maanantai 1. toukokuuta 2017

ENKÖ MÄ OOKAAN SANAVALMIS

IMG_1841
IMG_1832
Mä oon aina pitänyt itteäni sanavalmiina ja rohkeana ilmaisemaan itteäni, sillä mä kyllä sanon, jos esimerkiksi poikaystävän käytös ärsyttää. Oon se tyttö, joka huutaa naama punasena, kun mua kiukuttaa, eikä se oo jäänyt varmasti naapureiltakaan huomaamatta. Kaverit tietää myös, ettei heiän tarvii koskaan puolustaa mua, sillä oon jo varmasti tehnyt sen itse. En pelkää laittaa kaverisuhteita poikki, jos mua kohdellaan huonosti, kun mä en ansaitsisi sitä. Tiedän mun oman arvoni ihmisenä ja tiedän olevani kohteliaiden sanojen arvoinen. Tiedän, ettei kellään oo oikeutta sanoa mua huonoksi ihmiseksi, sillä mä en sitä ole. Yhtenä päivänä mä kuitenkin havahduin siihen, kun asiakaspalvelutyössä kohtasin äärimmäisen ilkeän ja hankalan asiakkaan. Hän suuttui verisesti ja alkoi latelemaan, miten huono asiakaspalvelija mä oon ja kuinka arvoton oon häneen verrattuna. Mä hymyilin hänelle ja olin yliystävällinen, vaikka mun sisällä kiehui raivo, että miten joku saattaakin käyttäytyä noin itsekkäästi. Hän pompotteli mua ärsyttäen, raivosi mulle kuin mielipuoli ja oli tosi sopimaton. Mun ois tehnyt mieli huutaa hänelle takaisin ties mitä ilkeyksiä ja kertoa, että hänen käytös on niin huonoa, etten halua palvella häntä. Oisin halunnut kertoa hänelle, ettei mun tarvitse sietää työssäni noin huonoa käytöstä ihmiseltä, joka on rikkonut sääntöjä. Silti mä tyydyin hymyilemään ja kuuntelemaan ne kaikki haukut, enkä puolustanut itteäni millään lailla. Jotenkin koin, etten mä ”saanut” työssäni lähteä mukaan siihen huutoon tai ruveta väittämään vastaan. Tilanne päätyi siihen, että tää asiakas ei suostunut lähtemään kaupasta ulos, eikä pitänyt mitään kiirettä lähteäkseen, vaikka sulkemisaika oli jo mennyt. Mä hymyilin tän koko ajan kiltisti ja nyökyttelin päätäni ymmärtäväisesti, vaikken mä todellakaan ymmärtänyt hänen käytöstään.

Mun työssäoppimispaikassani koin monesti, että mua vähäteltiin, eikä mun mielipidettäni  arvostettu. Kaikki mun ideani oli hänen mielestään huonoja ja mä olin hänelle oikeesti pelkkä kynnysmatto, johon hän pyyhki jalkansa. Mitään mun tekemääni ei arvostettu, eikä todellakaan mun aikaani tai vaivannäköä. Järjestin sen kuukausi sitten olleen tapahtuman juurikin tän työssäoppimispaikan kanssa, joten nyt ehkä ymmärrätte paremmin mun stressin valmistumisesta. He ei saaneet yhtäkään osallistujaa tähän tapahtumaan itse, joten mä sanoin kokoajan, että jos mä saisin käyttää somea, niin ihmiset kiinnostuisi. En saanut, sillä he ei kokenut sitä fiksuksi. En kuitenkaan valmistuisi, jos tapahtumaan ei osallistuisi ketään. Kaksi viikkoa ennen tapahtumaa painotin viimeisen kerran, miten mä saisin osallistujia sosiaalisen median kautta tunnissa. Viimeinkin sain yrittää ja mä tosiaan sain siihen tuplasti enemmän osallistujia kuin oli tavoitteena. Silti mä en ikinä saanut kiitosta, että pelastin sen koko tapahtuman, johon mun työssäoppimispaikka ei ollut saanut missään vaiheessa yhtäkään osallistujaa. Saatoin saada yöllä viestiä, että mun pitää tehdä joku raportti seuraavaksi aamuksi kuudeksi eli mulla on yö aikaa tehdä se. Näin kävi monta kertaa ja mua ärsytti, että mua kohdeltiin tällä tavalla. Kun tein kaiken mitä pyydettiin, ne ei koskaan kelvanneet, vaan mut laitettiin parhaimmillaan tekemään ne uusiksi 15 kertaa. Mä en itse nähnyt näissä mitään korjattavaa, mutta korjasin näitä jatkuvasti paremmaksi ja taas lähetin hänelle. Olin tottakai laittanut näihin raportteihin oman nimeni, mutta jokaikisestä paperista mun työssäoppimispaikan henkilö halusi ne pois. Hän ei halunnut, että mä näyn missään. Monesti pyysin myös pakollisia papereita takaisin, joita mun tutkintoni edellytti työssäoppijaltani, mutten koskaan saanut niitä. Lähetin viestiä parhaimmillaan päivittäin, etten pääse läpi koulusta, jos niitä ei toimiteta. En edelleenkään oo saanut niitä. Mun opettaja sai tietää tästä ulkopuolista kautta ja oli hyvin pettynyt tän toisen henkilön toimintaan. Loppujenlopuksi tilanne eskaloitui niin kiusaamiseksi mua vastaan, että koko luokka sai tietää tän yrityksen nimen ja henkilön maine tais kokea aika ison harppauksen alaspäin. Mutta joo, mä annoin aika monta mahdollisuutta olla ystävällinen, mutta nyt tuskin ketään haluaa tehdä yhteistyötä tän henkilön kanssa ja se otettiin koulunkin yhteistyölistoilta pois kokonaan tän episodin jälkeen.

Tän jälkeen mä heräsin asiaan ja rupesin miettimään, että minkä ihmeen takia mä annan täysin tuntemattomien ihmisten kohdella mua huonosti, jos en siedä sitä todellakaan läheisiltäkään? Mä kyllä puolustan itteäni, jos tällaista tapahtuu tuttavien kanssa, mutta miksi en tee sitä ventovieraiden kanssa. Kaverit kyllä kuulee, kun mä suutun verisesti ja annan kyllä rakentavaa palautetta siitä, miksi mua ei voi kohdella sillä tavalla. Töissä mulla on aina kestohymy päällä, eikä mulle tulis koskaan mieleenkään sanoa asiakkaalle, että puhuis mulle kauniimpaan sävyyn. Jotenkin koen, etten voi tehdä niin. Samoin, jos kaupungilla joku toinen henkilö rupeais uhoamaan mulle, niin mä kokisin varmaan helpommaksi olla ystävällinen ja lähteä pois paikalta. Mä kuitenkin aina tiedän, kun toinen henkilö toimii väärin. 

Rehellisesti sanottuna en osaa vastata, miksi mä siedän tällaista käytöstä tuntemattomilta. 

12 kommenttia:

  1. :( Idiootteja on kaikkialla! Musta tuo ei kuulosta siltä ettetkö osais pitää puolias vaan enemmänkin siltä, että sulla on järkeä päässä. Töissä kun varmasti tulee ongelmia jos käyttäytyy tällaisissa tapauksissa niin kuin kotona tekisi. Niin kauan kun itse on käyttäynyt asiallisesti, ei voi mennä pieleen (ja se tekee näistä ihmisistä vielä idiootimpia, että jatkavat huonoa käytöstä kun vastassa on hyvä ihminen!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin koen sen just noin, että töissä on ikäänkuin "nieltävä" ne epämiellyttävätkin jutut, mikä on kyllä aika kurjaa :-/ Mieluummin mä kuitenkin oon superystävällinen kuin alennun samalle tasolle inhottavien tyyppien kanssa.

      Poista
  2. No huhhuh! Oon kuitenkin Liisan kanssa samoilla linjoilla siitä että töissä kannattaa aika pitkälle pitää mölyt vaan mahassaan, varsinkin asiakkaille kun ei oikein voi aina sanoa mitä oikeasti ajattelee... Tietysti pitää myös arvostaa itseään ja miettiä miten misäskin tilanteessa homman voisi ratkaista. Ei oo yksinkertaisia nää jutut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä sen sanoit, ei tosiaankaan oo yksinkertaisia! Vieläpä, kun eri työnantajien mielipiteet asiaa kohtaan vaihtelee suuresti: joidenkin mielestä asiakkaalle voi sanoa, kun on menty tietyn rajan yli ja toisten mielestä asiakas on aina oikeessa :-D

      Poista
  3. Sä taidat just olla sanavalmis, kun olet noiden asioiden yläpuolella. Hatun noston arvoinen suoritus! Moni ei pystyisi.

    VastaaPoista
  4. Mäkin oon huomannut, että töissä on oltava asiallinen, vaikka mitä palautetta tulisi. Silti se raja menee aina jossain, esim. kiroilua tai uhkailua ei kenenkään tarvitse hymyssä suin kuunnella.

    Hankalia tilanteita aina tämmöiset :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on helppo sanoa, ettei kuuntelisi esimerkiksi uhkailua, mut joskus on turvallisempaakin ja vaivattomampaa vaan sietää ne sanat kuin mennä asiakkaan kanssa tulilinjalle :-D

      Poista
  5. Tsemppiä ❤ Itsekkin oon aspana kaupassa, ja voi sitä *akan määrää mitä pitäis välillä ottaa niskaan! Mut oon oppinut etten ota itseeni, koska mussa ei ole asiakaspalvelijana mitään vikaa. Älä jää murehtimaan yksittäistapauksia, vaan ota energiaa sitten mukavista ja ihanista asiakkaista❤ tommosia tulee vastaan vähän väliä, mutta kyllä ne pian unohtuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo, 99% asiakkaista on aivan ihania, mutta siihen yhteen prosenttiin kiteytyykin loistavasti ne huonokäytöksiset tyypit :-D Ihanasti sanottu, kiitos ❤

      Poista
  6. Kuulostaa tutulta tuo, että asiakaspalvelutyössä täytyy vain kiltisti kuunnella kaikki raivoaminen vaikka olisit itse oikeassa.. Kyllä on monesti meinannut itselläkin pinna palaa pahemman kerran, mutta onneksi takahuoneessa on sitten voinut vuodattaa kaiken työkavereille :D Siis kamala tuo työssäoppimispaikka mistä kirjoitit! Onneksi kyseinen firma lähti teidän koulunkin listoilta pois, ei tuollaista käytöstä tarvitse kenenkään sietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on niin tuttua! Mä en voi millään ymmärtää kaupan kassalle raivoamista, sillä jos mulla on paha olla itteni kanssa, niin se kassa ei todellakaan oo se kohde, johon sen kiukun haluan purkaa :-D Onkohan tällaisilla ihmisillä vaikeuksia vihanhallinnassa vai miksi se pitää purkaa työntekijään, jota ilman ei pystyisi ostamaan ruokaa just siinä tilanteessa. Haha jep, onneksi lähti pois. Mä en oo kuitenkaan vielä valmistunut, sillä ton paikan kanssa tuli niin paljon ongelmia, että pahoin pelkään sen vaikuttavan mun valmistumiseen...

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)