maanantai 26. kesäkuuta 2017

KEHONKUVASTA JA PAINOSTA

"Paras ystäväni Puolen hehtaarin metsän väestä on Nasu, koska se on pieni. Itse olen eniten Nasun kaltainen, koska se on ihana pieni kuin minä."

IMG_3808
IMG_3792
Näillä sanoilla oon vastannut tehtäväkirjan kysymyksiin siitä, kuka on puolen hehtaarin metsän parhain ystävä mulle ja ketä mä muistutan eniten. Oon ollut tehtäväkirjaa täyttäessäni 6-vuotias. Mä en tiedä, oonko ihaillut noin nuorena pienikokoisuutta ulkonäkösyistä vai siksi, että oon halunnut samaistua johonkuhun samannäköiseen. Mä toivon, että jälkimmäisestä syystä. Mun vastaus kuitenkin kummastuttaa, sillä olettaisin eskari-ikäisen vastaavan tollaiseen kysymykseen jollain luonteenpiirteellä, eikä ulkonäköseikalla. Rakastin nuorempana täytellä erilaisia kirjoja, joihin piti kertoa itsestään. Samaan Nalle puh- aiheiseen kirjaan olin kirjoittanut olevani 113 senttiä pitkä ja painavani 16 kiloa. Mun piti lukea vastaus uudestaan, sillä kuusitoista kiloa kuulosti ihan tajuttoman vähältä. Mutta kyllä mä luin oikein. Äiti ja iskä on kertoneet, että mä olin syntyessäni äärimmäisen pieni ja mua pystyi pitelemään yhdellä kämmenellä, sillä mahduin siihen hyvin. 

Mun lapsuudesta muistan sen, että rakastin olla niin pieni. Sain olla roikotettavana käsistä pitkään, koulussa kaikki jaksoi kantaa mua koko ala-asteen olkapäillä, olin kokoni vuoksi lyömättömän hyvä ja vikkelä urheilussa ja pystyin kiipeämään puissa ilman, että oksat olis olleet vaarassa katketa. Kun oli joukkuelajeja, joissa piti kantaa muita esteiden yli, niin mä olin kiitollinen siitä, että kaikki jaksoi kantaa mua ongelmitta. Asia ei ollut niin yksiselitteinen, sillä luokkakohtaisessa kuningastuolissa kaikkia ei jaksettu kantaa. En edes miettinyt, että mitä jos mä olisin se, jota ei ala-asteella voitaisi kantaa isokokoisuuden vuoksi. Jälkeenpäin tuntuu kylläkin vähän hassulta, että moniin keväisiin kuului koulussa tiimityöskentelyä, joihin sisältyi muiden nostaminen joukkueessa. 

IMG_3796
Mun paino pysyi hyvin samoissa lukemisessa kutosluokalta täysi-ikäisyyteen, jolloin mä yhtäkkiä sain painoa yli kymmenen kiloa. Ei olla ostettu vaakaa tänne, vaikka olisikin hauska nähdä, paljonko mä painan esimerkiksi nykyään. En siis tiedä tän hetkistä painoani, mutta mä oon ollut enemmän sillä fiiliksellä, että tarkkailen mieluummin ulkomuotoani kuin numeroita. Kaikki ne ylimääräiset kilot meni suoraan vatsaan, tisseihin ja reisiin. Sain just sellaiset tissit, joista tykkäsin, kun painoa tuli lisää. Aiemmin koin ne vähän liian pieniksi, vaikka olinkin niihin tyytyväinen, joten nyt pystyin olemaan täysin tyytyväinen. Isommat reidet oli mulle täysin ookoo, mutta vatsa tuntui ikävämmältä. Tuntuu ihan hullulta sanoa, mutta jos olisin ollut sinkku, niin olisin varmaan heti ruvennut jumppaamaan ja kiinteyttämään vatsaa. Mutta koska olin pitkässä parisuhteessa, en kokenut sitä tärkeäksi. Enkä mä koe vieläkään, sillä siinä ne kilot on edelleen. Mulla on jatkuvasti alavatsassa sellainen kumpu kuin olisin viettämässä alkuraskauden ensimmäisiä kuukausia, mutta olkoot. Ehkä se joskus häiritsee mua ja koen sen huonoksi asiaksi, mutta just nyt ei häiritse. 

Se oli kuitenkin iso muutos tulla sieltä koko lapsuuden ja nuoruuden alipainoisilta rajoilta tähän painoon, jolloin mä en enää todellakaan oo siellä suunnilla. Mä painan enemmän kuin koskaan aiemmin, enkä tiedä, miksi oon niin sujut sen kanssa. 

IMG_3804
Tunnen itteni jollain tavalla etuoikeutetuksi, sillä vaikkei mulla ookaan mun ihannevartaloa, mä oon siihen sataprosenttisesti tyytyväinen. Tiedän, että oma vartalo on monille ongelmallinen ja jopa sairastuttava asia. Mä oon aina tykännyt isosta pepusta, enkä voisi olla kiitollisempi, että mun peppu on niin pyöreä, että se näyttää toisinaan jopa epäaidolta. Hyvä, että poikaystävä saa silmänsä irti siitä näin kuuden ja puolen vuoden jälkeen, haha... Mun ulkonäköihanteeseen on aina kuulunut juurikin iso, naisellinen peppu. Mulla ei myöskään oo maailman pienimmät reidet, mutta ne on ihan täydelliset mekkojen ja hameiden kanssa. Kapea vyötärö on myös sellainen naisellinen asia, mistä pidän itessäni, ja mikä kiinnittää mun huomion muissa ihmisissä. Tykkään paljon laihoista käsistä ja oon iloinen, että ne on pysyneet mieluisina jo lapsesta saakka. 

Poikaystävä just totesi, että arvostaa mussa sitä, miten mä oon niin sujut vartaloni kanssa. Mä kuitenkin koen, että tärkein avain positiiviseen kehonkuvaan on käyttää sellaisia vaatteita, jotka imartelee vartaloaan. Vaikka tää kuinka paljon keskustelua herättäisikin, niin tiettyihin vartalonmalleihin sopii erityisen hyvin tietynlaiset vaatteet, kun taas jotkut vaatteet näyttäisi paremmalta siellä vaatetangossa. Mun vartalolla esimerkiksi croptopit yhdistettynä matalavartaloisiin hameisiin näyttää aivan kamalalta. Lisäksi en näytä hyvältä täysin ihonmyötäisissä trikoomekoissa, vaan lähinnä tursuavalta makkaralta :-D Koska tiedostan vaatemallit, jotka ei imartele mua, en myöskään käytä sellaisia. Kun pukeudun imarteleviin vaatteisiin, se luonnollisesti heijastuu myös mun kehonkuvaan positiivisesti, kun sieltä peilistä katsoo hyvännäköinen tyyppi. Ajattelenkin, että jos jatkuvasti kokee olonsa epämiellyttäväksi oman vartalonsa kanssa, olisikin syytä katsoa vaatekaappiin ja pohtia, että onko ne kivat vaatekappaleet kuitenkaan vartalolle rakastavia? Tuoko ne esiin parhaat puoleet ja kätkee niitä vähän huonompia? 

IMG_3810Mun pikkusiskon kanssa oon erityisen varovainen puheissani, sillä en missään nimessä halua luoda yhtään ulkonäköpaineita tai tunnetta siitä, että vain tietynlainen vartalo olisi hyväksyttävä. Sitä ei koskaan tiedä, kenen mieli on herkempi ottamaan ulkonäköpuheet sisimpäänsä, jolloin ollaan jo huonossa suunnassa. Enkä mä halua, että mun puheiden vuoksi altistan ketään syömishäiriölle. Se ei välttämättä vaadi kuin sen, että syömishäiriölle altis kuulisi puheet siitä, miten ällöttävä on pömpöttävä vatsa, kun se jo riittää. Siksi mä haluan näyttää esimerkkiä siitä, miten tärkeää on kantaa kehonsa rakastavasti ja just sellaisenaan kuin se on. Eikä se edes vaadi esimerkin näyttämistä, vaan olemista just tällaisena kuin nytkin oon. 

10 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus tärkeästä aiheesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana saada tällaista palautetta :-)

      Poista
  2. Vitsit, kaikki kohdat tässä olivat melkein kuin omasta suusta! Itse olen kanssa ollut aina nuorempana se kaikista pienikokoisin tyttö ja vasta täysi-ikäisenä sain kymmenisen kiloa naisellisia muotoja, joista suurimmasta osasta olenkin erittäin iloinen :D Oon ihan samaa mieltä siitä, että omalle vartalolleen imartelevat vaatteet nostattaa sitä omaakin fiilistä kroppaa kohden eikä kaikki vaatteet mitenkään voi imarrella kaikkia :) Ihana postaus kaiken kaikkiaan ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos sun kommentista, se piristi paljon mun mieltä! Sun kommentti oli ihankuin mun suusta myös, haha :-D

      Poista
  3. Ihan mahtava teksti ja oot upea nainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön kommentti, kiitos paljon ihana Janina <3

      Poista
  4. Onpas sulle hyvä ja terve suhde kroppaas! Toivottavasti minä ja muut vielä epäröivät osattais ottaa samanlainen asenne vielä jossain vaiheessa :) Mä oon ite just se pieni Nasu. Jonain päivänä oon tosi tyytyväinen peilikuvaani ja toisena päivänä haluaisin omata enemmän massaa ja vihaan jotain osia kropastani sen takia. Onneks nykyään on jo toodella paljon enemmän noita hyviä päiviä ku huonoja! Tasapainoa kohti vaan :) mut tärkee postaus tärkeestä aiheesta, hyvin kirjotettu juttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainii ja jäin miettimään, et millanen etuosa tossa uikkarissa on ja mistä se on hankittu? Näyttää superkivalta!

      Poista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)