tiistai 14. helmikuuta 2017

KIVAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

IMG_9990
IMG_9993
IMG_0002
Meillä molemmilla oli eilen vapaapäivä, joten makoiltiin sängyssä pitkään, höpöteltiin kuulumisia ja oltiin sylikkäin. Ens kuussa meillä on kuusivuotispäivä ja jaksan edelleen ihmetellä, miten hyvin sitä viihtyy jonkun tyypin kanssa vuodesta toiseen. Monesti kaverit kyselee, että eikö sitä kyllästy olemaan saman ihmisen kanssa vuosi vuodelta, mutta ei! Kun on löytänyt vierelleen sen ihmisen, jonka kanssa kemiat vaan klikkaa, niin ei siitä halua pois lähteä. Ylösnousemisen jälkeen suunnattiin kauppaan ostamaan jauhoja, sillä mun teki ihan hirveesti mieli lettuja ja jauhot oli just eilen loppuneet. Meiän piti syödä pelkästään lettuja, mut Joonas heittikin ilmoille, että olis kiva tehdä pieni brunssi pitkästä aikaa. Väsättiin sit aamupalaa aika myöhään, joten päiväruoka syötiin vasta illalla. Meiän piti ottaa asukuvia, mutta en millään saanut aikaiseksi nousta sängystä ylös... Kun vihdoin pääsin ylös ja sain meikattua, niin sit ei enää huvittanutkaan :-D Jotenkin niitten ottaminen on työn ja tuskan takana talvella, enkä osaa nauttia niitten ottamisesta samalla tavalla kuin kesällä. Toivottavasti joku muukin osaa samaistua siihen fiilikseen, että tärkeintä asukuvissa on näin kylmällä ilmalla saada ne mahollisimman nopeesti otettua!

2 kommenttia:

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)