tulis nyt lopulliset "tuomiot" inttileskeydestä. Joonas oli armeijassa puoli vuotta ja rehellisesti sanoen, tää aika on tuntunut kuukaudelta. Päivät on mennyt ihan hujauksessa eteenpäin ja aamut on vähentyneet silmänräpäyksessä. Ikävältä vältyin loppuun asti ihan kokonaan ja se ehkä teki tästä niin helpon ajanjakson. Toisen läsnäoloa kaipasi eniten silloin, kun olisi pitänyt tehdä jotain miesten juttuja, kuten laittaa uusi kristallikruunu kattoon roikkumaan, viedä roskat, putsata viemäri tai tehdä muita ällötyksiä. Tasapuolisesti tehdään tietenkin kotitöitä, mutta kyllä noi on sellaisia juttuja, jotka laitan mieluummin jonkun toisen tehtävälistaksi. Mä tein tän puolivuotisen aikana just niitä juttuja, joita halusin. Ihan tietoisesti lähdin kuukaudeksi Balille, tein ihan superpaljon töitä ja matkustelin. Nautin yksinolemisesta ja tein paljon blogijuttuja, kun ei ollut huonoa omatuntoa siitä, että roikkuisin liikaa koneella. Tiedostin jo ennen armeijaa, että mä joudun olemaan paljon yksin, joten tuntui luonnolliselta viettää reilu kuukausi ulkomailla. Halusin tehdä jotain mieletöntä, jonka muistaisin loppuelämäni ja oon oikeesti ylpeä, että uskalsin lähteä yksin reppureissaamaan. Jatkossa ei varmaan tuu enää matkustettua yksin samalla tavalla, joten tää oli sellainen once in a lifetime- kokemus. Mä en tykkää ruuanlaitosta yhtään, joten puoli vuotta söin pelkästään muroja ja lettuja. Aamupalaksi, päiväruuaksi ja iltapalaksi. Jos äiti tietäisi, niin se olisi luultavasti tuonut mulle ruuan tänne päivittäin :-D

Muille tyttöystäville varoituksen sana: niitä armeijajuttuja tulee kuultua ihan kyllästymiseen asti. Tunsin jo huonoa omatuntoa, kun ne jutut ei sitten kiinnostaneet yhtään ja toinen vaan höpötti jostain aseen mallista ja siitä, kuinka vessassa käyminen hoidetaan metsässä. En muutenkaan pidä armeijaa ihailtavana juttuna, vaan oon kokonaan sivarin puolella, joka vaikutti paljon mun mielipiteisiin. Oli kuitenkin helpottavaa kuulla Joonakselta, että sen armeijakaverit on sanoneet, ettei heiänkään tyttöystävät halunneet kuulla mitään armeijaan liittyviä juttuja kotona. Luulin olevani ainoa, mutta näköjään suurin osa tytöistä sulkee korvansa siltä kokonaan. Tietysti mua kiinnosti poikaystävän uudet armeijaystävät ja esimerkiksi kuulumiset, mutta juurikin noi ampumiset, sotajutut ja ihmisten tappaminen oli asioita, joista en halunnut kuulla kotona. Armeija-ajasta teki helpompaa se, että tiesin kaiken olevan hyvin siellä ja Joonas viihtyy ihan hyvin. En saanut valitusviestejä kotiin, vaan usein puhelimeen tuli viestejä, joissa kerrottiin mun olevan tärkeä ja toisen haluavan tulla viereen nukkumaan.

En koe, että armeija olisi vahvistanut suhdetta, mutten myöskään koe sen aiheuttaneen sille mitään koettelemusta. Täytyi vaan tottua siihen, ettei viesteihin saanut vastausta tunteihin (joskus jopa viikkoihin) ja aktiivinen yhteydenpito ei vaan yksinkertaisesti aina onnistunut. Ihan hauska kokemus kuitenkin. Inttileskeydestä peloteltiin ihan hirveesti etukäteen ja jälkikäteen voin ainakin omalta osalta sanoa, että siitä peloteltiin aika turhaan. Inttileskenä olo ei ollut tosiaankaan niin kamalaa kuin etukäteen annettiin ymmärtää. Kunhan vaan muistaa elää omaa elämäänsä ja tehdä niitä itselleen rakkaita asioita, niin armeija on nopeesti ohi. Sen voi ajatella myös eräänlaisena ajanjaksona, jolloin on täydet mahdollisuudet toteuttaa itteään. Ei sänkyyn kannata jäädä makaamaan ikävästä, kun maailma on kokemuksia ja mahdollisuuksia täynnä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)