maanantai 25. heinäkuuta 2016

YKSINOLEMISESTA JA SOSIAALISESTA ELÄMÄSTÄ

IMG_1677
IMG_1666
IMG_1663
IMG_1696
IMG_1672
IMG_1787
IMG_1746
IMG_1739
Yläasteella mä olin jatkuvasti menossa, näkemässä kavereita ja elämässä huolettomimpia hetkiä elämässäni. Olin aina matkalla johonkin ja jälkeenpäin tuntuu, etten koskaan silloin pysähtynyt. Yökyläilin yökyläilyn perään, menin kaverilta kaverille ja poikaystävältä taas ystävien luokse. Rakastin omaa sosiaalisuuttani (ja sitä, että äiti piti mun skootterin bensatankin aina täytenä!) ja nautin siitä, kun sain olla muiden seurassa. Yksinoleminen tuntui ajantuhlaukselta ja siksi en lähestulkoon koskaan viettänyt aikaa omassa seurassani. Tuntui, että tarvitsin ihmisiä ympärilleni ja mitä enemmän niitä oli, sen parempi. En tarvinnut omaa tilaa. Muutaman vuoden sisällä tilanne kuitenkin muuttui ja huomasin jotain, mitä en ollut ennen huomannut: mä aloin tarvitsemaan lisää omaa tilaa. Aloin kokemaan ihan päinvastaisia fiiliksiä kuin aiemmin, sillä tunsin ahdistuvani, jos en saanut päivittäin pientä omaa hetkeäni. Olin itteni kanssa yhä useemmin yksin, kunnes jossain vaiheessa huomasin tarvitsevani ihan extrapaljon omaa aikaa. Näin kavereita harvemmin ja niitten näkemisten jälkeen mun keho huusi, että nyt täytyy päästä hetkeksi olemaan oman itteni kanssa. En halua, että ymmärrätte väärin mun ajatuksia, sillä asiaa on vaikeaa selittää. Rakastin nähdä lähimpiä kavereita, jutella kaikesta parin tunnin ajan, mutta jossain vaiheessa tuli aina se raja, jonka jälkeen halusin omaan rauhaan. Keväällä vietin pitkään aikaa ihan vaan kotona, sillä joku mun kehossa sanoi, että se olisi parasta siihen elämäntilanteeseen. Nautin siitä, kun sain olla itteni seurassa, kuunnella mieltäni ja pelkästään olla hetkessä. Tarvitsin sitä. 

Tän kesän aikana musta on taas kuoriutunut paljon menevämpi, sosiaalisempi ja aktiivisempi. Oon tehnyt uusia asioita, lähtenyt useemmin kotoota ja pitänyt yhteyttä lähimpiin ystäviin superpaljon. Olo on ollut niin elinvoimainen, että oon pystynyt aidosti elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Vieläkin rakastan omaa aikaa ja haluun varata joka päivälle muutaman tunnin,  jolloin voin vaan olla ajatusteni kanssa. En buukkaa kalenteriani niin täyteen, että vapaapäivät jää pitämättä, sillä tiedän voivani huonosti sillä tavalla. Vaikka joka päivälle olisi jotain kivaa tekemistä, niin se ei lohduta siinä vaiheessa, kun mieli on ylikuormittunut tekemisen paljoudesta. Liika meneminen ahdistaa, mutta nyt oon saanut tän kesän aikana hyvään balanssiin sosiaalisen elämän ja oman ajan. Päivä päivältä oivallan paremmin, että millainen ihminen mä oon, millaisesta seurasta pidän, mitkä asiat saa mut väsyneeksi ja milloin on aika peruuttaa kaikki menot saadakseen levättyä. Ja tiiättekö mitä?

Just nyt on hyvä olla. 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia susta!! Ja mä oon kans sellainen, et kaipaan sosiaalista kanssakäymistä ja kontaktia, mut vähintä yhtä paljon kaipaan sitä et saan vaan olla, ihan yksin. Moni asia on mulla sellaisia ettei porukassa onnistuisi; Mm. bloggaaminen ja kuvien ottaminen, lukeminen, opiskelu... On hyvä viettää itsensä kanssa aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää napattiin ihan parissa minuutissa, kun kerrankin valoitus suosi meitä! Kiitos paljon, ihana kuulla :-) Oon sun kanssa ihan samaa mieltä ja esimerkiksi blogijutut haluun tehdä täydessä yksinäisyydessä, eikä edes poikaystävä saa olla silloin samassa huoneessa. Tuntuu, etten voisi keskittyä siihen täysillä, jos joutuisin vielä höpöttämään senkin kanssa välillä.

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)