tiistai 27. joulukuuta 2016

VIIMEINEN OSA VUOSIKATSAUKSESTA

elosyys2
♥ Syyskuussa matkalaukut oli taas pakattuna, sillä lähettiin Anniinan kanssa (joka on Balireissultakin tuttu) Los Angelesiin pariksi viikoksi. Tää oli jo meiän kolmas ulkomaanmatka yhessä kahen vuoden sisään, haha! ♥ Shoppailtiin ihan hulluna Forever21:ssa ja käytin enemmän rahaa shoppailuun kuin lentolippuihin. ♥ Kotiintulomatkalla kohdattiin vastoinkäymisiä, kun meiän lentokone lähti suoraan nenän edestä ja mulla oli kiire kotiin, sillä... ♥ Kuuden tunnin päästä Helsinki-Vantaalle saapumisen jälkeen oli mun tapahtumatuotannon ensimmäinen koulupäivä, jota ei missään nimessä saanut jättää välistä. Loppukuukausi meni täysin aikaeroväsymyksestä palautuessa, sillä olin jatkuvasti väsynyt. 

loppuvuosi
 Lokakuussa hain taas töitä viemällä lapun itestäni viereiseen kauppaan, jonka seurauksena mut työllistettiin. Ja jälleen ensimmäisellä työnhakukerralla tärppäsi ja vieläpä ilman CV:tä, sillä jätin sen tarkoituksella pois!! En siis hakenut minnekään muualle töihin, sillä luotin siihen, että työllistyn ekalla kerralla, kuten lähes kaikissa edellisissäkin paikoissa :-D ...tää tarkoitti tietenkin sitä, että mä tein alanvaihdoksen, sillä olin ennen ollut Mannerheimin Lastensuojelulitossa ja muissa paikoissa töissä yli neljä vuotta! Ostin mun ultimatelempparikengät, jotka on niin naiselliset ja kauniit!  Testattiin Nick's Food Designin brunssi, joka oli mielettömän tunnelmallinen ja ihana, joten sitä voin suositella täysin sydämin. ♥ Päästiin myös Valokarnevaaleille, jonne oon halunnut jo monia vuosia. Se oli niin satumaisen maaginen kokemus, että ensi vuonna mennään kyllä varmasti uudestaan. ♥ Tein myös muutaman blogiyhteistyön, vaikka oonkin sitä mieltä, että mun blogista ei koskaan tuu sellasta yhteistyöblogia. Mua raivostuttaa mielettömästi, kun juurikin monet blogiportaalien suosituimmat blogit on täynnä ainoastaan yhteistöitä päivä toisensa jälkeen. Hyvät blogit menee täysin pilalle... ♥ Käytiin myös tosi monta kertaa kahvilassa syömässä kakkua jostain syystä, vaikkei se oo tavallisesti ollenkaan meiän tapaista. 

loppuvuosi1
 Marraskuussa opiskelin superahkerasti, motivaatio ja halu oppia oli huipussaan, joten suoritin marraskuussa ennätykselliset 15 op! Voin kyllä kertoa, ettei samaan lukemaan oo muissa kuukausissa päästy, haha. ♥ Joonas kokkaili mulle luomuriistapihvejä, ite tehtyjen ranskisten, punaviinikastikkeen ja rucolan kera - ja se oli niin hyvää. ♥ Ostin kaikki lahjat valmiiksi jo marraskuun alkuvaiheilla, jottei tulisi missään nimessä kiire. ♥ Koristeltiin myös kuusi, kun meillä sellainen ensimmäistä kertaa oli. ♥ Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin myös ostamaan uuden järkkärin, vaikkei se oo kyllä ihan täysin ollut hintansa väärti... ♥ Ihanat tapahtumatuottajatytöt oli meillä sunnuntaina istumassa iltaa ja se ilta oli ihan sairaan hauska! Naurua riitti niin paljon, ettei se loppunut vielä kolmelta yölläkään, kun piti kävellä mukulakiviä pitkin kotiin. Nää tytöt on kyllä niin ihania. 

Kollaasit27
 Joulukuussa en ehtinyt koskeakaan koulujuttuihin, sillä henkilöstövajauden vuoksi tein lähes kokoaikaisia työtunteja päivittäin. Tää oli kylläkin tosi hyvä juttu, kun sain säästöön paljon. Kun työtahti vähän hidastui, niin nappasin influenssan, josta kerron myöhemmässä postauksessa lisää. Joten kyllä, tältä kuulta tuli 0 op, mutta onneksi mä saan itse päättää opiskellessani tahdin, eikä tää haittaa mitään :-) ♥ Työtahti vaikutti myös bloggaamiseen, joten panostin erityisesti maanantaipostauksiin, joista tuli kaikkein aikojen suosittuja! ♥ Vein Joonaksen treffeille pariinkin otteeseen ja oli ihanaa nähdä, miten vajaan kuuden vuoden suhteessakin nauttii toisen seurasta niin aidosti. ♥ Ostin ennätysmäärän mekkoja ja kuvasin ylpeenä instagramiin kuvan niistä kaikista, haha...

2 kommenttia:

  1. Löysin ihan vahingossa sun blogin, joka on todella mielenkiintoinen! Jään seurailemaan:)

    http://ppiiu-welcometomyworld.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)