maanantai 27. helmikuuta 2017

ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ

Ja juurikin sillä hetkellä, kun ei uskoisi. Olin tulossa torstaina kotikoota, josta lähin vähän ennen kaheksaa illalla ajamaan kotiin. Äiti varoitteli, että ajan tosi varovasti, sillä tiet oli ihan peilijäässä. Kun olin lähdössä, niin iskä tuli vielä huikkaamaan, että mun pitäisi pyyhkiä etulamput vielä lumesta, nähdäkseni paremmin. Lähdin ajamaan mennen kaikki mutkat tosi hiljaa, sillä ajattelin, että onnettomuuden sattuessa, ne sattuisi just tollaisiin kohtiin. Takaraivossa oli kuitenkin pieni fiilis, joka sanoi, että tällä matkalla sattuisi jotain. Se fiilis oli kuitenkin niin pieni, että jatkoin ajamista hiljaksiin ja ison kauppakeskuksen moottoritiellä ajattelin selvinneeni jo melkein kotiin asti. Enää oli pelkkää suoraa kotiin, lunta tuiskutti täysillä, mutta mikään ei tuntunut poikkeukselliselta. Katoin sivupeilistä, miten takaa tuleva lähti ohittamaan mua. Nanosekunnin päästä mä kuitenkin tajusin, että kohta tulee kolari. Sillä nanosekunnin ajalla suoristin äkkiä asentoni sellaiseen asentoon, jossa olisin mahdollisimman kaukana kaikesta, jottei törmäys sattuisi niin paljoa. Ja yhtäkkiä pamahti kovaa, muttei sattunut mihinkään. Mun auto pyörähti ympäri ja istuin tyynenrauhallisesti sisällä. Olin edelleen keskellä vilkasta moottoritietä, joten ajoin vähän sivummalle, etten olisi muiden tiellä. Mulla meni pari sekuntia tajuta, että mitä oli tapahtunut ja luulin, että ihmiset olisi pysähtyneet auttamaan. Istuin autossa vielä pienen hetken odottaen apua, kunnes huomasin koko auton etuosan menneen kasaan. Ohi meni satoja autoja, jotka oli nähnyt tilanteen, mutta yksikään ei pysähtynyt kummankaan meiän kolaroijan kohdalle. Säihkähdin tosi paljon, kun huomasin, ettei tää toinen kolaroija ollut liikkunut mihinkään autossa. Mä menin hänen autolle ihan kauhuissani, kuvitellen, että hän makaa siellä verisenä ja kuolleena. Hän puhui puhelimessa, eikä päästänyt mua autoonsa sisään, mikä lisäsi mun ihmetystä asiaan. Mulla ei ollut hajuakaan, mitä oli tapahtunut ja seisoin pakkasessa kuskin vieressä oottaen, että hän avaisi oven. Viiden minuutin jälkeen hän päästi mut sisään ja kysyi, että sattuuko mua johonkin. Siinä tilanteessa ei sattunut, joten paikalle ei kutsuttu ambulanssia. 

Hän puhui poliisien kanssa puhelimessa ja mulla oli autossa edelleen virrat päällä. Olin yllättävän rauhallinen tilanteessa, vaikka samalla mua pelotti tilanne. En tiennyt yhtään, että mitä seuraavaksi tapahtuisi: onko tää vastapuoli kovin vihainen tai että millä saan auton pois. Soitin äitille, että mitä mä nyt teen, ja millä saadaan auto pois moottoritien vierestä. Äiti sanoi lähtevänsä heti tulemaan, mikä helpotti mun oloa. Lopulta poliisit tuli ja heiän ensimmäinen kysymys mulle oli: "Mitäs aiot nyt tehdä?" ja mun teki mieli sanoa, että enpä oo kovin kokenut kolaroija, joten en tiedä. He puhallutti mut ja vei kuulusteltavaksi, mikä oli mun mielestä superkuumottavaa, sillä mulla ei ollut oikeesti hajuakaan, mitä oli tapahtunut. Lisäksi poliisit suhtautui muhun tosi inhottavasti ja töykeästi, mitä ihmeteltiin suuresti äitin kanssa jälkeenpäin. Selvisi kuitenkin, että ilmeisesti silloin, kun tää mies lähti ohittamaan mua ja ajettiin samansuuntaisesti, niin mun auto on lähtenyt hallinnasta peilijään takia. Niin tää mies oli ainakin poliiseille kertonut ja luotin hänen sanaansa, sillä mä en itse tiedä tilanteesta. Tietä ei oltu suolattu, vaikka se olisi pitänyt ja siksi mitään ei olisi ollut tehtävissä. Se esti mua saamasta sakkorangaistusta, sillä se kohta tutkittiin ja se oikeesti oli vaarallinen. Jossain vaiheessa äiti tuli paikalle, kun hinausmiehet vei mun autoa pois, sillä se meni tän seurauksena lunariin, eikä olis tullut käyttökelvolliseksi enää. Tässä vaiheessa mun pää alkoi sattua paljon ja olo muuttui huonovointiseksi. Keräsin autosta viimeiset tavarat ja sain parin tunnin päästä lähteä kotiin, kun poliisikuulustelut oli ohi. Oli ihana päästä omaan sänkyyn keskellä yötä vihdoin ja viimein.

Mutta sitä mä ihmettelin kaikkein eniten, että kukaan ei pysähtynyt auttamaan paikassa, jossa autoja ajoi satoja ohi. Kaikki kuitenkin näki meiän onnettomuuden, törmäykset, autojen pyörimiset ja hätävilkut tän jälkeen päällä. 

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

MITEN MENEE NYT

IMG_0204
IMG_0207
IMG_0213
IMG_0214
IMG_0224
IMG_0221
Oon nauttinut ihanista neljän päivän vapaista ja hetken on jo ollut sellainen fiilis, että voispa tähän tottua. Mutta mä ainakin ajattelen sen niin, että mitä paremmalta loma tuntuu, sitä enemmän on uurastanut töissä ja vapaa-ajalla, sillä eihän se lomailu muuten tuntuisi niin kivalta! Mun loma starttasi torstaina, jolloin mentiin mun pikkusiskon kanssa perinteiselle laskettelureissulle kahdestaan, joka on ollut perinteenä jo monta vuotta. Kuvattiin pieniä pätkiä rinteessä, mutta onneksi kameraan ei tallentunut se, kun yllytin pikkusiskoa mun kanssa hyppyriin ja loppujenlopuksi mä olin naama lumessa siellä... Kotimatkalla (onneksi ajoin yksin!) kävi kuitenkin vähän ikävämmin, sillä mä jouduin onnettomuuteen ja vietin kaks tuntia poliisiautossa sen seurauksena. Kaikki on kuitenkin täällä päässä kunnossa, mun auto lähti lunastukseen ja jouduin keskelle paperisotaa. Mulla ei ollut autossa kuin pakolliset vakuutukset, joten en saanut euroakaan vakuutuksesta tosta vanhasta autosta. Luojan kiitos on säästöjä, jotta voin ostaa uuden auton tilalle, eikä tarvii jättää menoja sen vuoksi välistä. Järkytyksestä toivuttuani äiti tuli viemään mut onnettomuuspaikalta kotiin, jonka jälkeen kärsin aikamoisista selkä- ja niskakivuista, mutta nekin on onneksi jo helpottaneet. Perjantaina fiilis oli jo sen verran parempi, että treffattiin tyttöjen kanssa Tiirikkalassa, jossa käytiin muutamilla. Ilta vähän venähti ja venyi viisituntiseksi, mut oli niin puhdistavaa puhua rakkaiden tyttöjen kanssa kaikki mielessä oleva läpi. Oon niin kiitollinen, että mulla on vieressä tyyppejä, jotka kuuntelee mun ongelmia ja jaksaa tsempata tulevaan. Eilen mä yritin kiriä koulujuttujen parissa, sillä sattuneista syistä mä olin vähän jäljessä niistä. Sain kirittyä pari päivää, joten urakka jatkuu vielä tänään. Nyt me ollaan leivottu laskiaispullia yhessä poikaystävän kanssa ja tehty arjen kivoja juttuja, kun on yhteinen vapaapäivä. Tästä on hyvä painaa ensi viikkona jokaisena päivänä duunissa, kun on saanut vähän ladattua akkuja! 

lauantai 25. helmikuuta 2017

MUN LEMPPARITYYPIT INSTAGRAMISSA

Koko viikon teemana on ollut sosiaalinen media: maanantaina käsittelin aihetta yleisesti, keskiviikkona tein puhelinkollaasin omista Instagramkuvista ja tällä kertaa vuorossa on henkilöt, joita tykkään seurata netissä. Näistä saan inspiraatiota, voimaa arkeen ja tyydytettyä esteettistä silmääni. Se paljon kiistelty asia, että onko Instagramfeedillä väliä, niin kyllä on. Näiltä tytöiltä kyllä huomaa sen, että siihen näkymään on panostettu, kuten myös jokaiseen yksittäiseen kuvaan. Mä tykkään valoisista, värikkäistä ja elämänmakuisista kuvista - jotka ei näytä liian silotelluilta. Monesti ammattibloggaajien kuvat on jo liian epärealistisia, ainoan poikkeuksen tekee näistä kolme ensimmäistä: Angelica, Kenza sekä Towe! Heiän kuvat on niin inspiroivia, kauniita ja samalla niistä tulee aito fiilis. Selasin mun koko Instagramin läpi ja etin sieltä kaikki ne henkilöt, joiden kuvat koen mielenkiintoisiksi ja jotka herättää mussa halun tietää heistä enemmänkin. Sattumalta suuri osa on kuitenkin juurikin bloggaajien tilejä, mutta täältä löytyy myös heitä, jotka ei someta työkseen. Moni näistä elää tällä hetkellä ulkomailla ja se on yksi syy, mikä näissä mua kiehtoi. On mielenkiintoista nähdä erilaista kulttuuria, ikuisia biitsikuvia sekä uskomattomia paikkoja. Toisaalta, monet teki Suomen arjesta niin voimaannuttavan ja pirteännäköistä, että se on heidän seuraamisensa syy. 

PicMonkey Collage

♥ @towewaldemar

♥ @kenzas

♥ @angelicablick

♥ @rriikka

♥ @reettu

♥ @roosabjorkstam

♥ @elliilonaa

♥ @paulinelindblad

♥ @miramaaranen

PicMonkey Collage

♥ @nataliareijola

♥ @jjjasma

♥ @inesstagram

♥ @tuuliroosaa

♥ @janinakoskenniska

♥ @neaklossner

♥ @roosajokinen

♥ @inkakarjalainen

♥ @roosarantanen

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

HELMIKUUN PUHELINKATSAUS

PicMonkey Collage
Onko parempaa kuin aamupalapöytä, jossa on monta vaihtoehtoa? No ei oo :-D // Yhdet epäonnistuneet blogikuvat, jotka ei koskaan nähneet päivänvaloa täällä... Turhauttavaa, mutta sellasta se välillä on! // Muutaman viikon ajan oon juossut kiireisenä päivästä toiseen, mutta tänään on tän viikon viimeinen vuoro ja sitten mulla on ultimaattiset neljä (!!!!) päivää vapaata. Ihanaa. // Mä koen, että kevät on jo alkanut, vaikka ulkona on kunnon pakkanen ja maa on valkoinen. Siispä söin tän vuoden ensimmäiset tuoreet mansikat ja ne oli parempia (ja kalliimpia) kuin muistinkaan. 7 mansikkaa maksoi 4€, haha... 

PicMonkey Collage
Tuli tunne, että pitää päästä taas brunssille, joten mehän mentiin jonottamaan pakkaseen puolta tuntia etukäteen saadaksemme paikat. Ja oltiin muuten ensimmäiset oven edessä ;-) // Oli niin hyvää, Turussa on kyllä sairaasti hyviä brunssipaikkoja! Vielä on kaks testaamatta ja sen jälkeen oon käynyt kaikki läpi. // Olisin voinut pakahtua onnesta, kun brunssillakin oli tuoreita mansikoita ja maailman parasta brownieta, jota oon koskaan syönyt. // Mun silmäteräni, jossa on nyt 58 mekkoa. Uhosinkin Instagramissa, että aion tänä vuonna viettää sadan mekon juhlaa, joten hieman täytyy vielä niitä ostella. 

PicMonkey Collage
Parina iltana on ollut tosi nätit auringonlaskut, kun koko taivas on värjäytynyt vaaleanpunaiseksi. Oon tehnyt niin paljon iltavuoroja, että nää on jäänyt sen takia kokonaan näkemättä, mutta onneksi kerkesin ikuistamaan tän yhen kerran. // Kyllä, onnellisuus taattu. En todellakaan tiedä parempaa makuyhdistelmää kuin suklaa ja tuoreet mansikat. // Joonas tykkää jostain syystä letitellä mun hiuksia iltaisin, vaikken mä oo kovin innostunut leteistä itelläni :-D Siitä mä kuitenkin nautin tosi paljon, kun mun hiuksia näprätään ja niihin tehdään kampauksia. // Oli aikamoinen projekti saada toi mekko-oksa valmiiksi, sillä puoli kuudelta sunnuntai-illalla tajusin, että meillä on liian pienet koukut. Kaupat oli menossa puolen tunnin päästä kiinni, joten me ajettiin kaasu pohjassa rautakauppaan, jossa oltiin varttia vaille kuusi. Joonas kyllä kyseli, että eikö tätä olis voinut hoitaa seuraavana päivänä, mutta mä halusin sen heti kattoon... 

PicMonkey Collage
Ihanat tulppaanit, joita meillä on ollut lähipäivinä isot kasat. Kevät on siis tulossa! // Haha, yllätin mun kaverin selvittämällä hänen osoitteensa netistä ja vein oven taakse pienen lahjan nimettömänä. Tää päättyi vähän huonosti, sillä hän asui paritalossa ja vein sen aluksi sen toisen oven luokse! Kummassakaan ei lukenut nimikylttejä, joten veikkasin toista oikeaksi... // Onneksi loppu päättyi hyvin ja toisen omistaja oli käynyt siirtämässä lahjan oikean oven taakse :-D Kaverit kyllä nauroi, että tää on niiiin mun tyylistä selvittää netistä osoite ja mennä salaa oven taakse... // Oon tykästynyt kiiveihin tosi paljon, vaikka sain niistä muutama vuosi sitten yliannostuksen kokonaan. Mutta hedelmäsalaatti ei oo ihan mun juttu vieläkään. 

PicMonkey Collage
Nää selfiet on harvinaisia nykyään ja totta puhuakseni tääkin on snapchatin kuvasta leikattu. // Oli hyvää, mä oon näitten ansiosta alkanut syömään vähän enemmän hedelmiä. // Koska mä en tykkää ruoanlaitosta, niin poikaystävä on yleensä mielellään kokkaillut keittiössä. Yhtenä päivänä se ei kuitenkaan ollut, enkä mä kuollaksenikaan halua siellä tehdä mitään, joten tilasin meiän viereisestä pizzeriasta hyvällä omatunnolla pizzaa. Enkä oo syönyt missään parempaa pizzaa kuin sieltä! :-D Mulla on joku huono onni aina keittiössä: tuun sieltä aina itkien pois, kun oon satuttanut itteni, särkenyt astioita, saanut tikattavan haavan veitsestä tai kaatanut mansikat valkoiselle keittiönmatolle (tää on tapahtunut jo kolmesti...). Siispä pysyttelen mieluusti poissa näkyvistä! // Olin menossa kouluun, kunnes mun sukkikset ratkesi matkan aikana, eikä mulla tietenkään ollut varaparia mukana. Tältä mä näytin koulussa, onneks mekko oli tosta vähän pidempi, joten se peittyi aika hyvin. 

tiistai 21. helmikuuta 2017

VIIME PÄIVIEN OTOKSIA

IMG_0176
Käytiin sunnuntaina pikaisesti kaupungilla ja totesin jo ennen siellä käymistä, että tuskin mä tuun mitään löytämään, kun en oo ostanut pitkiin aikoihin kivijalkakaupoista mitään. Yllätyksekseni löysin kuitenkin kolme mekkoa, yhden hameen, yhen pitkään etityn kevättakin, maljakon, täydellisen värisen neuleen ja yhden ihanan paidan. Tästä innostuneena käytiin vielä toisessakin kauppakeskuksessa, mutta ihanan keväisiä värejä tarttui mukaan! Saan tällä viikolla mun loput vaatepaketit postista (työkavereiden onneksi, sillä mun paketit menee suoraan työpaikalle, haha...) ja rupeen sitten väsäämään ostospostauksen kakkososaa :-) 

IMG_0186
Meillä kävi hauska sattuma, sillä mä päätin ostaa töistä kaks kimppua kukkia ja kotiin tullessa Joonaskin oli halunnut yllättää ja osti myös kaksi kimppua kukkia. Onneks nää kaikki oli erivärisiä, mutta meinas tulla pieni kriisi, kun meillä ei ollut kuin yksi maljakko! :-D Hauskaa tästä teki se, että meillä on mun mielestä tosi harvoin kukkia ja nyt molemmat oli ostanut samana päivänä sattumalta neljä kimppua. Tuli siis kiire maljakko-ostoksille, mutta ehkä olikin ihan hyvä syy ostaa niitä lisää.

IMG_0163
Vapaapäivien mennessä niin ristiin, oltiin jo aiemmin päätetty, että ainoana yhteisenä vapaapäivänä tehdään jotain kivaa. Oli niin kivaa, että aika meni ihan siivillä kahvilassa istuskellen, kaupungilla kävellen, autossa istuen ja kaupassa käyden. Saatiin myös siivottua koko koti ja nyt täällä on kiva taas hetken verran katella ympärilleen. Ja jotenkin mä koen, että jos on kukkia, niin kodin tulee olla siisti. 

IMG_0168
Oisin voinut purskahtaa itkuun, kun sain pitkän ajan jälkeen tuoreita mansikoita. Ne oli niin hyviä, etten muistanutkaan! Mä jotenkin usein ajattelen, että kahviloissa käyminen olisi rahanhaaskausta, mutta kyllä niissä on silti niin kiva käydä. On jotenkin luksusta, kun kaikki on valmiina, eikä tarvii ite tehdä mitään tilauksensa eteen. Mulla on Turussa monia lemppariravintoloita- ja kahviloita ja aattelinkin väsätä niistä ihan lähiaikoina postausta, kertoen vinkeistä teillekin. Yhtenä ikisuosikkina on kuitenkin Fontana, joka ei petä ikinä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

KUINKA SUURI ROOLI SOSIAALISELLA MEDIALLA ON

IMG_0046
Jos kysytään mun kavereilta, niin he vastaisi luultavasti, ettei todellakaan suuri. Mutta mulle some on tärkeä: se on viestintäkanava, inspiraation lähde, työjuttujen mahdollistaja, arjen helpottaja, viihdekanava, vertaistuen antaja ja paikka, jossa mä ilmaisen itteäni. Tän lisäksi se on myös paikka, jossa mä haluan työskennellä tulevaisuudessa. Mä en kuitenkaan missään nimessä koe, että mä olisin sosiaalisen median orja. Tai että elämä olisi just sitä, miltä se näyttää muiden Instagrameissa ja Snapchatissa. Koen olevani ehkä jopa etuoikeutettu, sillä tiedän bloggaajana niin todellisena, ettei se arki oo todellakaan sitä kuin kuvissa. Ja se on mulle täysin okei, sillä nimenomaan ne arkiset - mutta kauniit - hetket on niitä, joita mä haluan somessa nähdä. En mä inspiroidu sotkuisesta olohuoneesta tai hupparilookista, vaan tiedän sen olevan jokaisen meidän arjessa, niiden kaikkien kauniiden kuvien takana. Siksi musta onkin ollut ihan hullua, että joku nielee sokeasti aivan kaiken. En tiedä, onko sellaiset tyypit niitä, jotka ei oo kovinkaan aktiivisia somessa ja siksi he ei kyseenalaista kuvien tarinaa?

IMG_0060
Mä rakastan sitä, että oon elän aikakaudella, jossa tieto on helposti saatavilla, ystäviin voi pitää yhteyttä ilmaiseksi, näen kavereitten kuulumiset helposti ja voin kuluttaa aikaa somessa tuntikausia. Ihmiset on herkästi kovin tuomitsevia sosiaalisesta mediasta, mutta mä en näe somen käytössä mitään pahaa. Mä saatan hyvinkin viettää täällä päivittäin aikaa varmaan viisikin tuntia töiden lisäksi, kun teen koulujuttuja tai kirjoitan blogia. Tykkään jakaa osan elämästäni someen, mutta yhtä paljon mä tykkään myös kattoa kavereitten Snapchattien tarinoita, joissa he jakaa ihan pieniä paloja arjestaan. Mä oon viihtynyt ihan pienestä lähtien koneella paljon: eskari-iässä muistan kirjottelleeni päiväkirjaa ja novelleita koneen tekstitiedostoihin. Vähän vanhempana löysin tyypillisen Habbo-hotellin (haha, mä muistan, miten koukussa olin siihen!), jossa tuli vietettyä aikaa ihan liikaa. Hetkeä myöhemmin uppouduin ihan täysillä Irc-galleriaan ja Facebookiin. On aina tuntunut luonnolliselta viettää aikaa somessa, vaikka tiedän niitäkin henkilöitä, jotka kokee sen turhanpäiväiseksi. Mä oon aloittanut bloggaamaan 11-vuotiaana ja mulla on edelleen tallessa sen ajan blogi! Siitä lähtien mä en oo ollut poissa blogimaailmasta. Tätä blogia oon kirjoittanut viis vuotta, enkä osaa kuvitella elämää ilman blogia. Tuntuisi oudolta, ettei saisi purkaa näitä kaikkia ajatuksia jonkun kanssa, kun tää on niin terapeuttista. Mä täytän pian 21- vuotta ja ensimmäisestä postauksesta on pian kymmenen vuotta.

IMG_0034
Mun mielestä sosiaalinen media on mitä parhain paikka viettää aikaa, kunhan siellä on oma itsensä,  fiksu ja muut huomioonottava. Niin kauan, kun jakaa omaa arkeaan, kaikki on ookoo. Mutta siinä vaiheessa, jos somea käyttää siihen, että yrittää tehdä elämästään erilaista ja kiiltokuvamaista, mennään pahasti väärään suuntaan. Ei netti oo mikään paikka, jossa huijataan todellisuudessa, yritetään tehdä muut kateellisiksi ja pyritään muokkaamaan totuutta. 

IMG_0044
En todellakaan tiedä miksi, mutta kukaan mun parhaista ystävistä ei ajattele samalla tavalla somesta: heillä ei oo blogeja, Instagramiin lisätään kuvia kerran vuodessa ja heille sosiaalinen media on jollain tavalla sitä mustavalkoista ajattelua. Mä joudun usein muistuttelemaan, ettei kaikki oo just sitä kuin somessa sanotaan, sillä ei kukaan halua nähdä niitä sotkusia koteja, likaisia tiskejä ja pyykkikasoja. Suuri osa mun "uusista" kavereista ei oo koskaan lukenutkaan mun blogia, mutta välillä he on kyselleet, että mitä mä sinne kirjoitan. Kerran sanoin, että mun viimeisin postaus käsitteli seksiä ja joskus postaan parisuhteesta, mutta aihe vaihtuu aina postauksen mukaan. Voi oisittepa nähneet heiän ilmeet, kun he naurun seasta vakavoitui ja kysyi, että en kai mä oikeesti kirjota sellasista aiheista nettiin :-D On siis tosiaan tyyppejä, joille some on tosi vieras juttu ja sen koetaan olevan jollain tavalla pyhä asia. Vaikka he mieltää mut tosi avoimeksi luonteeltani, niin silti he kokee sen oudoksi, että omasta elämästä jaetaan julkisia paloja nettiin. Mun elämässä pisimpään olleet ystävät tietää, että blogi kulkee mun seurassa varmaan elämäni loppuun asti. Heiltä mä saan paljon kannustusta ja ihanaa palautetta tähän touhuun, mutta vertaistukea on ihan mahtavaa saada muutamalta blogituttavalta. Oli ihana treffata kesällä blogityttöjen kanssa ja puhua blogista, kun kaikki ymmärsi toisiaan täydellisesti ja sai kerrankin puhuttua suunsa puhtaaksi aiheesta!

torstai 16. helmikuuta 2017

USKALLA TÄNÄÄN

IMG_9962
IMG_0009
IMG_9953
IMG_9869
IMG_9140
♥ Uskalla tänään kehua tuntematonta, sillä kehut piristää päivää. Mäkin koitan kassalla aina kehua asiakasta, jos näen hänellä jotain hyvännäköistä. Viime kerralla kehuin asiakkaan pirteetä kukkaroa ja sitä edellisellä kerralla sanoin pienen tytön äidille, että hänen tytöllään on ihanan tuikkivat silmät. 

♥ Uskalla pukea päälles just ne vaatteet, joissa tekis mieli tanssia huonetta ympäri ja huutaa kaikille, että eikö oo ihana asu. Siltikin, vaikka asu ei ehkä olis ihan sopiva tähän vuodenaikaan, niin uskalla pukeutua niin, että sulla on mielettömän hyvä olo ittes kanssa.

♥ Uskalla sanoa ääneen, kun kiukuttaa tai oot jostain erityisen tyytyväinen. Uskalla näyttää kaikki tunteet, äläkä ikinä pelkää näyttää niitä. Ne tunteet kertoo vaan, että sä oot elossa ja uskallat välittää. 

♥ Uskalla sanoa "kyllä", kun kaverit ehdottaa jotain hauskaa lähipäiville suunnitelmaksi. Vaikka kotoa ei millään huvittaisi lähteä tonne pakkaseen, niin et varmasti kadu sitä myöhemmin. 

♥ Uskalla haaveilla vähän överistikin välillä, sillä harva juttu on niin epärealistinen, etteikö sitä voisi toteuttaa. Jos haluat lähteä maailman eksoottisimmalle saarelle, niin mikään tai kukaan ei saa olla estämässä sua. 

♥ Uskalla hymyillä vastaantulijoille. Ja niin leveellä hymyllä, että he miettii, mikäköhän sua vaivaa. 

♥ Uskalla myös nauraa omille heikkouksillesi. Olin viime viikolla koko päivän töissä ja illalla, kun rupesin snäppäämään, niin huomasin, että mun toinen kulmakarva on poissa! Kukaan ei ollut sanonut, että "hei, oot hieronut sun kulmakarvaa ja sen takia siitä on kaikki väri lähtenyt, kun taas toinen on edelleen piirretyn näköinen." Aluksi mietin, että miten noloa, mutta sitten ymmärsin, etten mä ois voinut korjata asiaa mitenkään... 

♥ Uskalla myöntää itellesi, että tarviit pienen tauon kaikesta. Uskalla ottaa omaa tilaa, raivata kalenteria tyhjemmäksi ja antaa itellesi aikaa. Luin jostain niin hyvän jutun, jossa sanottiin, ettei parhaimpia ihmisiä oo ne, jotka suorittaa eniten. Vaan nimenomaan ne, jotka osaa kuunnella kehoaan ja kaiken sen tekemisen ohella myös lomailla. 

♥ Uskalla kuitenkin myös tarttua tilaisuuteen ja kokeilla, että osaatko. 

♥ Uskalla lähestyä kivaa tyyppiä ja pyytää vaikka kahville. Et varmasti kadu, sillä jos tää tyyppi on mukava, niin saatat saada elinikäisen ystävän tai kumppanin. Jos puolestaan kaikki on epäonnista, niin saatpahan jotain naurettavaa ja muisteltavaa kavereitten kanssa. 

♥ Uskalla kommentoida sosiaalisessa mediassa, se avaa monia uusia ovia! Mun mielestä some on niin mahtava, sillä sieltä löytyy varmasti jokaiselle esimerkiksi Instagramista niitä inspiroivia tyyppejä, joista saa arkeen pientä lisäboostia. 

tiistai 14. helmikuuta 2017

KIVAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

IMG_9990
IMG_9993
IMG_0002
Meillä molemmilla oli eilen vapaapäivä, joten makoiltiin sängyssä pitkään, höpöteltiin kuulumisia ja oltiin sylikkäin. Ens kuussa meillä on kuusivuotispäivä ja jaksan edelleen ihmetellä, miten hyvin sitä viihtyy jonkun tyypin kanssa vuodesta toiseen. Monesti kaverit kyselee, että eikö sitä kyllästy olemaan saman ihmisen kanssa vuosi vuodelta, mutta ei! Kun on löytänyt vierelleen sen ihmisen, jonka kanssa kemiat vaan klikkaa, niin ei siitä halua pois lähteä. Ylösnousemisen jälkeen suunnattiin kauppaan ostamaan jauhoja, sillä mun teki ihan hirveesti mieli lettuja ja jauhot oli just eilen loppuneet. Meiän piti syödä pelkästään lettuja, mut Joonas heittikin ilmoille, että olis kiva tehdä pieni brunssi pitkästä aikaa. Väsättiin sit aamupalaa aika myöhään, joten päiväruoka syötiin vasta illalla. Meiän piti ottaa asukuvia, mutta en millään saanut aikaiseksi nousta sängystä ylös... Kun vihdoin pääsin ylös ja sain meikattua, niin sit ei enää huvittanutkaan :-D Jotenkin niitten ottaminen on työn ja tuskan takana talvella, enkä osaa nauttia niitten ottamisesta samalla tavalla kuin kesällä. Toivottavasti joku muukin osaa samaistua siihen fiilikseen, että tärkeintä asukuvissa on näin kylmällä ilmalla saada ne mahollisimman nopeesti otettua!

lauantai 11. helmikuuta 2017

OSTOSPOSTAUS TALVELTA

IMG_9912
Harmaa neulemekko, jonka löysin sattumalta Mohitosta! Tää on niin täydellinen päällä, yksi mun lemppareista tällä hetkellä. Voi, kun jokainen neulemekko olisi tänkaltainen.

IMG_9915
Viininpunaisen tilasin netistä, mutta se osottautui tosi huonoksi neuleeksi, mutten voinut palauttaa sitä. Vaaleanpunainen neulemekko taas oli paljon odotettua lyhyempi, mutta kyllä se paremman puutteessa menee!

IMG_9922
Viininpunainen ja musta neulemekko on ihan perusmekkoja, jollaisia tarvii aina. Nää on niin helppo heittää päälle, kun ei keksi mitään erikoisempaa. Erityisesti tää ensimmäinen on niin lämmin, ettei talvellakaan tuu kylmä. 

IMG_9928
Valkoinen neulemekko ei ihan pääse oikeuksiinsa, mutta se on päällä kivan löysä ja rento. Beige taas on ihan vartalonmyötäinen ja tää olikin mulla asukuvissa pari viikkoa sitten. 

IMG_9930
Jes, lisää väriä vaatekaappiin! Mun vaatekaapissa on niin ankeeta, että tarviin ehdottomasti oranssia, punaista, keltaista, lilaa lisää :-)

IMG_9936
Olin jo päättänyt, että kymmenen punaista mekkoa vaatekaapissa riittää mulle, mutta tän nähdessä en voinut tulla kotiin tyhjin käsin. 

IMG_9908
Tää oli pari kokoa liian iso, vaikka mittasin tarkkaan omat mittani kokotaulukon perusteella. Tää on kuitenkin sellanen superpaksu, joten menee hyvin talvella ja siksi päädyin pitämään sen. Tykkään tän väristä myös tosi paljon.

IMG_9933
T-paita? Mun vaatekaapissani? Mulla ei siis oo yhtäkään t-paitaa, sillä en tykkää niistä ollenkaan. Jotenkin koen, ettei ne oo kovin naisellisia, mutta jokin tässä paidassa sytytti! Osaan kuvitella tän tosi hyvin korkeavyötäröisen hameen kanssa.

IMG_9949
Pörröneule ja musta neule oli sellasia vaatekappaleita, joille tulee aina käyttöä, eikä mulla ollut aiemmin kumpaakaan. Se aukko on nyt paikattu!

IMG_9941
Mä oon ettinyt jo vuosia täydellistä vaaleanpunaista neuletta ja nyt se vihdoin löytyi! Mä en yleensä käy H&M:ssä ollenkaan, mut nyt menin tylsyyksissäni sinne ja törmäsin tähän. 

torstai 9. helmikuuta 2017

UUDENLAISELLA ENERGIALLA

IMG_9964
IMG_9959
IMG_9969
IMG_9967
Viime viikkoina oon ollut erityisen laiskalla fiiliksellä, mutta tää viikko on lähtenyt käyntiin ihan uudenlaisella energialla! Just nyt tuntuu siltä, että kaikki on niinkuin pitääkin. Ehkä syy tähän onnellisuuteen on lomamatkan varaaminen, sillä mä rakastan, kun on jotain mieletöntä odotettavaa. Heräsin pitkän kaavan kautta, vitkuttelin sängyssä vielä tunnin puhelin kädessä ja ylösnoustessa kello olikin jo yheksän. Söin aamupalaa samalla, kun vastailin sähköposteihin ja hoidin tärkeitä viestejä pois alta. Sen jälkeen kirjottelin esseetä eteenpäin ja jaksoin tehdä vähän extraakin, jotta huomenna olis vähemmän tehtävää. Kello oli siinä vaiheessa jo yksitoista, joten kävin ottamassa tähän postaukseen kuvat ja samalla ylihuomenna ilmestyvään ostospostaukseen. Viimeisestä ostospostauksesta on jo aika monta kuukautta, joten oon jakanut tän postauksen kahteen osaan. Nyt mä makoilen sängyssä kone sylissä ja meen kohta tekemään jotain ruokaa, sillä yheltä on aika lähteä töihin. Aiemmin mä rakastin aamuvuoroja, mutta kyllä on pakko sanoa, että opiskellessa iltavuorot on se mun pelastus. Ilman niitä en pystyisi opiskelemaan (sitä vähää, mitä jaksan keskittyä...) ollenkaan. Pitäkää kiva torstai!

tiistai 7. helmikuuta 2017

ME MENNÄÄN BORACAYLLE

24733392554_03406ba40a_o-3
25260117321_21875e1ee6_c
25513933931_cbb24f6986_c-2
24919852833_e64cd1a086_o
25353201625_36855a3100_c
Mun keväässä on niin paljon ajanjaksoja, jolloin mä en pysty lähtemään reissuun. On oltava läsnä työvuoroissa, jotka on jo merkattu työvuorolistaan. Näyttötutkintoa ennen en saa lähteä, sillä muuten en valmistu. Pääsiäispäivät mun tulisi olla Suomessa. Olin jo ajatellut, että ehkä tää tarkoittaa sitä, etten voi yksinkertaisesti lähteä tänä keväänä reissuun. Kunnes edellispäivänä en saanut opiskeltua ja klikkailin matkakohteita ja mietin, miten siistiä olis tehdä joku mieletön reissu! Tutkin ja tutkin nettiä, kunnes löysin lennot Filippiineille. Ja sit olinkin jo tajunnut, että tässä olisi mahdollisuus käydä Boracaylla. Poikaystävä yritti vähän jarrutella mua, mutta laitoin sen heti menemään töihin ja kysymään pomolta, että saako hän pari viikkoa vapaata. Mä menin myös häntä koipien välissä oman pomoni luokse kysäisemään asiasta ja vastaus oli päivän oottelemisen jälkeen: KYLLÄ! Lähdetään jo kahen kuukauden päästä, heti kun oon saanut näyttötutkinnon suoritettua. Oon niin innoissani, sillä poikaystävä ei oo koskaan ollut Euroopan ulkopuolella ja Boracay on ollut mun salainen haave jo ikuisuuden. Tein reilu puoli vuotta sitten postauksen matkakohteista, joissa haluun ehdottomasti käydä ja tää kohde löytyi myös sieltä listasta!

Aasia, Oseania ja Afrikka on sellasia paikkoja, joita kohtaan oon älyttömän innostunut. Euroopan maat ei oo koskaan herättänyt mussa samanlaista fiilistä kuin nää alussa mainitut. Euroopan maiden näkeminen on mun kohdalla enemmän yleissivistyksen ja lähimaiden tuntemisen halua kuin kiinnostusta. Eksoottisemmat kohteet herättää mussa kuitenkin ääretöntä kiinnostusta ja haluaisin vaan tutkia näitten maitten luontoa, palmuja ja luonnonilmiöitä. Jalat alkaa vipattamaan, tekis mieli tanssia ja alan miettimään, minkälaisen seikkailun saan näissä maissa kokea. Ja koska Filippiinien pääkaupunki Manila ei riitä mulle, me lennetään siitä vielä eksoottisempaan paikkaan, nimittäin Boracaylle! Lähetään huhtikuun puolessavälissä ja en malta odottaa... Mäkin ajattelin, että keväällä on niin paljon tekemistä, etten voi lähteä reissuun, mutta priorisoinnilla kaikki onnistuu :-)

maanantai 6. helmikuuta 2017

KYLLÄ, MÄ HALUAN OLLA NAINEN

IMG_9778IMG_9755
IMG_9807
IMG_9774
IMG_9763
Vaikka kuinka ihmiset sanookin, ettei halua lokeroida itseään, niin kyllä mä haluan. Haluan olla nainen, näyttää naiselliselta ja tehdä asioita, jotka mielletään naisten jutuiksi. Mä ihan oikeasti rakastan sitä, että oon sukupuoleltani nainen ja haluan olla tiukasti siellä laatikon sisällä. Haluun olla pikkulusikka, hoitaa kotitöistä ne mieluisimmat ja jättää autoihin liittyvät jutut poikaystävälle. Mun pahin painajaiseni olis se, ettei ihmiset tietäisi, kumpaa sukupuolta edustan. Jo silloin, kun mä olin ihan pieni, mä rakastin mekkoja. Rakastin olla tyttö ja mietin, miten kamalaa olisi ollut, jos munlainen tyyppi olisikin syntynyt pojaksi! Voi vitsit, että mä rakastan naisen vartaloa, kapeeta vyötäröä ja kaikkia niitä muotoja. En ikinä haluais peitellä sitä, että oon syntynyt naiseksi. Ulkonäköni takia mä saan kuitenkin paljon ennakkoluuloja, sillä ihmiset luulee, että mä oon luonteeltanikin se hienohelma. Poikaystävä räkättää aina naama punasena, kun kerron sille juttuja, miten kaveritkin luulee mua toisenlaiseksi.

En mä oo mikään hygieniafriikki, jonka täytyy olla pesemässä jatkuvasti käsiä. Ei mua kammoksuta olla hostelleissa yötä (yksi mun hyvä ystävä sanoi, ettei voisi ikinä kuvitella mua hostellissa, vaikka lähes koko Balin reissun majoituin mitä kuvottavimmissa hostelleissa) tai nähdä liskoja ulkomailla. Meinasin kuolla nauruun, kun hän nauroi meiän porukassa, että: "Kuvitelkaa Noora hostellissa, ei ikinä!" Enkä mä kilju ampiaisista tai valita, että mun vaatteet likastuu. Voin ihan loistavasti olla ilman meikkiä kaupungilla ja monesti oonkin. Monesti, kun vastaan tulee joku ällöttävä tilanne, niin mä oon se, joka saa sen hoidettavakseen. Voin kävellä mutalammikossa paljainjaloin, eikä se ällötä mua millään tavalla. Silti monet kuvittelee, että mä viihdyn ainoastaan viiden tähden hotelleissa, shoppailemassa ja oon hyvin tarkka siitä, mitä voin tehdä. Mä oon nukkunut luteiden ja torakoiden keskellä, mutta myös paahtunut neljänkymmenen asteen kuumuudessa ilmastoinnin hajotessa, ilman suihkua. On tavallaan tosi karua, että ulkonäön annetaan vaikuttaa niin suuresti. Haluun kyllä pukeutua nätisti ja naiselliseksi, mutta en mä missään nimessä halua, että mut luokitellaan hienohelmaksi sen vuoksi.