perjantai 18. marraskuuta 2016

PERJANTAI

IMG_8150
IMG_8533
IMG_7990
IMG_8521
Mulla on tänään vapaapäivä, joten on ihana päästä kirjottelemaan tänne taas. Kiireestä huolimatta erityisesti maanantaipostaukset on sellasia, joista haluun pitää kiinni kynsin ja hampain. Oon ollut niin menossa, ettei olla keritty käymään edes ruokakaupassa, joten mulla on tällä hetkellä seurana tyhjä jääkaappi, josta loistaa pelkkä valo. Illemmalla, kun ollaan käyty leffassa, niin onkin pakko käydä kaupassa ennen sulkemisaikaa. Alkuviikosta mä oon ollut starttaamassa näyttötutkintoni aihetta käyntiin (tästä lisää myöhemmin) istumalla viiden tunnin palaverissa. Järkkään ala- ja yläastelaisille nuorille yhden laajan kilpailun, joten sen parissa kuluu huhtikuuhun asti paljon aikaa. Olin varustautunut tähän rankkaan palaveriin laittamalla repaleisimman hupparini, kun en tiennyt sen olevan niin vakava tilaisuus, joten oli kiva mennä yllätyslounaalle hienoon ravintolaan se päällä, kun muut oli puvuissa :-D Mä oon yleensä aina se, joka on ylipukeutunut jopa tavallisiin koulupäiviin ja varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni olin täysin alipukeutunut ja vitsit, että hävetti... Kerrankin kun ajattelin, että mennään rennolla otteella eteenpäin, enkä edes meikannut tapaamiseen. Tän tapaamisen jälkeen oon ollut vaan lähinnä töissä, kirjottanut esseitä ja palauttanut etätehtäviä. Tänään just huomasin, että meille on tullut kaksi etätehtävää, jonka deadlinet on ylihuomenna ja mä en oo aloittanutkaan. Joten nyt niiden pariin, huomenna tulee taas uutta postausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)