perjantai 28. huhtikuuta 2017

BORACAYN PUHELINKUVAT

PicMonkey Collage
Tässä vaiheessa en edes tiennyt, miten pitkähermoinen menomatka olisi edessä. // Meiän ensimmäinen välilasku oli Roomassa, josta matka jatkui Hong Kongiin. // Luin lentokoneessa tän kirjan ja pakko sanoa, että se oli superhyvä! Erityisesti, jos on luonteeltaan hyvin huumorintajuinen, niin tää varmasti naurattaa. // Vihdoin perillä ja oltiin rannalla kaheksan minuutin päästä siitä, kun oltiin saatu hotellin avaimet käteen. 

PicMonkey Collage
Meiän eka yhteiskuva koko reissulla, jota ei kylläkään saatu ottaa rauhassa - viereen tuli nimittäin kasapäin turisteja ottamaan meistä kuvaa, kun kuvattiin tätä? :-D // Supernälkäisenä pasta toimii aina, kun ei jaksa ettiä ruokalistalta annosta. // Mun mielestä tällaiset kyltit on hauskoja, kun näkee etäisyyksiä eri paikkoihin. En esimerkiksi ajatellutkaan, että Los Anglesiin olisi noin pitkä matka täältä! // Jos tää kuva ei kuvasta paratiisia, niin ei sitten mikään. Ihana näky.

PicMonkey Collage
Luulin, että Boracay olisi täynnä tuoreita hedelmiä, muttei se oikeastaan ollut! Ostin kyllä mansikoita pariin otteeseen, kun teki mieli, mutta hedelmiä en juurikaan. // Menossa hotellille, joka sijaitsi parin minuutin kävelymatkan päässä rannasta. // Nää on näitä hiekkalinnoja, joiden kuvaamisesta veloitettiin. Mä tosin (tietenkin) kuvasin tän kuvan salaa :-D // En tiedä miksi, mutten oo koskaan tykännyt mangosta. Aina mä koitan maistaa sitä uudelleen ja uudelleen, että oppisin tykkäämään, mutta ei. Mun mango-chia-hyytelö jäi todellakin syömättä, haha...

PicMonkey Collage
Mun mielestä on ihanaa istua rannalla auringonlaskun aikaan ja syödä samalla jotain hyvää, kuten hedelmiä tai jätskiä. Niin me tehtiinkin muutaman iltana. // Ja taas muutamina... // Jätski oli yleisesti täällä kallista, mut tää jätski tais maksaa 40 senttiä, kun yleensä ne oli halvimmillaankin 2€. // Se on jännä, että Suomessa näyttää ilman meikkiä ihan rotalta, mutta ulkomailla ei oo ollenkaan ruma olo ilman meikkiä, vaan oikeestaan tosi fresh. Ehkä se on ne auringonsäteet ;-) 

PicMonkey Collage
Tää kahvila oli sellainen kunnon Pinterest- tyylinen kahvila, mutten millään saa päähäni tän nimeä. Löytyy kuitenkin varmaan Tripadvisorista suosituimmista, jos lähtee selaamaan. // Tällaiset kahvilat on mun mieleen, joissa on rento fiilis ja paljon lamppuja yläpuolella. // Aika hauska sattuma, että käytiin tän kyltin luona just perjantaina, jolloin kyltti oli ajankohtainen. // Te varmaan tiiätte, että mä oon maailman nirsoin tyttö, jolta ei mee kasvikset alas millään? No, merenelävien kanssa asia ei todellakaan oo niin ja mä syön mielelläni mustekalaa, simpukoita, rapuja ja muita eksoottisempiakin mereneläviä. Tää mereneläväpaella oli NIIN HYVÄÄ. Aika jännä juttu, että mä kuitenkin tykkään merenelävistä niin paljon, jotka on taas usealle ihmiselle vaikeita saada syötyä. 

PicMonkey Collage
Ei tullut paljoa käytettyä vaatteita, kun ulkona oli +35 astetta. Viimisinä iltoina oli jo niin tottunut siihen lämpöön, että saattoi käyttää jotain bikinien päällä, muttei tosiaankaan muuten. // Illat oli ihanan rauhallisia ja tykkäsin käydä iltapalalla jossain, nauttien hiljentyvästä rannasta. // Haha, ehkä kuvista selviää, että oltiin aina biitsillä ja aivan hiekkasia :-D // Ei, ei, ei. Näyttää kyllä herkulliselta!

PicMonkey Collage
Mun ultimatelempparikakku tuli syötyä kookoskahvilassa ja vaikka se kuinka epäterveellistä onkin, niin mun pitää tehdä sitä kotona jonain päivänä! Nam, ihan superhyvää. // Yhtenä hetkenä satoi vettä tunnin ajan, jolloin maisematkin oli vähän synkempiä. Mutta sanotaanko näin, ettei toi synkkyys oo mitään verrattuna Suomen sadepäiviin, haha. // Tää oli oikeestaan aika vahinkokuva ja mua nauratti tän todellisuus, jossa mä oon ilman vaatteita peiton alla bloggaamassa. // Tonnikala on tosi erikoisen makuista ulkomailla, kun on tottunut siihen purkkitonnikalaan. Tykkään kyllä molemmista paljon. 

torstai 27. huhtikuuta 2017

ERILAISET ASUKUVAT

IMG_2004
IMG_2027
IMG_2008

Huomaatteko te näissä kuvissa jotain erilaista? Mun mielestä oli hauskaa, että sanoin just Siirille ennen näiden kuvaamista, miten jokaisella on ihan erilainen tapa ottaa kuvia. Nää kuvat on hyvin erilaiset valoitukseltaan ja kuvakulmaltaan, mitä mä oon tottunut lisäämään someen ja en edes tunnistanut itteäni näistä aluksi! En tarkoita, että se olisi huono juttu millään tavalla - sitä vaan alkaa kyseenalaistamaan, että näytänkö mä sittenkin tältä oikeasti. Mä oon käyttänyt samaa asukuvaajaa jo monta vuotta, joten olin jo ehtinyt tottua tietynlaiseen jälkeen. Joten kiitos Siirille kuvista! Tän mekon kanssa kävi muuten hauskasti, sillä viime ostospostauksessa sanoinkin, etten tykkää tän mekon hihoista ollenkaan. Mun tarkoitus oli leikata ne pois ja ommella jäljellejäänyt kangas sisäänpäin, mutten ollut saanut sitä aikaiseksi ja tää roikkui mun mekko-oksassa alkuperäisenään. Aamulla halusin päälle jotain pirteää, mutten kiireessä ehtinyt ompelemaan näitä hihoja. Katoin peiliin ja mietin, miten joku noissa hihoissa ei tunnu omalta. Ajattelin, että pidän tätä vartin päällä ja sen aikana yritän tottua tän ulkonäköön, sillä halusin laittaa päälle jotain keväistä. Ja sen vartin jälkeen mä aloin, ihme kyllä, tykkäämään tästä! Poikaystäväkin sanoi, että "älä laita sitä päälle, jos et tunne oloas siinä hyväksi, sua kaduttaa muuten myöhemmin". Ja nyt, kun katon tota mekkoa, niin mietin miksen tykännyt siitä silloin yhtään? Toihan on aivan ihana näin jälkeenpäin katottuna. Ehkä nää on näitä, kun aluksi vihaa jotain tiettyä trendiä ja ihan napsahduksesta huomaakin tykkäävänsä siitä... 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

PIENI TIETOPAKETTI BORACAYSTA

IMG_1620

Saarelle tuleminen: Tänne oli tosi vaikeeta tulla, sillä suorista lennoista ei voi edes haaveilla. Me lennettiin Helsinki-Rooma-Hong Kong-Manila- reittiä ja oltiin Manilassa yksi yö. Oltiin luettu jo etukäteen, että Filippiinien väliset lennot on aina myöhässä, joten ei viititty ottaa neljättä lentoa samalle päivälle. Seuraavana päivänä meillä oli lento Manilasta Caticlaniin, josta oli lentokentältä pakollinen bussikuljetus "pääasemalle", joka kesti noin vartin. Täältä otettiin mopokyyti rannalle, josta lähti vene kohti Boracayta ja paikanpäällä otettiin taas mopokyyti hotellille. Meiän lento Helsingistä Manilaan kesti noin 23 tuntia, Manilasta Caticlaniin reilun tunnin, venekyyti noin 15 minuuttia ja mopokyydit noin puoli tuntia. Jos siis yhteen putkeen olisi mennyt, niin matkoihin olisi mennyt sellaiset vajaat 30 tuntia kotoa Boracaylle.

Muuta huomioitavaa venematkasta: Filippiiniläiset rakastaa kaikenmaailman paperilappuja, joten pidä niistä huolta. Venematkaa varten Caticlanissa (jottei saarelle tulo olisi liian helppoa!) joutuu hakemaan veneliput, jonkinlaisen viisumin saarelle tuloa varten sekä hakemaan veneverolapun. Ja kaikki eri tiskiltä tietenkin, haha :-D Me ei hoksattu tätä aluksi, vaan meillä oli ainoastaan veneliput takataskussa, kunnes virkailija käännytti meidät pois jonosta... 

Mitä maksoi: Lentoihin meillä meni noin 550€ henkilöltä, venekyyti maksoi 2€, mopokyyteihin 20€ ja pakollisiin veneveroihin meni lisäksi noin 4€. Vajaalla kuudellasadalla siis pääsee tänne asti. 

Yleinen hintataso: Tämä oli mulle suoraansanottuna järkytys, sillä etenkin ruoan hinta on tosi korkea verrattuna muihin Aasian maihin. Ravintolaruoat on kahdelta olleet noin 25-30€, kun esimerkiksi Balilla summa oli kahdelta aina noin 7-10€. Eihän toi parikymppiäkään varsinaisesti kallis ole, mutta kun muualla Aasiassa on niin mielettömän halpaa, niin kyllähän toi on tuntuva siihen verrattuna. Monet ruoat on jopa ihan Suomen hinnoissa, joten vähän on täytynyt katella hintatasoa ennen ravintolaan menoa. Meiän hotelli maksoi muistaakseni 45€/yöltä, joten yhteensä se maksoi 300€ viikolta. Ja voin kertoa, että se oli aika matalan luokan budjetilla valittu.

Miten alueet jaotellaan: Boracay on jaoteltu kolmeen alueeseen, joista station 3 on huonoin ja siellä on esimerkiksi satama, jonka kautta saarelle tullaan. Me yövyttiin kakkosella ja voin kyllä suositella sitä, sillä se oli jo parempaa aluetta ja ihan Bulabogin ja White Beachin välissä. Station 1 on taas hienompaa aluetta, mutta se näkyy jo korkeassa hintatasossa. Suosittelen siis menemään kaikkialle muualle kuin kolmoseen!

IMG_1623
IMG_1608
Must see- paikat: Bulabogin rannassa on ihan mielettömästi meritähtiä laskuveden jäljiltä, joten niitä on hauska bongailla sieltä! White beach taas on rannoista kivoin (ja täynnä olevin). Friday- kyltti oli mun mielestä kanssa hauska, se sijaitsi jonkun yksityisen hotellin omalla rannalla ja oli kyllä aika hulppea hotelli siinä paikalla! 

Hauskat nippelitiedot: Boracay- hiekkalinnoja (joita on muuten joka puolella ja esimerkiksi Googlesta löytyy paljon kuvia) ei saa kuvata veloituksetta. Ne on siis ihan tavallisia hiekkalinnoja, joihin on kirjoitettu tän saaren nimi, mutta niiden vieressä on tusinoittain lapsia odottelemassa turisteja. Tän lisäksi musta on hauskaa, että tällä saarella ei näy lähes ollenkaan autoja, vaan ainoastaan mopoja, joihin on kiinnitetty vaunu. Tällaisella mekin ollaan matkustettu useasti. Ei kannata myöskään varautua shoppailuihin tällä reissulla, sillä ne saattaa jäädä aika olemattomiksi!

Kahvila- ja ravintolasuositukset: Käykää ehdottomasti Potato Cornerissa, vaikka ulkonäkö saattaakin hämätä! Syötiin täällä elämämme parhaimmat ranskikset sour&cream- maustettuina. Eikä yksi kerta riittänyt, vaan käytiin kuuden päivän sisällä täällä viidesti. Tän lisäksi 100% Coconut Cafe oli aivan ihana. Erityiset suositukset tän paikan kookoskakulle, jota käytiin syömässä kahdesti. Viimeinen vinkki ei koske mitään tiettyä ravintolaa, mutta käykää ehdottomasti merenelävärisotolla, sillä ne on ihan mielettömiä. 

Varaudu näihin: Taksikuskit ei omista lainkaan navigaattoreita, joten matkan teko etenee niin, että kuskit pysäyttelee muita ja kysyy heiltä apua. Tän takia matkat kestää ikuisuuksia ja ainakin mun oma turhautumiseni oli korkealla tän vuoksi. Paikalliset ei myöskään oo kovin tottuneita puolialastoman naisen vartaloon esimerkiksi uimarannoilla, vaan se tuijotus on järjetöntä. Ja toisinkuin suomalaiset, tässä maassa saatettiin tuijottaa viisikin minuuttia kääntämättä katsetta pois. Se oli vähän kiusallista, sillä suomalaiset lopettaa tuijottamisen, kun heitä päin katsoo, mutta täällä ei. Kulttuurierot huomasi myös siinä, että mua ei koskaan naisena puhuteltu, vaan aina miespuolisen kanssa keskusteltiin. Vaikka mä oisin kysynyt jotain, niin vastaus annettiin aina Joonakselle :-D 

tiistai 25. huhtikuuta 2017

IHANA BLOGILAUANTAI

IMG_2043
IBA2017-126
Kuva: Henri Ilanen

IMG_2072
IMG_2079
IMG_2046-001
IMG_2044
Lauantai oli ihan mieletön päivä, sillä aamulla lähdin Indiedaysin blogitapahtumaan ja mun oli tarkoitus olla vaan päivätapahtumassa. Asiat kuitenkin vähän muutti suunnitelmiaan paikanpäällä ja mä tulinkin myös iltatapahtumaan sillä huomiolla, että mulla oli mukana ainoastaan huulipuna, rahat ja järkkäri! Sen vuoksi mulla oli toi arkisempi mekko päällä molemmissa tapahtumissa, sillä en ollut ottanut varavaatteita mukaan. Onnekseni mä oon mekkotyttöjä, joten toi meni ihan hyvin kumpaankin, vaikka olis tietty ollut kiva pukeutua vähän hienommin iltaa varten. Mä olin pyytänyt mukaani Maijan, jonka kanssa ei oltu puhuttu lainkaan aiemmin, haha. Sain myös monta ihanaa uutta tuttavuutta, sillä näin ensimmäistä kertaa molemmat Siirit, Tytin sekä Jasminin, jonka kanssa vaihdettiin monet naurut illan aikana. Musta tällaiset blogitapahtumat on aina niin ihania, sillä ne tuo yhteen kaikki samanhenkiset tyypit ja on mieletöntä nähdä sellaisia tuttuja, joiden blogeja on jo seurannut pitkään. Jotenkin mä koen, että verkostoituminen on tosi tärkeetä tässä harrastuksessa, joten tässä tapauksessa se onnistui loistavasti :-D Mun mielestä oli myös älyttömän inspiroivaa nähdä toinen toistaan upeampia asuja, kun kaikki oli panostaneet ulkonäköönsä ihan viimisen päälle. Me saatiinkin näitten uusien tuttavuusten kanssa idea siitä, että järkätään täällä Turussakin oma pieni blogitapahtuma, kun haluttiin tavata uudestaankin.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

PITKÄT KUULUMISET

IMG_1421
IMG_1430
IMG_1465
Mä oon lähiaikoina pohdiskellut paljon mun elämää, sen sisältöä ja arkea. Pari kertaa vuodessa mulle tulee olo, että haluaisin uudistaa kaiken elämässäni ja niin oon yleensä tehnytkin. Se olo on taas vallannut mun mielen, jolloin etin elämääni jotain uutta. Kaikista hulluinta on ollut se, että mulla on kaikki hyvin just näin, enkä periaatteessa oo mitään vailla. Luulen kuitenkin mun fiiliksien johtuvan siitä, etten oo hakenut tänä vuonna ollenkaan kesätyöhön, jossa mulla olis täydet työtunnit. Oon ollut viimeiset 8 vuotta kesätöissä täysillä tunneilla, mutta tänä kesänä en, sillä en hakenut uuteen työhön. Se oli mun oma tietoinen valintani, sillä en yksinkertaisesti jaksanut käydä läpi mitään työnhakurumbaa. Jatkan mun vanhassa työpaikassa osa-aikaisena, eikä mulla oo hajuakaan, että paljonko työtunteja saan viikoittain. Mulla on siellä nollasoppari, mutta ensimmäistä kertaa ikinä koen sen ihan positiiviseksi ratkaisuksi. Tuntien ollessa isot, saan paljon rahaa, mutta vähien tuntien aikana kerkeän nauttia kesästä ja levätä.

IMG_1457
IMG_1466
IMG_1438
Aiemmin mä oon ollut sitä enemmän ylpeä itestäni, mitä enemmän mä suoritan ja saan aikaiseksi. Nykyään tää on kääntynyt niin, että oon ylpeä itestäni silloin, kun pääsen toteuttamaan mulle tärkeitä asioita ja järjestämään niille aikaa. Iloitsen, kun kaverien kanssa aikataulut osuu kerrankin yhteen ja päästään treffaamaan porukalla. Odotan malttamattomana Ruisrockia, lukuisia uimareissuja viereiselle uimarannalle, parvekekauden virallista avaamista, valmistujaisten juhlimista, omien synttäreiden järkkäämistä, serkun häitä ja pitkiä kesäöitä, jolloin aurinko laskee hitaasti. Tää voi selittyä sillä, että oon voinut fyysisesti todella huonosti parin kuukauden ajan. Auto-onnettomuuden jälkeen oon ravannut fysioterapeutilla, sillä mun niskassa on valtava jumi, mikä ei vaan aukea ja se aiheuttaa mulle jokapäiväisiä migreenejä. Tilanne alkaa turhauttamaan mua, sillä tuntuu, että mä vaan valitan jatkuvasti ja poikaystävä on se, joka joutuu kuuntelemaan tätä. Mä oon koittanut jumppailla jatkuvasti, tehdä erilaisia harjoituksia, käydä useasti hierojilla, mutta ei se poista mun ongelmia. Oon tosi väsynyt jatkuvasti migreenin ja tän lihasjumin vuoksi, jonka syytä ei varsinaisesti tiedetä. Fyssari veikkasi, että oon lyönyt pään niin lujaa ikkunaan kolarin aikana, jolloin se olisi aiheuttanut tän kaiken. Aiemmin oon pärjännyt pelkillä täsmä- ja kipulääkkeillä, mutta nyt mulla on käytössä estolääkityskin. Tuloksetta. 

IMG_1483
IMG_1480
IMG_1504
Oon kuitenkin yrittänyt asennoitua positiivisesti ja elää väsymyksen rajoissa. Pyrin nauttimaan just niistä hyvistä, pienistä hetkistä. Loman jälkeen oli esimerkiksi ihana käydä Suomessa ruokakaupassa, ostaa jääkaappi täyteen just sellaisia ruokia, kun haluan syödä aamupalaksi ja puhua omalla äidinkielellä. Oli niin kivaa purkaa matkalaukku, asetella uudet vaatteet nätisti vaatekaappiin ja heittää reissussa likaantuneet suoraan pesukoneeseen. Se tuntui jotenkin sellaiselta uuden alulta. Mä ostin Boracaylta aivan ihanan farkkuhameen, jossa on edessä ruusukirjailu ja se viestittää mulle omanlaista itsevarmuutta sekä naisellisuutta. Yksi reissujen parhaista puolista on ehdottomasti uusien vaatteiden ostaminen, sillä vaatteet on täysin eri luokkaa kotimaan vaatteiden kanssa, kun niissä tuntuu olevan sitä jotain. Perjantaina mä piristin itteäni kampaajalla, jossa laitoin lisää raitoja hiuksiin, sillä edellisestä kerrasta on jo yli puoli vuotta. Lauantaina me treffattiin Maijan kanssa ensimmäistä kertaa ikinä ja mentiin ihanaan blogitapahtumaan, jossa tavattiin muitakin Turkulaisia bloggaajia sekä muutama kokonaan uusi blogituttavuus. Käytiin jopa yhdessä syömässä tapahtuman jälkeen, sillä tultiin niin hyvin toimeen. Lähdin jo aikaisin aamulla Helsinkiin ja tulin kotiin myöhään yöllä, sillä en asu pääkaupunkiseudulla. Sunnuntaina olin tyttöjen kanssa brunssilla ja oli kiva nähdä reissun jälkeen pitkästä aikaa. Höpötettiin monta tuntia syöden ja vaihdettiin kaikkien kuulumiset, sillä ei olla nähty kuukauteen ollenkaan! 

IMG_1471
Tuntuu hyvältä postata pitkästä aikaa ihan reaaliajassa, sillä en oo ehinyt tekemään sitä pariin viikkoon. Sain hetki sitten kolmensadan rekisteröityneen lukijan täyteen, mikä tuntui niin siistiltä. Oon tälläkin hetkellä migreenissä, joten on turha kuvitellakaan opiskelevansa. Yritin kuitenkin saada jotain aikaiseksi ja pesin muutaman koneellisen pyykkiä, purin matkalaukut reissusta, siivosin niin paljon kuin jaksoin, laitoin gaalakuvat koneelle, tein ruokaa pariksi päiväksi ja nyt kirjottelen postauksia. Kohta oon menossa kotikotiin ja meiän pitäisi äitin kanssa laittaa mun kaksi autoa myyntiin nettiin, jotta pääsisin niistä eroon ja saisin ostettua jonkun sellaisen tilalle, minkä kanssa ajamista mun ei tarvii hävetä, haha! Mulla on katottuna yks kiva jo, mutten uskalla ostaa sitä ennenkuin oon saanut vanhat myytyä. Jotenkin on muuten jännä, että kipuunkin tottuu jossain vaiheessa, ja kun mullakin on niin paljon migreeniä, niin kipykynnys sen osalta on jo aika korkea. Pystyn elämään sen ohella ja ainut asia, mihin en pysty, on opiskeleminen ja keskittyminen. Lisäksi mun ylihyvä muistini on migreenien aikana aika olematon. Oon kirjoitellutkin aiheesta enemmän ja esimerkiksi tää maaanantaipostaus käsittelee sitä aihetta. 

lauantai 22. huhtikuuta 2017

HYVÄ VIIKKO

IMG_1210
IMG_1229
IMG_1245
IMG_1239
IMG_1190
IMG_1187
Viikko, jolloin nää kuvat otettiin, oli superhyvä. Mun työkaveri soitti maanantaina yhtäkkiä, että voisinko mä vaihtaa torstain työvuoroni sunnuntaivuoroon ja lähestulkoon huusin puhelimeen tottakai. Kuka hullu kieltäytyisi tällaisestä? Kuin kohtalosta, sain sähköpostia kahden minuutin päästä, jossa oli kutsu blogi-iltaan juurikin tuolloin torstaina! Mikä mieletön sattuma, että mun työkaveri halus just tehdä mun torstaivuoron ja sen jälkeen saan kutsun blogi-iltamaan. Samalla viikolla treffasin lukioaikaista kaveria lounaan merkeissä keskustassa, kävin hoitamassa pakollisia juttuja ennen sitä ja nautin hyvästä ruoasta. On aina niin kiva nähdä sellaisia kavereita, joita ei oo nähnyt ikuisuuksiin, kun pääsee taas perille siitä, mitä toinen tekeekään tällä hetkellä. Keskiviikkona meillä oli viimeinen koulupäivä kaikkien tyttöjen kanssa, sillä monet meistä jatkaa tästä suoraan työelämään, eikä koulunpenkille palaaminen näyttötutkinnon jälkeen enää tunnu samalta... Torstaina oli kauan odotettu ilta, kun suuntasin Saloon nauttimaan illasta muiden bloggaajien kanssa. Tuntuu, että lähes kaikki tällaiset tapahtumat järkätään pääkaupunkiseudulla, joten oli kiva päästä osallistumaan "lähempääkin". Viikonloppuna mun pikkusisko tuli meille yöksi, jonka jälkeen mulla oli sunnuntaina viikon ainut työvuoro. Tällaisia toimeliaita viikkoja lisää, kiitos! 

perjantai 21. huhtikuuta 2017

3X KIRJAA, JOTKA KANNATTAA LUKEA

IMG_0472
IMG_0478
IMG_0477
Mä tykkään mielettömästi lukemisesta, mutta teen sitä ihan liian vähän. Halusin kuitenkin tulla vinkkaamaan teille kolmesta hyvästä kirjasta, jotka kannattaa ehdottomasti lukea! Kaksi kirjoittajista on bloggaajia ja oon lukenut myös heidän blogejaan innolla. Karoliina Sallisen kirja kertoo siitä, miten pariskunta yrittää vauvaa ja matkalla tulee monta sellaista asiaa, joista ei ole puhuttu julkisesti. On myös kiva päästä hiukan lähemmäs odotusaikaa ja nähdä sitä "lähietäisyydeltä". Sami Minkkisellä puolestaan on niin hauska kirjoitustyyli, että oon jäänyt siihen täysin koukkuun. Hän puhuu niin hauskasti parisuhteesta, ottaen huomioon ne synkemmätkin puolet huumorilla. Välillä luen poikaystävälle ääneen huvittavia kohtia ja tää kirja on hyvin samankaltainen kuin hänen bloginsakin! Eli jos tykkäät Samin blogista, niin tykkäät varmasti myös tästä. Minna Ala-Heikkilä on mulle uudempi tuttavuus, mutta näin jonkun lukevan tätä, joten kiinnostuin siitä. Kirja käsittelee anoreksiaan sairastuneen läheisten ajatuksia, joten se oli mielenkiintoinen erilaisen lähestymistavan vuoksi. Kirja oli uskomattoman surullinen, mutta myös niin pysäyttävä. Tätä ei pysty lukemaan ilman vuolasta itkua. Kertomus on tositarina pojasta, joka sairastuu syömishäiriöön ja painii sairauden kanssa yli kaheksan ja puoli vuotta. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

10 X JATKA LAUSETTA

IMG_0448
Seuraavaksi ajattelin...
tehdä muutamat blogipostaukset valmiiksi ensi viikkoa varten, vastata sähköposteihin ja tsekata ensi viikon kalenteriaikataulut! Mulla on koko ensi viikko vapaana ja melkein joka päivälle kaikkia rästijuttuja, jotka pitää hoitaa :-D Tätäkö aikuisena olo on vapaapäivinä, kun niinä päivinä hoidetaan juttuja, joita ei arkena kerkeä?

En osaa päättää...
että mitä mun unelmia lähtisin seuraavaksi toteuttamaan! Kaipaan lisää haasteita mun elämään, mutta haaveilen niin monista asioista, että on vaikea päättää seuraava askel. Samaan aikaan haluaisin tehdä enemmän töitä somessa, perustaa oman toiminimen, aloittaa yhteistyön nuorisoalan kanssa ja vaikka mitä mielenkiintoista.

Kaikista pahinta on...
miettiä, mikseiköhän joku vastaa viestiin, vaikka on lukenut sen. Siinä sitten miettii, etä mikä olisi sopiva aika kysellä asiaa uudestaan ja kiroaa sitä, miksei siihen voitu vastata. Tää saa mut ihan hermoromahduksen partaalle... 


Päivän paras juttu...
kun pelastin yhden työtiimin someosaamisellani, sillä he oli tosi pahassa pulassa. Tuli taas lisää itseluottamusta, että kyllä mä osaan, joten miksi arkailen täällä somessa!

IMG_0462
Ärsyttävintä on...
huonosti käyttäytyvät ihmiset, jotka ei kunnioita muita. Ihan jo pienetkin jutut: kaupassa ohittelevat tädit, tervehtimättömät asiakkaat, nenästä varpaisiin tuijottaminen, ahnehtiminen yhteisten ruokien kesken ja se, ettei edes yritetä olla mukavia.

Tekisi mieli...
ottaa älyttömästi blogikuvia, sillä mulla on vaatekaappi pullollaan upouusia vaatteita, joiden kanssa ottaa asukuvia. Hetkeen ei oo nyt sattunut sellaista vapaapäivää, että oltaisiin voitu hyödyntää yhteinen aika kuvatessa. Ja vielä, kun lämpöasteet muuttuisi kunnolla plussan puolelle, niin ulkonakin olisi kivempi seisoskella. Mulla on iso inspis, miten aion uusia vaatteita yhdistellä, joten harmittaa, etten pääse toteuttamaan näitä innostuksia.

En ole aikoihin...
ollut yhtä helpottunut kuin nyt, kun takataskussa on kaksi tutkintoa, joista toinen on mun elämäni ensimmäinen ammattitutkinto. Nyt on monet ovet avautuneet eteenpäin ja on kiva katsoa, että miltä mun työtilanne näyttää tilaisuudessa. Ei sillä, en mä oo vaihtamassa työpaikkaa, mutta olisi kiva tehdä jotain pienimuotoista tänkin työn lisäksi.

IMG_0446
Olenko ainoa, jonka mielestä...
tää vuosi tuntuu alkaneen superjännittävissä tunnelmissa? Mun elämässä tapahtuu isoja muutoksia, mutta somen perusteella myös monen tutun elämässä on ollut ylennyksiä, uusia työpaikkoja, muuttoja, perheenlisäystä sekä häähumua. Mä en oo siitä tyypillinen suomalainen, että kokisin jotain ärsytystä muiden onnesta, vaan päinvastoin! Koen sen tosi inspiroivaksi seurata muiden elämän kohokohtia ja eteenpäin pääsyä. Joten jos teille on sattunut jotain upeeta, niin kertokaa siitä ihmeessä, kuulen mielelläni kaikista saavutuksista ja onnesta.

Viikko sitten...
lähdin Filippiineille innoissani, sillä kukapa ei haluaisi käydä siellä?! En malta oottaa, että pääsen postailemaan matkaan liittyviä postauksia ja kertoa enemmän meiän kaukoreissusta. Takaisin ollaan tulossa 20.4. ja yksi iso blogitapahtuma olisi 22.4, jännittävää... Toivottavasti en nappaa pöpöä reissusta, jotta pääsen innolla näkemään kanssabloggaajia. 

Noloa myöntää, mutta...
mä en tykkää yhtään käydä meiän kellarivarastossa, sillä se on musta kuolettavan pelottava. En myöskään tykkää kävellä yksin pimeässä, jonka takia meen aina autolla, jottei mun tarvii kävellä pimeältä bussipysäkiltä kotiin. En tiedä miksi pelkään sitä niin paljon, sillä me asutaan yhdessä Turun rauhallisimmista alueista, eikä täällä oo mitään pelättävää. 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

LISÄÄ SNÄPIN PUOLELTA

PicMonkey Collage
Jokavuotiset laskettelut pikkusiskon kanssa, jonka kanssa en kyllä uskaltautuisi isompaan mäkeen kuin tähän tuttuun ja turvalliseen. // Oli kiva laskea, kun lunta tuiskutti vaakatasossa, eikä eteen nähnyt kauheesti mitään. Hengissä selvittiin silti. // ...kunnes illalla olinkin tässä tilanteessa.

PicMonkey Collage
Mä en taida olla kovin tunnettu terveellisistä eväistäni, sillä yleensä mulla on aina herkkuja mukana pahan päivän varalle. Ikinä ei voi tietää, milloin verensokerit laskee liian alas, haha... // Luin yhtä pitkää markkinointikirjaa, jotta voisin tehdä siitä esitelmän ja tuntui, ettei se edennyt koskaan. Olikin siis huippufiilikset, kun se alkoi olla loppua kohden. Ja sain siitä muuten 5/5, joten ei ollut mikään ihan turha panostus! // Mitäpä tähän lisäämään... #opiskelijanelämää

PicMonkey Collage
Oli kiire saada opintojakso valmiiksi, jotta päästään brunssille. // Ja mehän päästiin, kun jonotettiin kylmässä pakkasessa puoli tuntia. Takana oli ihan mieletön jono vartin päästä, joten onneksi jäädyttiin ulkona. // Näissä brunsseissa on aina riskinsä nimittäin, että koko matka onkin turha, sillä monet ei enää ota paikkavarauksia täällä Turussa vastaan. 

PicMonkey Collage
Naistenpäivän fiiliksiä, tollasista miehistä tuli kyllä niin hyvä fiilis. // No words needed. // Miten musta alkaa tuntua, että nää kollaasit toistaa itteään? Töitä, opiskelua, shoppailua, tyttöjen näkemistä sekä muita vapaa-ajan juttuja!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

ALKOHOLISTIN LÄHEISENÄ

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tätä postausta. Jos mun pitäisi sanoa asia, joka on vaikuttanut muhun kaikkein eniten, niin se olisi läheisen alkoholismi. Yksityisyyden vuoksi en voi mainita henkilöstä enempää, vaan ainoastaan omista tunteistani. Tästä syystä johtuen mua ei näe kovinkaan usein baarissa tai humalassa. Mä en kuitenkaan ajattele itteäni absolutistiksi, vaan saatan juoda muutaman vuodessa. Monet ajattelee, että alkoholistit on niitä yhteiskunnasta syrjäytyneitä tyyppejä, jotka ei käy töissä ja joita näkee kaupungilla sammuneina. Haluun kuitenkin kertoa, että usein ne on kuitenkin työssäkäyviä ihmisiä, joista ei ehkä päällepäin näkisi alkoholismia. Heillä saattaa olla perhe kotona, pieniä lapsia ja puhtaat vaatteet päällänsä - eikä kukaan arvaisi, millaista sairautta he kantaa sisällään. Se siinä onkin mun mielestä ehkä kamalinta, että ajatellaan, ettei ihminen voi tarvita apua alkoholismiin, jos käy kuitenkin töissä. Ajatellaan, että työssä käyminen olisi synonyymi terveydelle ja niin kauan, kun herää joka aamu töihin, niin kaikki olisi hyvin. Ei se kuitenkaan mee niin. Vaikein paikka on ollut se, ettei läheinen tunnista ongelmaansa. Mä oon yrittänyt kertoa huoleni rakastavalla keskustelulla, vihaisesti huutamalla, mököttämällä, mykkäkoululla, viesteillä ja vetoamalla omaan hyvinvointiini. Kerroin tukiryhmästä, jossa olisi hyvä käydä. Kaikkea on yritetty. Viime kerralla sain osakseni sellaiset huudot, että tajusin ihan oikeasti, ettei toisella osapuolella oo minkäänlaista halua parantua. Hän haluaa olla sairautensa kanssa, eikä halua apua. Siitäkin huolimatta, että kerroin koko sydämelläni, että maailma näyttäisi paljon paremmalta raitistuneena. Edes sanat "mä olisin susta maailman ylpein, jos hakisit apua" ei auttaneet. 

Asia on ollut mulle älyttömän arka ja jopa niin arka, etten pystynyt moneen vuoteen puhumaan tästä poikaystävän kanssa. Me jaetaan jokaikinen ilo ja suru, mutta ei tätä. Kyse ei oo siitä, ettenkö mä luottaisi toiseen, vaan asia on mulle niin kivulias ja itkuherkkä, että on vaikeaa saada sanoja suusta. Vasta ihan parin viikon sisällä oon alkanut käsittelemään tätä enemmän ja laittanut välillä viestiä, että "kai sä tiedät, että mun käytös johtuu siitä asiasta, josta me ei ikinä puhuta". Pikkuhiljaa oon koittanut edetä asian kanssa, mutta mä purskahdan itkuun jo ajatuksesta. Olisin halunnut aloittaa tukiryhmän, joka on tarkoitetu alkoholistin läheisille, mutta mä en uskalla mennä. Syynä on se, että tiedän saavani siellä paniikkikohtauksen ja itkeväni silmät ulos päästäni, enkä millään jaksaisi aiheuttaa sellaista show'ta siellä. En koskaan moralisoi kavereita juomisesta ja mulle se on täysin okei. Mutta mitä läheisempi henkilö juo alkoholia, sitä ahdistuneemmaksi muutun. Asia on mulle hyvin vaikea, eikä tästä tiedä kuin ainoastaan poikaystävä. Mun ahdistuminen on ihan älyttömällä tasolla, sillä siihen riittää pelkän alkoholijuoman näkeminen. Tästä kertoo paljon se, että näin oman äitini kädessä elämäni ensimmäistä kertaa yhden siiderin 19-vuotiaana sukulaisen häissä ja tuntui kuin kaikki olisi palasina. En rehellisesti sanottuna edes tiennyt, että mikä siinä teki niin kamalaa. Koko lapsuudessani en oo nähnyt sitä näkyä aiemmin ja vaikka kaikki jäi siihen yhteen, niin mut valtasi outo fiilis. 

"Mä tiedostan sen, että mun valittavani on joko hylätä alkoholistiläheiseni kokonaan tai sitten oppia vaan elämään hänen sairautensa kanssa."

Tää on vaikuttanut paljon mun ja poikaystävän suhteeseen. Oon aina sanonut, etten haluu rajoittaa millään tavalla baari-iltoja kavereitten kanssa, vaan mä hyppään sitten ite pois kyydistä, jos ahdistus käy ylivoimaiseksi. Haluun toisen elävän omaa elämäänsä mun traumoista huolimatta. Itku alkaa välillä heti, kun ovi menee kiinni ja tiedän toisen menevän juhlimaan. Kaikki omat muistot, kauhun hetket ja traumat tulee mieleen. Ahdistus käy ihan sietämättömäksi ja sellaisina iltoina en saa unta. Jos nukahdan hetkeksikään, niin nään rajuja painajaisia ja herään itkien. Sellaisina hetkinä tuntee kiukkua, ahdistusta ja pelkoa - ja vaikka kuinka ajattelisi, että poikaystävällä on hauskaa, niin ne negatiiviset muistot on koko ajan mielessä. Niitä tunteita on vaikeeta olla purkamatta toiseen, kun ne nousee mieleen ainoastaan silloin, kun puhutaan alkoholista. Usein poikaystävä kyllä joustaa ja jää mieluummin mun kanssa kotiin, vaikkei täysin ymmärräkään, että miten muutaman juominen voi aiheuttaa mussa niin rajun tunnetilan. En mä kuitenkaan tarkoituksella halua aihettaa pahaa mieltä, vaan tiedostamattomasti mieli reagoi siihen.

Kukaan muu kuin alkoholistin läheinen ei voi ymmärtää sitä pelkoa, joka on mielessä päivittäin. Kun meen kylään tän henkilön luokse, pyrin sijoittamaan vierailuni mahdollisimman aikaiseen aamuun, jotta todennäköisyys kohdata selvinpäin oleva henkilö olisi isompi. Silti se musertaa mut palasiksi, kun ajan aamuyheksältä pihaan ja siellä ollaan jo korkattu seitsemäs pullo, vaikka luulin olevani tarpeeksi ajoissa. Ne ikuiset pettymykset, kun meiän on pitänyt mennä jonnekin yhdessä, mutta ne ei oo onnistuneet toisen henkilön humalatilan vuoksi. Ne miljoonat puhelut, joita saan perjantai-iltaisin, musertaa mut. Mutta kaikkein eniten mut musertaa se, että niitä "perjantaipuheluita" saattaa tulla tiistaiaamuna, jouluna ja hyvin odottamattomina hetkinä. Koskaan ei voi ennakoida, että milloin siellä toisessa päässä ollaan selvänä. Useimmiten oon kyllä oppinut, että hyvin harvoin. Koskaan mä en myöskään tiedä, milloin siellä päässä vietellään viimeisiä päiviä. Oon ihan tottunut piilottelemaan auton avaimia, piilottamaan juotavia ja näkemään kätköpulloja joka puolella. Mulle on tuttua salailla asiaa ja kuitata asia hiljaisuudella. Tuntuu niin hitsin pahalta se, että henkilö on mulle niin kovin rakas eikä varsinaisesti kohtele mua huonosti, jos hänen sairauttaan ei lasketa. Kuulen jatkuvasti, että hän on maailman ylpein musta. Hän kertoo usein, miten tärkeä oon ja miten hyvin oon hoitanut elämäni. Hän ei vaan ymmärrä, miten sairastunut hän on alkoholismiin. Eikä sitä, miten me läheiset ollaan ihan palasina tähän tilanteeseen.

"Siihen ei ikinä totu, että toinen saattaa juoda viidesti viikossa piittaamatta siitä, että seuraavana aamuna on kuudelta töitä."

Vielä viisi vuotta sitten mä en ymmärtänyt alkoholismin olevan sairaus. Luulin, että juominen on tietoinen päätös. Aluksi mä olin niin vihainen, että miten joku voi käyttäytyä niin. Lopetin kokonaan juttelemisen, enkä halunnut puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka kohteli mua niin huonosti. Silloinkin, kun hän joskus oli selvinpäin, niin mä pidin mykkäkoulua. Koin, että on väärin, jos kohtelisin häntä silloin niin, kun en olisi koskaan ollutkaan vihainen. Nykyään mä tiedostan kyseessä olevan sairaus, josta kovin moni ei parannu tai edes halua parantua. Tiedän, että vaikka mä olisin toiselle henkilölle maailman tärkein, se ei estä juomista. Oon hyväksynyt sen, että oon tehnyt kaikkeni auttaakseni, eikä hänen elämänsä oo mun käsissä. Mutta oon myös ymmärtänyt, ettei mun kiukutteleminen auta mitään. Oon muuttanut asenteeni asian suhteen ja pyrin antamaan erityishuomiota silloin, kun yhdestä kerrasta kymmenestä tapaankin ihan selvinpäin olevan tyypin. Viime kerralla me käytiin kävelyllä ja vietin siellä tavallista pidemmän ajan ihan vaan siksi, ettei puhe sammaltanut, kävely ollut konttaamista, eikä mun tarvinnut piilottaa autonavaimia. 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

RÖYHELÖISTÄ ASUA

IMG_1063
IMG_1092
IMG_1074
IMG_1088
IMG_1062
IMG_1090
Mä koen mun pukeutumisen maailman simppeleimmäksi ja mulla on usein ne tutut asukaavat, jotka toistuu mulla päivittäin. Nahkahameet on jumiutunut mun vaatekaappiin tiukasti, sillä ne sopii mulle ja toimii jokaisessa asussa. Vielä muutama vuosi sitten koin ne enemmän juhlaan sopivimmiksi, mutta nyt ne on vakiintunut arkipukeutumiseen, eikä näytä musta siinä yhtään huonolta! Röyhelötrendistä mä oon tykännyt aiempina vuosina ihan älyttömästi, mutta tänä vuonna se on mennyt ihan uusille leveleille ja rehellisesti sanottuna en oo päässyt ihan mukaan siihen. Tykästyin kuitenkin tähän Zaran pelkistetympään paitaan ja sen ostaminen oli aika heräteostos. Se on kuitenkin mieluisa just siksi, että takaapäin se näyttää tavalliselta röyhelöpaidalta, mutta sivulta katsottaessa sieltä on nähtävissä kiva pitsikuvio. Mä pukeudun vuoden ympäri samantyylisesti, joten on ihanaa, kun nyt ei enää tarvii käydä lämmittelemässä kuvausreissujen välissä autossa lämpimämpien ilmojen vuoksi, haha... On muuten hauska huomata, miten ennen blogimaailmassa aina kerrottiin päivän asusta pitkät tekstinpätkät, mutta nykyään se ei enää mee niin. Olikin hauska kirjoittaa tällä kertaa pieniä fiiliksiä tästä asusta!