maanantai 27. helmikuuta 2017

ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ

Ja juurikin sillä hetkellä, kun ei uskoisi. Olin tulossa torstaina kotikoota, josta lähin vähän ennen kaheksaa illalla ajamaan kotiin. Äiti varoitteli, että ajan tosi varovasti, sillä tiet oli ihan peilijäässä. Kun olin lähdössä, niin iskä tuli vielä huikkaamaan, että mun pitäisi pyyhkiä etulamput vielä lumesta, nähdäkseni paremmin. Lähdin ajamaan mennen kaikki mutkat tosi hiljaa, sillä ajattelin, että onnettomuuden sattuessa, ne sattuisi just tollaisiin kohtiin. Takaraivossa oli kuitenkin pieni fiilis, joka sanoi, että tällä matkalla sattuisi jotain. Se fiilis oli kuitenkin niin pieni, että jatkoin ajamista hiljaksiin ja ison kauppakeskuksen moottoritiellä ajattelin selvinneeni jo melkein kotiin asti. Enää oli pelkkää suoraa kotiin, lunta tuiskutti täysillä, mutta mikään ei tuntunut poikkeukselliselta. Katoin sivupeilistä, miten takaa tuleva lähti ohittamaan mua. Nanosekunnin päästä mä kuitenkin tajusin, että kohta tulee kolari. Sillä nanosekunnin ajalla suoristin äkkiä asentoni sellaiseen asentoon, jossa olisin mahdollisimman kaukana kaikesta, jottei törmäys sattuisi niin paljoa. Ja yhtäkkiä pamahti kovaa, muttei sattunut mihinkään. Mun auto pyörähti ympäri ja istuin tyynenrauhallisesti sisällä. Olin edelleen keskellä vilkasta moottoritietä, joten ajoin vähän sivummalle, etten olisi muiden tiellä. Mulla meni pari sekuntia tajuta, että mitä oli tapahtunut ja luulin, että ihmiset olisi pysähtyneet auttamaan. Istuin autossa vielä pienen hetken odottaen apua, kunnes huomasin koko auton etuosan menneen kasaan. Ohi meni satoja autoja, jotka oli nähnyt tilanteen, mutta yksikään ei pysähtynyt kummankaan meiän kolaroijan kohdalle. Säihkähdin tosi paljon, kun huomasin, ettei tää toinen kolaroija ollut liikkunut mihinkään autossa. Mä menin hänen autolle ihan kauhuissani, kuvitellen, että hän makaa siellä verisenä ja kuolleena. Hän puhui puhelimessa, eikä päästänyt mua autoonsa sisään, mikä lisäsi mun ihmetystä asiaan. Mulla ei ollut hajuakaan, mitä oli tapahtunut ja seisoin pakkasessa kuskin vieressä oottaen, että hän avaisi oven. Viiden minuutin jälkeen hän päästi mut sisään ja kysyi, että sattuuko mua johonkin. Siinä tilanteessa ei sattunut, joten paikalle ei kutsuttu ambulanssia. 

Hän puhui poliisien kanssa puhelimessa ja mulla oli autossa edelleen virrat päällä. Olin yllättävän rauhallinen tilanteessa, vaikka samalla mua pelotti tilanne. En tiennyt yhtään, että mitä seuraavaksi tapahtuisi: onko tää vastapuoli kovin vihainen tai että millä saan auton pois. Soitin äitille, että mitä mä nyt teen, ja millä saadaan auto pois moottoritien vierestä. Äiti sanoi lähtevänsä heti tulemaan, mikä helpotti mun oloa. Lopulta poliisit tuli ja heiän ensimmäinen kysymys mulle oli: "Mitäs aiot nyt tehdä?" ja mun teki mieli sanoa, että enpä oo kovin kokenut kolaroija, joten en tiedä. He puhallutti mut ja vei kuulusteltavaksi, mikä oli mun mielestä superkuumottavaa, sillä mulla ei ollut oikeesti hajuakaan, mitä oli tapahtunut. Lisäksi poliisit suhtautui muhun tosi inhottavasti ja töykeästi, mitä ihmeteltiin suuresti äitin kanssa jälkeenpäin. Selvisi kuitenkin, että ilmeisesti silloin, kun tää mies lähti ohittamaan mua ja ajettiin samansuuntaisesti, niin mun auto on lähtenyt hallinnasta peilijään takia. Niin tää mies oli ainakin poliiseille kertonut ja luotin hänen sanaansa, sillä mä en itse tiedä tilanteesta. Tietä ei oltu suolattu, vaikka se olisi pitänyt ja siksi mitään ei olisi ollut tehtävissä. Se esti mua saamasta sakkorangaistusta, sillä se kohta tutkittiin ja se oikeesti oli vaarallinen. Jossain vaiheessa äiti tuli paikalle, kun hinausmiehet vei mun autoa pois, sillä se meni tän seurauksena lunariin, eikä olis tullut käyttökelvolliseksi enää. Tässä vaiheessa mun pää alkoi sattua paljon ja olo muuttui huonovointiseksi. Keräsin autosta viimeiset tavarat ja sain parin tunnin päästä lähteä kotiin, kun poliisikuulustelut oli ohi. Oli ihana päästä omaan sänkyyn keskellä yötä vihdoin ja viimein.

Mutta sitä mä ihmettelin kaikkein eniten, että kukaan ei pysähtynyt auttamaan paikassa, jossa autoja ajoi satoja ohi. Kaikki kuitenkin näki meiän onnettomuuden, törmäykset, autojen pyörimiset ja hätävilkut tän jälkeen päällä. 

10 kommenttia:

  1. Kauhea tilanne! Se tuli tuosta mieleen kun sanoit että päähän alkoi sattua tosi paljon ja oli huonovointisuutta, että olethan tarkistuttanut niskan ja pään - sehän on todennäköisesti retkahtanut kovasti. Siellä voi olla jopa pieniä hiusmurtumia. Niistä voi olla myöhemmin tosi paljon haittaa.
    Ihmettelen kyllä että ohittamaan lähtenyt kuljettaja selviäisi korvauksitta... ei hänen arviointikykynsä ollut kohdallaan kun lähtee ohittelemaan lumisateessa ja liukkaalla...

    Toivon kaikkea hyvää ja pikaista toipumista tuosta kolarista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalle ei soitettu ambulanssia, mut kävin yksityisellä eilen ja siellä tosiaan oli selässä sekä niskassa venähdys... :-/ Nyt oottelen vakuutuksesta päätöstä, että korvaako he jatkohoidot vai ei. Kyllä hän selvisi ilman mitään korvauksia, mä korvasin kaikki hänen kulunsa autosta, hinauksesta ja lääkärikäynneistä lähtien. Mulla ei oo hajuakaan, mitä tapahtui, mutta en voinut olla kuin uskoa miehen kertomaan. Vaikka tiedostin toki senkin, että hän saattaa huijata, mutta siinä vaiheessa ei halunnut viettää yhtään ylimääräistä aikaa onnettomuuspaikalla. Mä ajoin niin hiljaa liukkauden takia, noin 70km/h, vaikka oli 100km/h rajoitus, joten hän lähti sen takia ohittamaan....

      Kiitos paljon, paperityöt alkaa vihdoin loppumaan, joten arki alkaa pikkuhiljaa helpottamaan :-)

      Poista
  2. Huhhuh, onneks teille kummallekaan ei käyny mitenkään, vaikka sun auto lähtikin lunariin :d Ja en voi ku ihmetellä samaa; miten kukaan ei pysähtyny ees kysymään et tarviitteko apua, ku kuitenki varmasti näkivät että nyt kävi pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, olis ollut aika karmivaa, jos olisi tullut henkilövahinkojakin korvattavaksi... Mä en ymmärrä tota myöskään, mun mielestä mä yritin vielä pysäytellä autoja auttamaan, mutta en saanut ketään pysähtymään. Varsinkin erityisen törkeesti teki takaa tulevat, jotka näki sen rysähdyksen :-/ Sehän on rikos, ettei pysähdy auttamaan onnettomuuspaikalle!

      Poista
  3. Hui kamala, tuollainen kyllä säikäyttää ja pistää ajattelemaan miten pienestä kaikki voi välillä olla kiinni! :( Tuota en juuri ymmärrä, että onnettomuuspaikalla kukaan ei pysähdy auttamaan!! Muistan kun itse joskus teininä kaaduin skootterilla tien varressa, kun olin kääntymässä kevyen liikenteen väylältä isomman tien yli, ja jouduin tekemään äkkijarrutuksen. Autot vain ajoivat ohi, ja lisäksi ohitseni käveli nainen koiran ja lastenvaunujen kanssa noteeramatta miuta mitenkään, vaikka jalkani oli ihan veressä :D Siinä kyllä mietti että mikä hitto ihmisiä vaivaa.. Onneksi siullekaan ei käynyt pahemmin, vaikka auto menikin romuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ei se vaadi kauheasti, että tällaisella säällä sattuisi jotain. Oon kuullut muiltakin, ettei olla pysähdytty auttamaan paikassa, jossa on vilkas liikenne. Miksi otetaan se riski, että joku toinen henkilö saattaa kuolla siksi, ettei ite pysähtynyt? Voi apua, onpa sullekin käynyt ikävästi :-/

      Poista
  4. Pakko kommentoida, että mulla on ollut samanlainen tilanne. Ajettiin kaverin kanssa mopokolari, kun auto tuli meitä päin stop-merkin takaa. Kukaan ei pysähtynyt auttamaan, kolaroinut nainen jäi istumaan autoon. Onneksi paikalle sattui pian mies, joka soitti apua. Kaverilla oli murtumia ja mulla pieniä naarmuja ja kipeä niska. Ihmettelin kovasti, että mua ei tutkittu yhtään vaikka kerroin omista haavereista...

    Just kolaritilanteessa ihmisen niska/pää heilahtaa ja sinne voi tulla vaikka mitä vammoja, ilman, että niitä näkee ulospäin. Onneksi menit itse lääkäriin! Ja onneksi ei käynyt vakavammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, näköjään en siis oo ainut, jota on kohdeltu onnettomuudessa noin... Toi on niin surullista, että ihmiset on valmiita riskeeraamaan toisen hengen, kun ei auta onnettomuuspaikalla olevia :-( Miten sellaisen tietoisuuden kanssa voi elää, että on liian itsekäs auttamaan muita, kun se tarvittava apu voi olla minimissään pelkkään hätäkeskukseen soitto. Jokainen nimittäin toimii kykyjensä mukaan ja pelkästään soitto eteenpäin on iso teko.

      Onneksi ei käynyt vakavammin kummallekaan ja ollaan kaikki vielä hengissä :-)

      Poista
  5. Kauheeta, että kukaan ei pysähtynyt auttamaan:/ Tää nyt ei kolareihin liity, mutta just viime viikolla näin kun suht vilkkaaseen aikaan keskustassa joku nuori mies kaatui suoraan selälleen jään takia. Olin itse melkein vieressä, vähän kerennyt jo kävellä ohi, mutta näin tilanteen sivusilmällä ja automaattisesti aivot ainakin mulla sanoi et nyt täytyy pysähtyä. Katoin sitten niin jo sekunnissa hänen luokseen ryntäsi kauempaakin ihmisiä auttamaan ja ajattelin sitten että siinä olisin vain tiellä jos vielä tunkisin joukon jatkoksi. Eli onneksi näitä auttaviakin ihmisiä vielä on!
    Tietysti kynnys tuollaisessa auto-onnettomuustilanteessa auttamiseen voi joillakin olla korkeampi varsinkin jos alkaa miettimään osaako auttaa oikein (tarkoitan niitä erilaisia ohjeistuksia onnettomuustilanteseen sattuessa), mutta silti kuitenkin tärkeintä olisi edes yrittää auttaa jollakin parhaaksi katsomallaan tavalla!

    Onneksi sulle tai toiselle osapuolelle ei kuitenkaan käynyt pahemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että edes joku positiivinen juttu tähän, jossa ihmiset on pysähtynyt auttamaan! Oon samaa mieltä, sillä jokaisella on velvollisuus auttaa parhaimman kykynsä mukaan, hätäkeskuksesta ohjeistetaan kohta kohdalta kyllä :-) Joten siitä ei voi jäädä kiinni, ettei "osaisi" auttaa.

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)