lauantai 29. lokakuuta 2016

KOTI VIDEOLLA

IMG_7692
Tällä kertaa olisi luvassa pientä kurkkausta meiän kotiin, kun sain vihdoin kuvattua kotivideon. En oo halunnut kuvata keskeneräistä kotia, mut päätin antaa itsekriittisyydelleni periksi ja julkaista videon siitä, että miltä meillä näyttää just nyt. Puhuttiin yhtenä iltana kotiinajaessa siitä, miten kodilta meiän kämppä kuitenkin tuntuu. Mikään paikka ei oo koskaan tuntunut yhtä omalta ja hyvältä kuin tää.  Vaikka koen, että tää on vielä hyvin keskeneräinen, niin rakastan täällä asumista silti. Toisinaan, kun käyn jonkun toisen kotona, niin saatan tulla kotiin sanoen: "ei meiän koti ookaan niin kamala", jos toisen sisustus ei oo miellyttänyt mun silmää ollenkaan. Joonas jaksaa myös muistuttaa mua kertomalla sen opiskelijakavereitten kodeista, joissa on ainoastaan jääkaappi ja sänky. Silloin mä palaan takaisin todellisuuteen ja muistan meiän ihanat lyhdyt sekä valkoisen sohvan. Voi olla, ettei me raaskita muuttaa täältä pois parin vuoden päästä, kun ollaan kiinnitty tähän liikaa, hah! 

16 kommenttia:

  1. Kivan näköstä. Varsinkin noi peikonlehdet ja lyhdyt on jotenkin ihanat yksityiskohdat. :)

    Mutta aloin miettimään, kun puhuit " me ollaan löydetty" tai "meidän mieleisiä" jne, että valitsisko sun poikaystävä oikeasti kaikki huonekalut ja sisustuksen valkosena, jos sais ite päättää? Epäilen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Et oo ensimmäinen, joka kysyy asiasta, mut kyllä valitsis! Meistä kumpikaan ei tykkää tummasta sisustuksesta ollenkaan ja se on ollut ehdoton ei tässä kodissa. Meiän asunnon sisustus on kokonaan mun käsialaa, mut Joonas jaksaa päivittäin kehua, miten paljon tykkää tästä. Ollaan monesti myös puhuttu siitä, että jos ei oltais yhessä, niin oisko hänellä ihan erilainen koti. Vastauksena on kuitenkin ollut, että ei ois, koska hän tykkää just tällasesta. Yks huvittavimpia juttuja on ollut se, kun mietin yhden kristallikruunun kohtaloa. En osannut päättää, että pidetäänkö se vai ei, mut Joonas oikeesti vaati sen pitämistä, koska se ihastu siihen niin kovasti :-D Tää on naurattanut mua paljon. Se oikeesti tykkää tällaisesta sisustuksesta ja kaikki sen kaverit aina kuittailee, miten tyttömäinen koti meillä on ja luulee varmaan automaattisesti, että Joonas asuis täällä vastentahtoisesti. Mutta joo, sun epäilyt on siis ihan turhia, me molemmat tykätään valkoisesta ja pienistä yksityiskohdista!

      Poista
    2. Okei. Ei ihan tavallista kyl :D Mutta tietenkin hyvä niin. Ja ehkä miehille ei ole loppuenlopuks niin väliä, kunhan nyt ei ole joku ihan järkyttävän erilainen omien mieltymyksien kanssa. :)

      Poista
    3. Aijaa, haha! No joo, lähes 99% mun tuntemistani miehistä asuu asunnossa, joka on sisustettu tummilla ikeakalusteilla. Joten siihen verrattuna on ehkä erikoista, että joku tykkääkin vaaleemmasta ja naisellisemmasta tyylistä :-D Tilasin esimerkiks meiän makuuhuoneeseen noi kolme taulua hetki sitten ja olin palauttamassa niitä, koska ne tuntui jollain tavalla kliseisiltä. Joonas kuitenkin halus, että ne pidetään, koska ne oli sen mielestä kivat. Siinä ne nyt on, vaikka ne on musta vähän liiankin naiselliset tänne, haha... Mut palatakseni takas aiheeseen, niin luulen, että miehet kyllä tykkäis sisustaa, muttei pidä sisustusta ykkösprioriteettina rahankäytössä :-D

      Poista
  2. Toi kattokruunu on ihaaaanaaaaa! Tai molemmat siis! Mistä ne on?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niitä oikeestaan kolme, joten en tiiä, mitä niistä tarkotat :-D Mut olohuoneen sekä makuuhuoneen lamput on Kodin Ykkösestä ja keittiön lamppu Ellokselta!

      Poista
  3. voi miten kaunista siellä onkaan!!! ♥ oi että, mä oon aivan rakastunut vaaleaan sisustukseen niin tuo valkoisuus ja valoisuus miellyttää mun silmää ihan valtavasti! :) ottaisin tuollaisen sisustuksen vaikka heti itselleni ;)

    http://sadepisaroitaniitynkukkasilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Olohuone on kyllä ihanan valoisa, mut esimerkiksi eteinen ja keittiö on tosi pimeitä, kun niihin ei paista samalla tavalla valo sisään. Mut onneksi sisustuksella saa tilan näyttämään todellista valoisammalta!

      Poista
  4. Oi ihanan näköstä. Toi olkkari näytti ihanalta ja multa löytyykin samat peili (niin ku monelta muultaki) ja sitten toi kattokruunu. Ja pallovalot löytyy myös. Oot saanu yhistettyy mun mielestä ihanasti vanhaa ja uutta. Teijän makkariki näytti oikein suloiselta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, ihana kuulla :-) Tarkotus ois vielä vaihtaa noi yöpöydät vanhoihin puulaudoista tehtyihin, mut sellaisia ei oo tullut vielä vastaan! Tällä hetkellä noi hoitaa kuitenkin hommansa ihan hyvin, vaikka kaipaisinkin jotain vanhaa ja persoonallisempaa sinnekin :-D

      Poista
  5. Voi vitsi ompa kivan näkönen koti teillä! Ja ihanaa että teillä on noin samalainen sisutusmaku kun ite oon saanu vääntää kättä siitä, että ostetaanko ikean lastulevy pöytiä vai tehäänkö just ruokapöytä ite... :-D nykyään poikaystävä ottaa kyllä kaiken kunnian irti meiän tekemästä lankkupöydästä niin kai se on alkanu jo lämpenemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kylläpä te ootte terästäytyneet kommenttien kanssa, nää kotipostaukset herättää aina tavallista enemmän kommentointia! Joten kiitos sullekin kommentista :-) Haha, eikä... No mut hyvä, jos ootte nyt jo vähän samalla linjalla sisustuksen suhteen :-D

      Poista
  6. Teillä on kyllä aivan ihanan näköistä! :) Itsekin haaveilen jo muutosta isompaan asuntoon, että pääsisimme sisustamaan kaiken ihan puhtaalta pöydältä, ja haluaisin juurikin paljon valkoista ja harmaan eri sävyjä :D Nuo kaikki taulut sekä peikonlehdet tuovat kivaa kodikkuutta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tuuli! Voi vitsit, samat haaveet on täälläkin, sillä isomman asunnon myötä voi ostaa uusia huonekaluja, sillä lisätilaa tulee niin paljon :-D Kiva, että meiän sisustusmaut täsmää melko hyvin, on aina hauska kuulla muitten mielipiteitä asiasta. Jokaisella on niin erilainen tyyli, joten on melkein harvinaista, jos sama tyyli miellyttää molempia :-)

      Poista
  7. Ihan superkaunis koti! Tykkään tuosta vaaleudesta ja siitä, että sisustus on melko yksinkertainen mutta sisältää silti paljon kauniita yksityiskohtia, ihana! :)

    http://www.riikkamarian.com/

    VastaaPoista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)