maanantai 29. elokuuta 2016

MINUSTAKO YRITTÄJÄ

IMG_3566
IMG_3561
IMG_3559
IMG_3540
IMG_3539
Oon pienestä asti ajatellut, että palkkatyössä oleminen olisi ainoa ja oikea vaihtoehto. Ei koskaan tullut mieleenkään, että onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Koin jotenkin, että kaikki yrittäjät on superihmisiä, joilla on monen miljardin vuositulot, vaikka eihän se niin mene. Ne "tavallisimmat" yrittäjät jäi vaan pois mielestä, kun yleinen harhaluulo on se, että yrittäjät kylpisi miljoonissa euroissaan! Tässä vuoden sisään oon kuitenkin alkanut kyseinalastamaan sitä ja miettimään, että olisko musta yrittäjäksi. Poikaystäväkin on jo pidemmän aikaa hokenut, että mä oon niin yrittäjähenkinen tyyppi ja kertoi näkevänsä mut jo perustamassa omaa firmaani. Mäkin nään sen erittäin todennäköisenä tapahtumana, vaikka haluunkin aluksi pelata ihan varman päälle ja hankkia työkokemusta ulkopuolisilta tahoilta. Koen, että aihe on ajankohtaisempi viiden vuoden päästä kuin nyt. Oon kuitenkin miettinyt asiaa paljon. Yrittämisessä mua kiinnostaa työn organisoiminen sellaiseksi, että voin hoitaa niitä mistä tahansa käsin. Koen olevani myös niin määrätietoinen ja sinnikäs, joten tuntuisi alisuorittamiselta olla töissä työpaikassa, joka ei vastaisi tismalleen unelmatyötäni. Omassa yrityksessäni voin tehdä tismalleen niitä asioita, jotka mua kiinnostaa ja joita tykkään tehdä. Haluun vaikuttaa kokonaisvaltaisesti omiin työaikoihini, sillä esimerkiksi terveyssyistä en voi tehdä vuorotöitä. Lisäksi korkea palkkataso on myös sellainen asia, jonka mä näen tavoiteltavana asiana. Tietenkin yrittämisessä on oma riskinsä, mut jos yritysmuoto on kannattava, niin riski on paljon pienempi.

IMG_3536
IMG_3522
IMG_3478
IMG_3434
IMG_3414
En vielä ihan tarkalleen tiedä, että minkälaisen yrityksen aion perustaa tulevaisuudessa, mutta tiiän sen liittyvän tapahtumiin, sosiaaliseen mediaan sekä markkinointiin. Blogi on antanut paljon esimakua somen hyödyntämisestä ja koen sen hyvin toimivaksi nykyaikana. Lisäksi mä oon aina ollut se tyyppi, joka haluaisi järjestää kaikenmaailman illanistujaisia ja tapahtumia, jos vaan aika ja rahat riittäisi niiden toteuttamiseen! Mulla on koulussa tulossa projekti, jossa mun täytyy suunnitella iso tapahtuma kokonaan itse alusta loppuun ja se kuulosti supermielenkiintoiselta. Saan itse valita yrityksen, jolle suunnittelen tapahtuman ja mulla ei oo vielä tietoa, että missä yrityksessä sen suorittaisin. Haluun valita yrityksen tarkkaan, jotta se näyttäisi hyvältä CV:ssä ja saisin siitä kokemusta, joka auttaisi eteenpäin työelämässä. Mä mietin paljon jokaisessa valinnassani just sitä, että mikä vaikuttaisi parhaiten jatkosuunnitelmiin. Toivon, että syksyllä oon vielä viisaampi ja ammattitaitoisempi, jotta osaan hahmottaa osaamiseni paremmin. Nyt pitää vaan ootella tulevaisuutta ja pohdiskella tuottavaa ideaa!

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ♥ Todella hyvää pohdintaa yrittämisestä ja tosiaan yrittäjiä on niin monia erimuotoisia ja -tasoisia, ettei tule edes ajateltua! :D Omassa perheessäni yrittäminen on ollut läsnä kokoajan ja itsellä myös intoa päästä joskus luomaan oma yritys jollain mittakaavalla. Ideoita vain pyörii aivan liikaa päässä ja opinnoissa saanut tehdä useita erilaisia yrityssuunnitelmia sekoittamaan ajatuksia entisestään :D Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan kuulla enemmänkin mahdollisesta yrityksestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Varmasti tuun puhumaan siitä enemmän, kunhan tiiän tulevaisuudestani tarkemmin! Mut sulla on hyvät lähtökohdat, kun sulla on jo nyt paljon ideoita. Kaikkea tsemppiä, musta on niin kiinnostavaa kuulla muittenkin nuorten ajatuksia yrittämisestä :-)

      Poista
  2. Ihania kuvia, oot niin iloinen kaikissa kuvissa!:)) Itsekin oon pohtinu paljon yrittäjyyttä ja toivon että kaikki menis joskus niin että saisin olla oma pomoni, oli kiva lukea sun pohdintaa tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällasta palautetta on niin kiva saada :-) Toi kuulostaa hyvältä!

      Poista
  3. Voi vitsi miten kiva oli lukea sun ajatuksia yrittäjyydestä! Yrittäjäksi ryhtyminen ei omalla kohdallani ole käynyt mielessä, mutta arvostan ihan huimasti kaikkia, jotka siihen lähtee. Toisaalta, ehkä mustakin voisi kuoriutua yrittäjä jos vaan keksin sen loistavan liikeidean :D Ja huh miten kivalta ja mielenkiintoiselta toi sun kouluprojekti kuulostaa ja siitä kyllä varmasti hyötyy jatkossakin :) xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Niimpä, monesti elämä yllättää ja mielipiteet muuttuu :-)

      Poista
  4. Oi miten ihania kuvia!! :) Ihanan pirteitä ja oot tosi nättinä! Toi hiukset ja asukin on todella nätit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos :-) Joo, kokeilin vähän erilaisempaa kampausta kuin yleensä!

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)